Neftehimik Nižnekamsk – Heikkilän johdolla takaisin pudotuspeleihin

KHL / Artikkeli
Tienraivaaja tarttuu uusiin haasteisiin Tatarstanissa.
Kuva © Timo Savela
Noin 230 000 asukkaan (2010) Nižnekamskin kaupungista tulee joukkue, jolla on kaudesta toiseen pelaajamateriaalin puolesta eväät taistella pudotuspelipaikasta. Se onkin kuuden KHL-kautensa aikana onnistunut pääsemään pudotuspeleihin neljä kertaa ja parhaimmillaan edennyt puolivälieriin. Neftehimikin paikallisvastustajana voidaan pitää KHL:n kestomenestyjiin kuuluvaa Ak Bars Kazania, jonka kanssa se pelaa Tatarstanin tasavallan herruudesta. Neftehimikin 5 500 katsojaa vetävä jääkiekkohalli on yksi sarjan kolkoimman näköisistä. Hallista puuttuu esimerkiksi toinen sivukatsomo kokonaan.

Seuralla on takanaan KHL-historiansa selvästi huonoin kausi. Se jäi itäisessä konferenssissa kolmanneksi viimeiseksi ja oli kaukana pudotuspeliviivasta. Runkosarjassa joukkue keräsi 54 peliin vain 57 pistettä, mikä on ylivoimaisesti pienin pistemäärä seuran KHL-historiassa. Toiseksi huonoin pistemäärä on ollut 74. Kolmen viimeisen kauden aikana seura on jäänyt kahdesti pudotuspelien ulkopuolelle.

Heikkoon menestykseen on reagoitu Lokomotivin KHL-finaaleihin vieneen Kari Heikkilän hankinnalla. Hän oli voiton päässä mestaruudesta ensimmäisellä KHL-kaudellaan. Heikkilä on oikeastaan mies, joka on omilla erinomaisilla otteillaan raivannut KHL:ssä tietä suomalaisvalmentajille. Neftehimikin materiaali näyttää laadukkaammalta kuin viime kaudella, ja seura lähtee nostamaan profiilia Heikkilän alaisuudessa.

Maalivahdit:

Ville Kolppanen (FIN)

Aleksandr Sudnitsin

Maalivahtikaksikkoon on tullut yksi muutos, kun viime kaudella kakkosvahdiksi pudonnut kanadalaisvahti Matt Dalton ei jatka seurassa. Hänet muistetaan parhaiten maalivahtina Vitjazin "hulluilta vuosilta", jolloin hän tappelikin. Kanadalaisen tilalle on tullut 21-vuotias Ville Kolppanen.

Kolppasella on allaan erinomainen kausi Ilveksessä ja hänellä on kaikki eväät ottaa hyvän viime kauden pelanneelta Aleksander Sudnitsinilta ykkösvahdin paikka. Kolppanen pelasi toissa kaudella MHL:ssä 19 peliä. MHL on Venäjän juniorisarja, mutta siellä pelaa joukkue muun muassa Itävallasta. Lähtökohtaisesti Kolppanen on seuran ykkösvahti.

26-vuotias Sudnitsinilla on takana uransa ensimmäinen KHL-kausi. Hän oli jo kauden alla pelatuissa harjoitusotteluissa todella hyvä ja pelasikin hyvän kauden. Torjuntaprosentti hänellä oli 91.9, mutta edessä ei ollut kovinkaan laadukas puolustus. Hän tulee saamaan varmasti tulevallakin kaudella paljon vastuuta.

Kolppasen saapumisen myötä seuralla on viime kautta parempi maalivahtikaksikko. Suomalaisen MHL-kokemuksesta ei varmasti ole haittaa, kun hän lähtee pelaamaan ensimmäistä kautta KHL:ssä.

Kolppasella tarttui kiekko KHL-sopimuksen arvoisesti.
Kolppasella tarttui kiekko KHL-sopimuksen arvoisesti.
Kuva © Jarno Hietanen

Puolustajat:

Nikolai Belov - Teemu Eronen (FIN)

Aleksandr Rjazantsev - Maksim Berezin

Dimitri Kosmatšev - Aleksandr Jevsejenkov

Ilšat Bilalov - Jegor Antropov

Puolustus on kokenut lähes täydellisen remontin kesän aikana. Seura on saanut jopa hieman vahvistettua puolustusta, jos sitä vertaa viime kauden alun tilanteeseen. Tarkkaa arviota on kuitenkin vaikea sanoa suurten muutosten takia.

Suomalaisittain seuran kesän mielenkiintoisin hankinta on varmasti Teemu Erosen siirto Jokereista kauas itään. Jokereita koko uransa edustanut nuori puolustaja on päässyt harjoitusotteluissa pelaamaan ykköspakkiparissa, jossa erinomaisesti luisteleva, taitava ja pelirohkea hyökkäävä puolustaja on vakuuttanut. Lisäksi hän on ylivoimalla varmasti iso palanen joukkuetta ja takonut harjoituskaudella kovia tehoja. Joissakin harjoituspeleissä 23-vuotias pakki on pelannut Aleksandr Rjazantsevin kanssa huippuvaarallisessa ykkösylivoimassa. He todennäköisesti muodostavat pakkiparin ykkösylivoimaan myös kauden alkaessa.

