| Lisää Heikkilän loppusanat
[lue lisää] Pelaaja-arvostelut
[lue lisää] Katse ensi kauteen
[lue lisää] Kausi 2006-07 kuvina
[katso kuvat] |
Bluesin lähtö kauteen sujui milloin mitäkin kriisipesäkettä sammutellessa. Samanlainen palomiestoiminta piti Blues-johdon kiireisenä koko kauden ajan, sillä jatkuva muutos sekä loukkaantumiset olivat kautta eniten värittäneet tekijät. Kauden jälkeen onkin hyvä luoda katsaus menneeseen ennen arvioinnin tekemistä.
Muutoksen tuulet
Bluesin joukkueen runko pysyi kohtuullisen hyvin kasassa kauden 2005–06 jälkeen. Joitakin muutoksiakin luonnollisesti tuli, eikä alkuun vaikuttanut lainkaan siltä, että etenkään hyökkääjistöön syntyneitä aukkoja saataisiin paikatuksi.
Blues menetti avainpelaajistaan pudotuspeleissä loistaneen Esa Pirneksen ja pistepörssissä korkealle sijoittuneen Steve Kariyan. Lisäksi Tero Määttä suuntasi Ruotsiin, Niko Nieminen Tapparaan, Janne Jalasvaara KalPaan ja Matti Kaltiainen Ässiin.
Runkopelaajista poistuivat myös Timo Hirvonen, joka lopetti kiekkoilun ja Olli Ahonen, jonka selkävaivat pakottivat pitämään välivuotta. Lisäksi pienen roolin puolustajat Jussi Halme, Thomas Heinrichs ja Matti Tevanen saivat tehdä tilaa uusille pelaajille.
Siirtomarkkinoilla Bluesin monipäinen hankintakoneisto heilui ahkerasti edellisen kauden päättymisen jälkeen. Suurimmat kaappaukset olivat NHL:stä Suomeen palannut maalivahti Ari Ahonen ja SaiPassa loistanut keskushyökkääjä Ville Viitaluoma.
Puolustukseen Blues haali liikkuvuutta ja kiekollista taitoa KalPasta saapuneen Samuli Suhosen ja Pelicansissa loistaneen Kimmo Pikkaraisen muodossa. Lisäksi tulijalistalla oli useita Bluesin omia kasvatteja. Nuoret Matti Uusivirta, Matti Näätänen ja Tero Koskiranta saivat liigasopimukset kasvattajaseuraansa.
Ulkomaalaisvahvistuksiksi Blues hankki jo keväällä Norjan liigaa pelanneen Martin Kariyan ja ruotsinsuomalaisen Jari Tolsan. Tolsa ei kuitenkaan kaksoiskansalaisuutensa vuoksi kuulunut ulkomaalaiskiintiöön. Molemmat olivat melko tuntemattomia pienen roolin pelaajia, joita ei suuriksi tähdiksi voinut kutsua millään mittarilla.
Pakka hajoaa jo kesällä
Toinen vuosi Kari Heikkilän komennossa alkoi surullisissa merkeissä, kun edellisellä kaudella Bluesissa loistanut ruotsalaissentteri Joakim Eriksson purki sopimuksensa Bluesin kanssa. Perhesyihin vedonnut Eriksson poistui vähin äänin takaisin Ruotsiin jo ennen kuin kesä oli ehtinyt Suomessa kunnolla alkaa. Silloinen urheilutoimenjohtaja Raimo Summanen ymmärsi kuitenkin hyvin Erikssonin ratkaisua.
- Joakim Eriksson on tyylikäs pelaaja ja suuri menetys meille tämä hänen lähtönsä. Kuitenkin elämässä on niin, että jääkiekko ei ole aina se kaikkein tärkein asia. Rakentavassa hengessä Erikssonin kanssa keskusteltiin ja ymmärrän kyllä hyvin hänen ratkaisunsa.
Summanen ei kuitenkaan onnistunut jatkamaan keskusteluja seuran sisällä rakentavassa hengessä kovin kauan. Urheilutoimenjohtajan pestiltä Summanen sai potkut kesäkuun alussa. Sekä Summanen että Bluesin johto kieltäytyivät suoraan kommentoimasta tähän johtaneiden ”ratkaisemattomien näkemyserojen” tarkempia syitä.
