Arvosanojen asteikko on seuraava:
epäonnistui pahasti alle odotusten onnistui alle odotusten onnistui odotusten mukaisesti onnistui odotuksia paremmin onnistui selvästi odotuksia paremmin
Maalivahdit
Tuomo Karjalainen
Ei saanut luottoa valmennusjohdolta juurikaan. Olisiko Tepsin sijoitus ollut merkittävästi huonompi, jos Karjalaiseen olisi luotettu enemmän? Tuskinpa. Ura polkee paikallaan. Ei arvosanaa vähien pelien takia.
Teemu Lassila
Superlupauksesta keskitason liigavahdiksi. Iskikö Lassilalle vähemmän kuuluisa kolmannen kauden kirous vai sekoittiko kilpailuasetelman puuttuminen nuorukaisen pelin? Totuus taitaa olla, ettei Lassila ole sellainen maalivahti, joka voittaa yksin joukkueelleen pudotuspelisarjoja. Huippuvahdiksi tuleminen vaatii eritoten henkistä kasvua.
Juho Santanen
Ei yhtään aloitettua ottelua, mutta tuli maaliin kahdesti kesken pelin. Ei arvosanaa.
Puolustajat
Simon Backman
Backman ei saanut juurikaan peliaikaa Palmrothin ohittaessa hänet edustusjoukkueen pakkien hierarkiassa. Myös varusmiespalvelus häiritsi pelejä. Tilastoissa merkityissä peleissä todella vähillä minuuteilla, jos pelasi ollenkaan. Ei arvosanaa.
Kimmo Eronen
Harmaan puolustajan harmaa kausi. Runkosarjassa varsin heikot tilastot, eikä kentällä näkynyt tuttua ja turvallista perus-Erosta. Pudotuspeleissä miestä ei edes erottanut kentältä, joka on tälle puolustajalle oikeastaan hyvä asia.
Antti Hulkkonen
Edelliskauden yleisösuosikilta heikko kausi. Ei taklauksia, ei pisteitä, ei varmaa peruspelaamista. Yksi selitys Hulkkosen vaisuille otteille oli, että mies joutui pelaamaan Vykoukalin loukkaantumisen takia melkein koko syyskauden hänelle vieraammalla oikean pakin paikalla.
Marko Kiprusoff
Selkävaivaiseksi tiedetyn Iso-Kiprun solmiessa kesällä neljän vuoden sopimuksen, pidettiin Ruissalon herroja seonneena. Sanottiin, että aika on ajanut Kiprusta ohitse. Kiprusoff antoi tuloksen puhua puolestaan. Puolustajien pistepörssin voitto 37 pisteellä keskitason liigaseurassa on uskomaton suoritus. Lisäksi joukkueen ylivoimaisesti kovin teholukema laittoi epäilijät häpeään. Vielä uskomattomampi suoritus ns. “selkävaivaiselta hasbeeniltä“. Liigan paras puolustaja?
Henri Palmroth
Pelasi runkosarjassa reilut 30 ottelua ja yhden pudotuspelin varsin pienessä roolissa ja vaihtelevalla peliajalla. Syrjäytti kuitenkin Simon Backmanin liigajoukkueen vakituisena reservipakkina.
Markku Paukkunen
Erinomainen kiekon ylöstuoja. Runkosarjassa joukkueen rumimman teholukeman kerännyt Paukkunen otti itseään niskasta kiinni pudotuspelien alkaessa ja pelasi koko playoff-sarjan elämänsä kiekkoa. Ilmeisesti virheitä saa tehdä, kunhan ne tekee runkosarjassa. Jos muu pakisto olisi nostanut tasoaan saman verran kuin Paukkunen runkosarjasta, TPS olisi ollut vahvoilla HPK-sarjassa.
Craig Rivet
Saapuessaan NHL-statuksen omaava jättiläinen toi fyysistä ulottuvuutta varsin kevyeen pakistoon. Hyvä runkosarja, vaikka pisteitä ei tullutkaan peruspakilta runsaasta ylivoima-ajasta huolimatta. Pudotuspeleissä taantui: tehot 0+0 ja hankki itselleen joukkueen rumimman teholukeman (-4). Pelasi kuitenkin lähes kaikki ottelut loukkaantuneena.
Markus Seikola
Vahva runkosarja. Kiprusoffin loukaannutua runkosarjan lopussa mies esitti sellaisia otteita, että hetken Seikola tuntui olevan pätevä korvaaja ykköspakille. Pudotuspelien alkaessa Seikola havaitsi Kiprun saappaat aivan liian isoiksi ja oma peli sekosi pahemman kerran pahojen virheiden myötä.