Seura hankki riveihinsä Dinamo Moskovassa viime kaudella flopanneen Rjazantsevin, jolla on yksi koko sarjan parhaista lyöntilaukauksista. 34-vuotiaan puolustajan suoraan syötöstä lähtevä laukaus on erittäin kova. Hän on parhaimmillaan ollut hurja ylivoimapelote KHL:ssä, mutta alla on heikko kausi. Kokeneella puolustajalla oli viime kaudella suuria ongelmia puolustuspelaamisen kanssa. Neftehimik on seurana varmasti hyvä paikka seuran vanhimmalle puolustajalle nostaa ura uuteen nousuun.

Yhdet MM-kisat urallaan pelanneelle 27-vuotiaalle Nikolai Beloville tuleva kausi on jo seitsemäs peräkkäinen seurassa. Hän on hyvä yleispuolustaja, joka pelasi viime kaudella niin hyvän kauden, että Kazan hankki hänet loppukaudesta (ilmeisesti lainalle) jo ennestään erittäin nimivahvaan puolustukseen.

Käytännössä koko uransa seuraa edustanut 23-vuotias Maksim Berezin on iso, vahva ja hyvä kiekollisena. Hän oli voittamassa Venäjälle mestaruuden U20 MM-kisoissa vuonna 2010. Berezin pelaa suurimpien valokeilojen ulkopuolella, mutta on kehittynyt viimeisen kahden kauden aikana selvästi. Puolustuksen puskutraktori on Dimitri Kosmatšev, joka on vahva fyysinen puolustaja. Hyökkäyssuuntaan hänellä ei ole hirveästi annettavaa.

Jegor Antropov, Aleksandr Jevsejenkov ja Ilšat Bilalov ovat kaikki uusia kasvoja seurassa. Antropovilla on vahva kausi takana Vladivostokissa, jossa 22-vuotias puolustaja pelasi uransa ensimmäisen KHL-kauden. Hyvin luisteleva Antropov tuo fyysisyyttä takalinjoille. Hän on lahjakas puolustaja, jonka näytöt KHL:ssä ovat vielä kevyet. Severstalista saapunut Jevsejenkov on pienikoinen kiekollinen puolustaja. Hän on erinomainen luistelija ja tehnyt hyvin pisteitä KHL:ssä. Amuria viimeiset viisi kautta edustanut Bilalov on hyvin liikkuva puolustava puolustaja.

Neftehimikin puolustus ei ole viime kauden tapaan enää tasaisen harmaa. Seuralla on riveissään vahvaa kiekollista osaamista, mahdollisesti huippuluokan ylivoimapelote ja hyvää fyysistä osaamista. Puolustus on edelleen varsin nimetön, mutta se on kuitenkin KHL:ään varsin hyvä.

Hyökkääjät:

Dan Sexton (USA) - Tim Stapleton (USA) - Jegor Milovzorov

Gleb Klimenko - Josh Hennessy (USA) - Maksim Rybin

Mihail Žukov - Igor Polygalov - Andrei Stepanov (BLR)

Jaroslav Alševski - Pjotr Hohrjakov - Maksim Trunev

Hyökkäyksessä riittää useita uusia kasvoja. Suurimmat lähtijät olivat kärkisentteri Petr Koukal, taitava laitahyökkääjä Tomas Netik ja lahjakas Bogdan Jakimov, joka siirtyi AHL:ään. Kesken kauden seurasta lähti myös useita pelaajia. Tilalle on kuitenkin saapunut Liigassa loistanut Dan Sexton, Kazanin ykkösketjusta Tim Stapleton, Josh Hennessy, Magnitogorskissa aikanaan pudotuspeleissä kovia tehoja iskenyt Gleb Klimenko ja Valko-Venäjän maajoukkuehyökkääjä Andrei Stepanov.

Seuralla on ollut harjoituspeleissä kasassa huippuvaarallinen ykkösketju: Dan Sexton - Tim Stapleton - Jegor Milovzorov. Sexton tuli seuraan kesken viime kauden TPS:stä, jossa hän teki murhaavaa jälkeä. Hän ehti tehdä TPS:ssä 39 peliin tehot 16+21=37 ennen kuin siirtyi loppukaudesta Neftehimikin riveihin. Pienikokoisella hyökkääjällä on erinomainen pelikäsitys, syöttötaito, rannelaukaus ja luistelunopeus. Sexton on huippuvaarallinen hyökkäyspään täsmäase, jonka työmoraali on hyvä.