Summanen antoi ymmärtää, että seura olisi halunnut hänen vaihtavan roolia organisaation sisällä. Bluesin hallituksen puheenjohtaja Jukka Sonninen kieltäytyi puolestaan kokonaan kommentoimasta potkujen syitä edes välillisesti.
- Valitettavaa, että näin kävi. Kunnioitan Summasta, mutta silloin on toimittava, kun siltä tuntuu. On sovittu, ettei puolin eikä toisin kommentoida tätä asiaa tämän enempää.
Summasen potkut tarkoittivat jo toisen keskeisen vaikuttajan lähtemistä Bluesin organisaation johdosta lyhyen ajan sisällä, sillä toimitusjohtaja Jouko Lintunen oli poistunut kuvasta aikaisemmin keväällä.
Sentteriä mä metsästän
Kesän lopulla joukkueen pelaajahankinnoista suuremman vastuun ottanut pelaajakoordinaattori Jukka Holtari löysi Pohjois-Amerikasta korvaajan Joakim Erikssonille. Nuoresta Ben Eavesista piti tulla Bluesin johtava keskushyökkääjä, mutta vanhat polvivaivat pakottivat hänet purkamaan sopimuksensa.
Holtari päätti kokeilla puolestaan Eavesin korvaajana liettualaista Darius Pliskauskasta, mutta kankea ja hidas sentteri sai lähteä jo kahden koeottelun jälkeen. Lopulta Blues pääsi sopimukseen kokeneen veteraanisentteri Kent Mandervillen kanssa. Manderville onnistui neuvottelemaan sopimukseensa pidennetyn kesäloman ja hän liittyi joukkueen mukaan vasta liigakauden oltua käynnissä jo lähes kuukauden päivät.
Ennen kauden alkua Blues haravoi siirtomarkkinoilta vielä polvivaivoista kärsineen Santeri Heiskasen puolustuksen avuksi. Kesän aikana oli käynyt selväksi, että joukkueen puolustuksen kiekollisiksi johtajiksi kaavaillut Kimmo Peltonen ja Jari Korhonen eivät tervehtyneet vammoistaan odotetusti.
Kauden alla Bluesia ei povattu sarjan kärkikastiin. Lähteneiden lista oli täynnä tähtipelaajia, mutta saapuneiden puolella laatu ei vakuuttanut asiantuntijoita. Kent Manderville oli liian vanha, Martin Kariya Norjan liigan tasoinen mikkihiiri ja niin edelleen.
Puolustuksen kiekollista osaamista kehuttiin, mutta puolustusta pidettiin kuitenkin kovin kevyenä. Maalivahtiosasto oli ainoa, jota pidettiin selkeästi vahvistuneena. Ari Ahonen ja Bernd Brückler arvostettiin korkealle, kun arvioitiin liigan kovinta maalivahtikaksikkoa.
Loukkaantumissuma numero yksi
Bluesin kausi alkoi loistavasti kolmella voitolla, mutta vaikeudet alkoivat jo kauden kolmannesta ottelusta, kun Jaakko Uhlbäck ja Markku Hurme joutuivat sairauslomalle. Bluesin loukkaantumistilanne oli huono jo kauden alkaessa, mutta huonolla onnella on taipumusta kasaantua. Joukkueen lääkärillä oli kiirettä, sillä pahimmillaan alkukaudesta poissa rivistä oli yhdeksän normaalisti pelaavaan kokoonpanoon kuuluvaa pelaajaa.
Jukka Holtari haali vahvistuksia paikkaamaan pahoin siipirikkoista joukkuetta. Patrik Valcak pelasi muutaman pelin lainasopimuksella ja kauden alussa ilman sopimusta ollut Mikko Laine tuli keikkatyöläisenä täytemieheksi. Vajaamiehinen Blues taisteli urhoollisesti, eivätkä tulokset olleet käytettävissä olevaan pelaajamateriaaliin nähden kovin huonoja.