David Schneider
Hyvin luisteleva peruspakki, jonka kautta sotkivat mystiset aivotärähdyksen jälkioireet. Teki paluun pudotuspeleihin, joissa keräsi joukkueen pakkien parhaan teholukeman muutamasta pahasta virheestä huolimatta. Keskivertosuoritus, mutta ei missään nimessä riittäviä näyttöjä ulkomaalaisvahvistukselta.
Jiri Vykoukal
Vammat sotkivat jälleen loukkaantumisherkäksi tiedetyn Vykoukalin kauden. Missasi kaksikymmentä runkosarjan ottelua, mutta pelasi kohtalaisesti ne pelit, jotka kykeni pelaamaan. Pudotuspeleissä pelasi hyvällä sykkeellä, mutta teki luvattoman paljon virheitä.
Hyökkääjät
Antti Aalto
Kausi meni pilalle pahojen loukkaantumisten vuoksi. Syksy sujui leikkauksesta toipuessa, palattuaan esitteli hitaan alun ja kuntoutumisen jälkeen jo lupaavia otteita, kunnes pelit päättyivät olkapäävammaan tammikuussa. Yhteistyö Kai Nurmisen kanssa sujui ajoittain mainiosti ja Aallon poissaolo näkyikin kipeästi kevään ratkaisupeleissä.
Matti Aho
Nihkeän kauden valopilkku TPS-kannattajille. Roikkui aiemmin kokoonpanon reunamilla marginaalipelaajana, mutta lunasti syksyllä vakiopaikan uudenlaisella ennakkoluulottomuudella. Loputon yritys, ahkera taklaus- ja puolustuspeli nostivat Ahon lopulta ansaitusti jo kolmosketjuun. Kehityksen jatkuessa edessä lupaavat näkymät roolipelaajana.
Mika Alatalo
Tekee nykyisellään tasaisen varmasti vajaat 30 pistettä laidoissa uurastamisen ohella. Tällä kaudella otteissa näkyi aavistuksen liikaa dieselmäisyyttä, Alatalon meno oli ajoittain yhtä tahmeaa kuin koko joukkueen. Kapteenista ei vanhaan malliin ollutkaan joukkueen sytyttäjäksi tärkeissä paikoissa.
Tyler Bouck
Saapui loppusyksystä työsulkuvahvistuksena loukaantuneen ”Marco Tuokon paikkaajaksi”. Olisi täyttänyt tuon tontin kolmosketjun raatajana ihanteellisesti, mutta muiden hankintojen puutteessa kakkosketjun laituriksi päätynyt Bouck meni hieman hukkaan. Paras osaaminen jäi piiloon, eikä eväitä ratkaisupelaajaksi NHL-statuksesta huolimatta ollut. Lunasti kuitenkin paikkansa kovalla työnteolla ja tasaisesti kohentuneilla esityksillä.
Jarmo Jokila
Nuorukainen kävi muutamassa ottelussa ottamassa tuntumaa liigakiekkoiluun. Taitoa ja yritystä lupaavalla, mutta kokorajoitteisella laitahyökkääjällä piisasi, mutta voimat ja vauhti eivät vielä riittäneet liigatasolle. Haki loppukauden arvokasta kokemusta Mestiksestä. Ei arvosanaa.
Jari Kauppila
Aloitti TPS-uransa alkusyksystä loistavasti, tutkapari Kauppila-Vahalahti toimi kuin unelma. Sittemmin loukkaantumiset sekoittivat kuvioita ja vire katosi mystisesti. Kauden jälkimmäinen puolisko oli Kauppilan osalta pettymys, vaikka pistesaldo lopulta olikin hänelle tyypillinen. Ei pystynyt kevään ratkaisupeleissä tuomaan riittävästi leveyttä ratkaisijoiden kapeaan rintamaan.
Saku Koivu
Suuret odotukset, suuri kohu, vääjäämätön pettymys. Koivun kotiinpaluulta odotettiin lähes ihmeitä, mutta keskenkuntoinen leijonakapteeni ei missään vaiheessa päässyt huippukuntoon vammojen vaivatessa. Kiekkokansa joutui tyytymään vain väläyksiin tutuista uroteoista. Toi mukanaan hetkittäisen nosteen ja ratkoi jokusen ottelunkin henkilökohtaisesti, mutta panos jäi lopulta odotettua vaisummaksi.
Lauri Korpikoski
Huippulupaus vakiinnutti pelipaikkansa ansaitusti heti syksyllä. Peliaika ja rooli olivat rajallisia, eikä nuorukainen aivan valmis isompiin saappaisiin vielä ollutkaan. Ennakkoluulottomuus ja uskallus aktiiviseen pelaamiseen viehättivät, vaikka tilastollisesti saalis oli laiha. Kokonaisuutena esitti yllättävän kypsää peliä, vaikka taso heilahteli. Liigavauhtiin totuttelun jälkeen seuraava askel on nousu kiekollisempaan rooliin.