Aurajoen kaupunki oli Dan Sextonin portti itään.
Aurajoen kaupunki oli Dan Sextonin portti itään.
Kuva © Timo Savela

Seuran kesän kovin hankinta oli naapuriseura Kazanista kaapattu Stapleton. Jokereissa viime vuosikymmenen loppupuolella kaksi kautta loistanut huippuvaarallinen hyökkääjä on pelannut kaksi vahvaa kauttaa KHL:ssä. Stapleton oli viime kaudella tehoilla 16+17=33 Kazanin sisäisen pistepörssin toisella sijalla. Todella energinen, nopea ja loistavat hyökkäyspään vaistot omaava ilopilleri on kova tekijä KHL:ssä. Hän pelaisi lähes jokaisessa KHL-seurassa kärkiketjuissa, joten hän on keskikastin Neftehimikiltä siinä mielessä kova kaappaus.

Neftehimikillä on kovia amerikkalaisvahvistuksia riveissään, mutta kenties se kovin on silti 26-vuotias Milovzorov. Hän on erittäin nopea, taitava, arvaamaton ja kovalla laukauksella varustettu hyökkääjä. Pienikokoisen hyökkääjän rytminvaihdokset ovat myrkkyä vastustajille. Hän teki viime kaudella Neftehimikissä 37 peliin tehot 16+14=30. Kukaan toinen seuran pelaajista ei ylittänyt edes 20 pisteen rajaa, mikä kertoo jotain hänen tasostaan. Tuleva kausi on hänelle neljäs peräkkäinen seurassa.

Terävimmän kärjen takana taso putoaa. Josh Hennessy ja Gleb Klimenko ovat ainakin pelaajia, joiden pitää saada tehoja aikaan hyökkäyspäässä. Amerikkalaissentteri pelasi viime kaudella 19 peliä Vitjazissa tehden kahdeksan pistettä, loppukausi sujui Sveitsin pääsarjassa. Hänen vahvuuksiaan ovat hyvä syöttötaito ja pelikäsitys. Erittäin maaliahne Klimenko on kolunnut KHL:n suurseuroja SKA:sta Magnitogorskiin, joista jälkimmäisessä hän oli hurjassa vireessä kevään 2011 pudotuspeleissä. Hän on energinen ja loistavalla laukauksella varustettu maalintekijä. Takana on vaikea kausi, joten Klimenko hakee uutta nostetta uralleen. Hyvän sentterin rinnalla Klimenko voi painaa 15–20 maalia.

Kovaan fyysiseen peliin pystyvä Maksim Rybin jatkaa seurassa tulevallakin kaudella. Hän aloitti viime kauden Vitjazin kapteenina, josta siirtyi kesken kauden Neftehimikiin. Hän teki Neftehimikin riveissä 29 peliin tehot 8+5=13, joten sisääntulo joukkueeseen oli vakuuttava. Rybin on vain hieman yli 170-senttinen tykinkuula, joka on myös taitava käsistään ja tekee kyllä maalejakin hyvällä tahdilla. Hän edusti kaudet 2009-13 KHL:n suurinta seuraa SKA:ta.

Tuoreita kasvoja seurassa ovat lisäksi Amurista saapunut Valko-Venäjän maajoukkuehyökkääjä Andrei Stepanov ja Jugrassa uransa parhaan kauden pelannut isokokoinen sentteri Mihail Žukov. Kevään MM-kisoissa vahvasti esiintynyt Stepanov takoi sarjajumboksi jääneessä Amurissa viime kaudella 16 pistettä. Hän on todella energinen, nopea ja hyvällä laukausella varustettu hyökkääjä. Žukov pelasi Jugrassa viime kaudella sentterin tontilla, mutta hän voi pelata myös laidalla.

Hyökkäystä täydentävät vuosia seuran luottosenttereihin kuulunut Igor Polygalov, energistä pelaamista sekä fyysistä osaamista tuovat Alševskin kaksoset Jaroslava ja Stanislava, pikkunäppärä Maksim Trunev ja sentteri Pjotr Hohrjakov.

Neftehimikillä saattaa tulevalla kaudella olla riveissään yksi koko sarjan parhaista ketjuista, jos Sexton - Stapleton - Milovzorov -kolmikko laitetaan harjoituspelien tavoin kasaan. Ei seura täysin edellä mainittujen pelaajien varassa elä, sillä alempiin ketjuihin löytyy hyvää osaamista ja ratkaisuvoimaa riittää myös toiseen kärkiketjuun.

Yhteenveto:

Valtava vaihtuvuus on käynyt seurassa kesän aikana, mutta voisi sanoa seuran hieman vahvistuneen. Arviointi on toki hyvin vaikeaa suuren vaihtuvuuden takia. Heikkilällä on käsissään sellainen nippu, jolla pitää tähdätä pudotuspeleihin. Monen pelaajan kohdalle voidaan laittaa kysymysmerkki, mutta kyllä pieneen KHL-kaupunkiin on saatu varsin hyvä joukkue kasaan.

Arvio:

Punnertaa viimeisten joukossa mukaan pudotuspelijunaan. Sijoille 7-9.

» Lähetä palautetta toimitukselle