Bluesin pelasti loukkaantumissuman aikana nuorten pelaajien esiin marssi. Varsinkin nelosketjun pelaajat Pentti Nöyräsen ja Semir Ben-Amorin johdolla kiittivät kasvaneesta peliajasta. Suurin syy Bluesin selviämiseen vaikeiden aikojen yli oli kuitenkin todelliseksi kultakimpaleeksi osoittautunut Martin Kariya. Kariyan nopeus ja pelisilmä olivat ehdottomasti huippuluokkaa, ja pienin odotuksin Bluesiin tullut kanadalainen ylitti kaikki odotukset kamppaillessaan pistepörssin kärkisijoista.
Syksyinen maalivahtipeli
Ainoa osa joukkueesta, joka säästyi syksyn loukkaantumisilta, oli maalivahtiosasto. Bernd Brückler pelasi kauden alussa valtaosan otteluista, kun Ari Ahonen sai tyytyä availemaan vaihtoaiton luukkua.
Niissä harvoissa otteluissa, joissa Ahonen pääsi maalille, Blues ei onnistunut aivan yhtä hyvin kuin Brücklerin pelatessa. Lisäksi joukkueen valmennusjohto vaihtoi Brücklerin Ahosen tilalle aina rangaistuslaukauskilpailun sattuessa.
Bluesin valmentaja Petri Matikainen torjui ärtyneenä arvelut luottamuksen puutteesta Ahoseen vielä lokakuun lopulla.
- Maalivahdin vaihtaminen rangaistuslaukauskilpailuun ei missään tapauksessa ole ollut Ahosen mollaamista tai arvostuksen puutetta. Olemme vain huomanneet, että Brückler on hieman aggressiivisempi läpiajotilanteissa.
Ahonen jatkoi Bluesin riveissä marraskuun loppuun asti, mutta jo paljon aikaisemmin oli käynyt selväksi, että joukkueen valmennusjohto luotti ensisijaisesti itävaltalaisvahtiin. Ahonen siirtyi lopulta Jokereihin, jonka maalivahtitilanne oli kaoottinen loukkaantumisten vuoksi. Ahosen lisäksi Bluesin vahvuudesta poistuivat syksyn aikana Tomi Källarsson ja Matti Näätänen sekä keikka-avut Valcak ja Laine.
Blues onnistui syyskaudella hyvin odotuksiin ja käytettävissä olleeseen materiaaliin nähden. Voittoja tuli tasaiseen tahtiin eikä pahoja tappioputkia päässyt syntymään. Suurin ongelma kokonaisuutta katsottaessa olivat tappiot sarjan häntäpään joukkueille. JYP, Pelicans ja Ässät osoittautuivat Bluesille yllättävän vaikeiksi vastustajiksi syksyn kuluessa.
Syyskauden tapahtumiin kuului myös SM-liigan antama julkinen varoitus päävalmentaja Kari Heikkilälle. Heikkilä hiiltyi tuomaritoimintaan, kun Blues hävisi Lukolle joulukuun alussa.
- Suomessa ei oteta tuomariasiaa tosissaan. Meillä on koko Euroopan huonoin taso tuomareissa, Heikkilä totesi ottelun jälkeen Raumalla.
- Meidän pitää scoutata miten vastustaja pelaa, ja sen lisäksi täytyy vielä scoutata tuomarit, että tiedetään mitä jäällä saa tehdä ja mitä ei. Haluan herättää keskustelua tästä aiheesta.
Tuomaritoiminnan tasoa arvostellut Heikkilä sai SM-liigalta varoituksen siitä, että hänen antamansa lausunnon nähtiin vaikuttavan negatiivisesti liigan toimintaan.
Loukkaantumissuma numero kaksi
Joulun jälkeen loukkaantumishuolet palasivat vaivaamaan Bluesia. Jari Korhonen ja Kimmo Peltonen pysyivät sitkeästi katsomon puolella ja joukko muita pelaajia joutui sivuun heti tammikuun aluksi. Pelaajakoordinaattori Jukka Holtari oli kuitenkin luottavainen pahimmankin myrskyn keskellä.
- Meillä oli yhdeksän kaveria pahimmillaan poissa lokakuussa. Siitä selvittiin hyvin. Myös viime tammikuussa meillä oli vaikeaa, kun piti äkkiä keksiä kolme puolustajaa jostain paikkaamaan loukkaantumisia. Silloin onnistuttiin hyvin paikkaavissa hankinnoissa.
