Vuoden 2014 MM-kisojen B-alkulohko on kutkuttavan epäselvä.
Olympiapettymystään sulatellut Venäjä, nuorella NHL-joukkueella kirmaava Yhdysvallat ja hämmentävän nimetön Suomi tahtovat kaikki puolivälieriin piikkipaikalta. Eurooppalainen kaukalo, turnausmuoto ja joukkueiden sitoutuminen tuovat soppaan niin paljon arvaamattomuutta, että suuret yllätykset ja sukellukset ovat melkein itsestäänselvyyksiä.
Sveitsille, Saksalle, Latvialle, Valko-Venäjälle ja Kazakstanille on paperilla jaossa vain viimeinen jämälippu jatkoon, mutta on täysin mahdollista, että yksi jättiläisistä sakkaa. Kilpailu on armotonta.
Suomi on tappolistan kärjessä
Ykkössuosikit Venäjä ja Yhdysvallat hakevat revanssia Sotšin olympiakisoista. Kohde on yhteinen: Leijonat. Suomi lamaannutti puolivälierissä koko urheilevan Venäjän, ja pronssiottelussa Yhdysvallat koki nöyryytyksen. Kieltäytymisistä kärsinyt Suomi haisee päävastustajiensa mielestä vereltä - alkulohkon otteluista tulee kiivaita.
Lohkon kärkipään järjestys on vaikea ennustaa. Venäjän maajoukkue näytti Zinetula Biljaletdinoville ovea ja palkkasi päävalmentajaksi latvialaistaustaisen Olegs Znaroksin. Joukkueella on halu ja paineet todistaa olevansa maailman huippua, mutta riittääkö Aleksandr Ovetškinin ja Sergei Bobrovskin johtaman lauman sitoutumiskyky? Venäjä on viime vuosina osoittanut, miten vaikeaa yksinkertaisen vuotokohdan tukkiminen on: jääkiekossa pitäisi pelata joukkueena.
Yhdysvallat pelaa edelleen nopeatempoista, ääritaitavaa jääkiekkoa. Pohjoisamerikkalaiseen peliin on tullut viime aikoina paljon vaikutteita Euroopasta. Yhdysvallat kykenee pelaamaan niin sanotulla hitaallakin rytmillä ja se osaa puolustaa keskialuetta. Nuoren kokoonpanon luulisi myös pystyvän sitoutumaan yhteiseen projektiin, joten akilleenkantapääksi jää kyky kontrolloida peliä ison kaukalon metkut tuntevien joukkueiden paineessa. Justin Abdelkader, Tim Thomas ja Craig Smith takaavat perustason.
Suomen ainoa, joskin tuhoisa ase on joukkuepelaaminen ja älykäs puolustus. Jokainen härmäläinen kiekkoilija osaa tänä päivänä aluepuolustuksen metkut. Pekka Rinteen maalille on vaikea tulla. Taisteluasenteeseen tai baarireissuihin turnaus ei varmasti kaadu.
Ottelun voittamiseksi pitää tosin tehdä maaleja. Sillä osa-alueella leijonajoukkueen nimilista on vielä kosmisempaa katseltavaa kuin olympiakisoissa. Varsinkin Yhdysvaltojen puolustus on todella raskasta kamaa Suomen ykköspyssyihin verrattuna. Juhamatti Aaltosta ja Michael Kerästä tulee varmasti ikävä.
Mikäli vastustajat ovat tasollaan, Suomi ei pääse nojaamaan kiekonhallintaan Venäjää ja Yhdysvaltoja vastaan. Sotšissa pettyneet ratkovat lohkovoiton keskenään, ellei sinivalkoinen joukkue veny hullunrohkeaan taistelupuolustukseen. Puolentoista viikon mittaisessa alkulohkovaiheessa se on henkisistä syistä usein epätodennäköistä.
Toisaalta niin on myös Venäjän hyvä tiimihenki.
Haaskalinnut valmiina iskemään
Arvokisoissa nähdään usein floppeja ja ennakkosuosikkien vaisua alkulohkopelaamista. Niin voi vallan hyvin käydä nytkin. Huippukolmikon kintereillä lentää parvi nälkäisiä korppikotkia. Kuka tahansa suurista voi lepsuilla itsensä ulos jatkosta, vaikka mestarikandidaateista puhutaankin.
Neljäs jatkopaikka on korvamerkitty Sveitsille. Alppimaalla on eheä, hyvinvoiva jääkiekkokulttuuri ja pelillinen identiteetti. Joukkue taitaa vastaiskupelin isompiaan vastaan, mutta osaa myös kontrolloida peliä paikan tullen. Reto Berra joutuu kiekkosateeseen - muurin on kestettävä. Viisikkopuolustus voittaa Venäjän ja Suomen, jos vastustajien pelitapa pettää, ja yksikin tällainen jättivoitto voi saada aikaan itseluottamuksen lumivyöryn.
Myös Latvia ja isäntäjoukkue Valko-Venäjä voivat yllättää. Pikkumaat ammentavat KHL-pelaajistaan minkä pystyvät, ja tehokkaalla hyökkäysviimeistelyllä myös ne voivat kiusata isompiaan. Neljän kentällisen erot ovat kuitenkin niin suuria, että pisteet vaativat huippuonnistumisen lisäksi kohtalaisen kovaa asennevammaa toisessa vaihtoaitiossa.
Saksa ja Kazakstan pelaavat lähinnä keskenään ykkösdivisioonaan putoamisesta.
Tähtilippu on todennäköisimmin kuivilla jatkopaikan suhteen. Yhdysvaltojen tempoon ei pure rytmitön trap-puolustus, vaan tarvitaan huipputason vaihtelevasti aktiivista prässipeliä. Suomi ja Venäjä sen sijaan ovat liipaisimella - kotimainen lätkä maalintekovajeen vuoksi, itänaapuri sooloilun ja itsekkyyden takia.
Hienointa kuitenkin on, että kumpikin mysteerimaa pystyy pyhäpelillä täydelliseen dominointiin. Peli näyttää, posahtaako tynnyristä ilotulitus vai pelkkää mustaa savua.