- Emmeköhän me tästäkin loukkaantumissumasta selviä. Ainoastaan Semir Ben-Amorin vamma on pidempää poissaoloa vaativa. Muiden kohdalla puhutaan vain noin kuukauden mittaisista sairauslomista, Holtari arvioi.
Tammikuu oli Bluesille tuloksellisesti todella huono. Saldona kuun 13 ottelusta oli yhdeksän tappiota. Loukkaantumisten runtelema joukkue pelasi ailahtelevasti, mutta alavireisesti. Lisäksi joukkueen pukupuolella kuohui jälleen kerran.
Bluesin johto ja päävalmentaja Kari Heikkilä eivät onnistuneet pääsemään yhteisymmärrykseen seuraavaa kautta koskevista työehdosta, ja Heikkilä ilmoitti kuun puolivälissä jättävänsä seuran kauden päätteeksi. Uudeksi päävalmentajaksi espoolaisjoukkue valitsi joukkueen kakkosvalmentajana toista kautta toimineen Petri Matikaisen ja hänen avukseen nimitettiin A-nuorten valmentaja Lauri Marjamäen.
- Näillä valmentajavalinnoilla varmistamme espoolaisen kiekon jatkuvuuden ja joukkueen menestymismahdollisuudet myös tulevina vuosina, Bluesin toimitusjohtaja Tom Kivimäki kommentoi valmentajavalintoja.
Samalla ilmoitettiin Jukka Holtarin tehtävänimikkeen muutoksesta. Pelaajakoordinaattorista tuli urheilutoimenjohtaja.
Vahvistuksia siirtomarkkinoilta
Ylennyksen saanut Holtari teki kaiken voitavan haaliessaan joukkueeseen vahvistuksia tammikuun lähestyessä loppua ja joukkueen kontatessa sekasortoisissa tunnelmissa. Ennen siirtoajan päättymistä Blues sai tehtyä sopimukset hyökkääjien Carlo Grünnin ja Johannes Alasen, puolustajien Patrik Lostedtin ja Juha Alénin sekä maalivahti Mikko Strömbergin kanssa.
Käännekohdaksi Bluesin esityksille osoittautui tammi-helmikuun vaihde. Helmikuun alkajaisiksi Blues väänsi suurinumeroisen voiton Rauman Lukosta. Loukkaantuneena olleet Kent Manderville ja Martin Kariya tekivät ottelussa paluun tositoimiin, ja Kari Heikkilä oli silminnähden helpottunut käänteestä parempaan.
- Onneksi tänään aamulla saatiin tietää, että Kariya ja Manderville pystyvät pelaamaan. Lisäksi tulivat sitten nämä uudet kaverit, jotka pelasivat tänään hyvin. Eilen näytti vielä jossakin vaiheessa, että voidaan lauantain peliin Jyväskylään lähteä kahdella pikkuautolla.
Helmikuussa Blues esitti kauden parasta peliään. Pahin loukkaantumissuma jäi taakse ja uusista hankinnoista Johannes Alanen ja Patrik Lostedt yllättivät iloisesti espoolaiskannattajat.
Kahdeksasta kuun ottelustaan espoolaiset voittivat peräti kuusi varsinaisella peliajalla. Voittojen arvoa nostaa vielä se, että voitettujen joukossa olivat sarjataulukon kolme kärkijoukkuetta. Joukkueen hyvää nostetta ei pilannut edes kuun puolessa välissä julkistettu Martin Kariyan seuraavan kauden sopimus Sveitsiin.
Jälleen käskytyssyytöksiä
Loistavasti sujunut helmikuu lässähti lopulta vierastappioon sarjajumbo KalPalle. Blues oli hivuttautunut taistelemaan jo kotiedusta puolivälierissä oivallisten otteiden siivittämänä, mutta runkosarjan viimeisistä neljästä ottelusta espoolaiset onnistuivat voittamaan vain yhden.
Toiseksi viimeisellä kierroksella Blues vieraili Tampereella tulevan pudotuspelivastustaja Tapparan vieraana. Ottelussa haettiin jo selvästi otetta pudotuspelien kohtaamista silmällä pitäen, kun Bluesin raskas osasto keskittyi ottelun ratkettua fyysiseen peliin ja nahisteluun. Tapparan päävalmentaja Rauli Urama hiiltyi täysin Kari Heikkilän toimintaan ja syytti tätä käskytyksestä.
- Kolmas erä oli pelkkää ajojahtia. Heikkilä käskyttää pelaajia. Jos kurinpitäjä ei puutu tähän ja jos tästä ei tule pitkiä ottelurangaistuksia, niin sen jälkeen liigan säännöillä ei ole mitään merkitystä, Urama laukoi.
Heikkilä vastasi käynnistyneeseen mediasodankäyntiin syyttämällä puolestaan Tapparan pelaajia jäähyjen kalastamisesta.
- Todella ruman näköistä, kun isot satakiloiset miehet hyppäävät kolme metriä jokaisen taklauksen jälkeen ja jäävät jäähän vaikeroimaan. Harmittaa näytelmäjäähyt ihan pelaajien puolestakin.
Runkosarjan päätösotteluun Bluesille jäi vielä panosta, sillä puolivälieräpaikka ei ollut vielä aivan kirkossa kuulutettu. Espoolaisille tarjoiltiin makeaa mahan täydeltä, kun ennen ottelua Timo Hirvosen pelinumero hilattiin hallin kattoon ja itse ottelussa Ladislav Kohn teki uransa 100. liigamaalin, Markku Hurme 300. pisteensä ja Martin Kariya varmisti liigan pistepörssin voiton ensimmäisenä pelaajana kautta aikojen Bluesin paidassa. Lisäksi Blues vielä voitti ottelun.
Pudotuspelien musta hevonen sortuu laukalle
Voiton myötä Blues selvisi ensimmäistä kertaa monen vuoden tauon jälkeen suoraan puolivälieriin. Espoolaisille soviteltiin mustan hevosen viittaa ja puolivälieräsarjasta Tapparaa vastaan ennustettiin kuumaa ja vähämaalista. Kari Heikkilä oli erittäin tyytyväinen runkosarjan jälkeen sijoitukseen kuuden parhaan joukossa.
- Hemmetin iloinen olen, että ei tarvinnut säälipelejä pelata tässä ennen puolivälieriä. Se oli mulle viime kaudella ensimmäinen kerta niissä. Sääleistä on todella pitkä matka taapertaa. Kyllä pitää olla kuuden parhaan joukossa, jos loppuun asti meinaa keväällä pelata.
Pudotuspelit käynnistyivät Bluesin tappiolla Tampereella, kun ottelu kääntyi jatkoajalla Tapparalle. Samaa kaavaa noudatettiin seuraavassakin kohtaamisessa, sillä kotikaukalossaan jatkoaikavoiton väänsi tällä kertaa Blues.
Ottelusarjan ratkaisu tapahtui kolmannessa kohtaamisessa Hakametsän jäähallissa. Blues nöyryytti Tapparaa selkein lukemin 1-7. Bluesin murskasi Tapparan hyökkäysten rakentelun myös seuraavassa kohtaamisessa Espoossa ja lopullinen ratkaisu nähtiin jo viidennessä ottelussa, jonka Blues voitti Johannes Alasen jatkoaikamaalilla Hakametsässä.
Välierissä Blues sai vastaansa runkosarjan voittaneen Kärpät. Useat asiantuntijat pitivät Bluesia jopa hienoisena ennakkosuosikkina ottelusarjaan lähdettäessä. Blues ei kuitenkaan onnistunut voittamaan yhtään otteluista. Tuskastuminen näkyi pelaajien otteissa jo ensimmäisen kohtaamisen lopulla, eivätkä tiukemmin numeroin päättyneet kaksi seuraavaa ottelua tuoneet kaivattua voittoa Espooseen.
Kärpät oli Bluesia edellä jokaisella osa-alueella, mutta osittain otteiden vaisuutta selittää espoolaisjoukkuetta jälleen vaivanneet loukkaantumiset. Neljännes kokoonpanon pelaajista pelasi välierissä osittain rampana.
- Kyllä meillä vaan kalusto loppui kesken. Pahojakin sairastumisia ja loukkaantumisia oli ja lääkärin luvalla pelattu. Meidän lääkäri teki loistavaa työtä, että saatiin täysi kokoonpano joka peliin, Kari Heikkilä murehti kauden päätyttyä.
Pronssiottelussa Bluesilla oli mahdollisuus noukkia liigahistoriansa ensimmäiset mitalit, mutta kolmansien sijojen erikoisjoukkue HPK ei antanut armoa. Blues hävisi ottelun nöyryyttävän isonumeroisesti 7-2. Kausi päättyi siis neljään peräkkäiseen tappioon, eikä espoolainen jääkiekkojoukkue ole tämänkään kauden jälkeen pystynyt voittamaan edes yhtä ottelua välierissä tai mitaleista pelattaessa.
Tilinpäätös
Mitä kaudesta sitten jäi päällimmäisenä käteen? Bluesin pelitapa alkoi Heikkilän toisella ja samalla viimeisellä kaudella vihdoin tuoda tulosta ja pelaajat noudattivat sitä nurkumatta. Terveellä joukkueella ja helmikuisella vireellä Blues olisi voinut hyvinkin taistella tosissaan jopa kirkkaimmista mitaleista kevään pudotuspeleissä.
Eritoten Martin Kariyan maagiset otteet piristivät läpi koko kauden, vaikka maalintekotaito mieheltä hukkuikin kauden ratkaisuhetkillä. Muutoinkin joukkue eli ja hengitti runkosarjan ajan pitkälti ulkomaalaiskolmikon Kariya–Manderville–Kohn varassa. Jos ketju olisi pelannut pudotuspeleissä tasollaan ja ilman loukkaantumisia, tulos olisi voinut olla toinen. Jossiteltavan varaa siis jäi.
Ulkomaalaishankintojen osalta Blues onnistui lähestulkoon täydellisesti. Jokainen neljästä ulkomaalaisesta oli aivan selkeä vahvistus joukkueelle ja oman pelipaikkansa parhaimmistoa liigassa. Joukkue oli kokonaisuutena hyvin rakennettu ja johdettu.
Suurimmat miinukset Bluesissa menevät kuluneen kauden osalta ehdottomasta toimiston suunnalle. Kaksi vuotta aikaisemmin käynnistetty projekti Espoon mallin luomiseksi osoittautui lopulta torsoksi, sillä seuran organisaatio ei onnistunut vieläkään muotoutumaan toiminnan jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä tukevaksi.
Kun vuoden aikana vaihtuivat toimitusjohtaja, urheilutoimenjohtaja ja päävalmentaja, ei voida puhua tärkeimpien toimijoiden sitoutumisesta pitkäjänteiseen kehittämiseen. Ilmeisesti osa muutoksista oli pakko tehdä osittain henkilökemioihin liittyvien ristiriitaisuuksien vuoksi, mutta kysyä voi aivan oikeutetusti, oliko alun perin samaa soppaa hämmentämässä liian monta voimakaspersoonaista kokkia?
Blues-organisaatiossa otettiin onkeen katastrofaalisesta epäharmoniasta, joka suurella johtajamäärällä oli saatu aikaan. Urheilutoimenjohtajan ja toimitusjohtajan pesteille nostettiin organisaation sisältä samojen asioiden kanssa jo aikaisemmin työtä tehneitä henkilöitä, eikä uusia kasvoja hankittu ulkopuolelta sotkemaan. Ratkaisu oli varmasti viisas, varsinkin kun ajattelee edessä olevaa budjetin kiristämisen aikaa.
Kauden suurin kummallisuus oli kuitenkin Kari Heikkilän lähtö joukkueen päävalmentajan paikalta. Alun perin seura tiedotti, että Heikkilä valmentaa Espoossa kolme vuotta. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Heikkilän sopimukseen kuului optio, jonka käytöstä neuvoteltiin talvella. Heikkilän ehdot ovat saaneet olla järkyttävän kohtuuttomat, jos pitkäjänteiseen kehittämiseen tähtäävää seura haluaa luopua tuloksellisesti joukkuetta eteenpäin vieneestä huippuvalmentajasta.
Kuluja onnistuttiin Bluesissa karsimaan pukupuolella runsaasti, kun lähteneiden tilalle nostettiin ”omia junioreita”. Sama on edessä ensi kauden joukkueen rakentamisessa. Menneellä kaudella loukkaantumiset estivät mitalin matkaamisen Espooseen. Ensi kaudella ei ehkä tarvitse edes selitellä.