Joni Lius
Kauden positiivisimpia yllättäjiä. Sai pelata koko kauden loukkaantumisitta ja jälki oli hyvää. Professori Lius oli jälleen luotettava joka paikan höylä, jonka valmennus rohkeni pistää jäälle milloin tahansa, missä tahansa roolissa. Suoriutui loppukaudesta kunnialla jopa ykkössentterin tehtävästä.
Jussi Makkonen
Kauden TuTossa aloittanut Makkonen pääsi loukkaantumissuman myötä näyttämään kyntensä myös liigapeleissä. Esiintyi alkuun pirteästi, mutta katosi pian kuvasta ja vietti loppukevään pääasiassa katsomon puolella. Ei arvosanaa.
Matias Metsäranta
Ei kyennyt ottamaan odotettua kehitysaskelta eteenpäin urallaan. Oli joukkueen liian köykäiseksi osoittautuneen jarrukenttä-osaston ilmentymä: esityksissä vaihtelivat yksittäiset hyvät suoritukset ja vaipuminen täydelliseen näkymättömyyteen. Tilastojenkin jäätyä vaisuksi Metsäranta putosi pudotuspeleissä pois pelaavasta kokoonpanosta.
Kai Nurminen
Joukkueen paras hyökkääjä. Pelasi tasaisen vahvan kauden. Vaikka seassa oli perinteisiä ”kaitsumaisia” vaisumpia iltoja, Nurminen keikkui koko kauden maali- ja pistepörssin kärkisijoilla. Jäi kenties liian yksin ja lopulta ilman huippuvireistä pelinrakentajaa, jota olisi kaivannut pelatakseen aivan nappikauden. Kokonaisuutena vahva näyttö siitä, että konkarilla on vielä pelihaluja tallella.
Markus Ojala
Pelasi vaihtelevalla tiheydellä ja menestyksellä nelosketjun keskellä. Oli ilman omaa syytään liian isoissa saappaissa. Eväät loppuivat auttamatta kesken etenkin kärkipään vastustajien kovempia ja kokeneempia kollegoita vastaan. Peliaika jäi loppukaudesta minimaaliseksi.
Mikko Rautee
Tuli loukkaantumisia paikkaamaan pahaan rakoon siirtotakarajalla. Kansa odotti NHL-vahvistusta, mutta sai Rauteen. Ilmiselvä keskenkuntoisuus ja pelituntuman puute näkyivät runkosarjan peleissä ja paluumuuttajan panos oli vaatimaton. Pudotuspeleissä luistin alkoi jo kulkea ja Rautee täytti moitteetta ruudun, johon hänet oli hankittu.
Tomi Sykkö
Kuuluu siihen nuorten pelaajien kastiin, jonka odotettiin nostavan tasoaan ja paikkaavan aukkoja hyökkäyskalustossa. Taso osoittautui riittämättömäksi - vauhtia, ähellystä ja yritystä riitti, tulosta ei kuitenkaan tullut. Löysi siirtotakarajalla paikkansa TuTosta.
Marco Tuokko
Oli jälleen kerran pelaaja, jolta ennen kauden alkua odoteltiin tason nostoa ja suurempaa vastuunkantoa. Ja jälleen kerran loukkaantuminen sotki kuvioita. Esitykset ailahtelivat ja profiili jäi kohottamatta satunnaisista väläytyksistä huolimatta. Maiseman vaihto on kenties tarvittava piristysruiske uralle?
Ville Vahalahti
Hyvät otteet harjoituspeleissä ruokkivat odotuksia noususta seuraavalle tasolle, kansalliselle huipulle. Nivusvamma ja koko kakkosketjun totaalinen uuvahdus veivät myös Vahalahden vireen pakkasen puolelle. Kapealla materiaalilla edennyt joukkue olisi kipeästi kaivannut kovia tehoja profiilipelaajiin lasketulta laitahyökkääjältä.
Rob Valicevic
Hutiostos ja pahanlaatuinen virhearviointi joukkueen rakentamisessa. ”Mikko Elorannan korvaaja” ei osoittautunut edes lomittajan tasoiseksi. Keskenkuntoinen ja kädetön
amerikkalaislaituri olisi varmasti petrannut ajan mittaan kuin Tyler Bouck konsanaan, mutta eväät eivät yksinkertaisesti riittäneet ykköskentän pelaajaksi. Poistui koti-ikävää potien vahvuudesta jo lokakuussa.
Arttu Virtanen
Edelliskevään playoff-sensaatio hukkasi kesän aikana vireensä ja turhan koviksi kasvaneet odotukset jäivät alkukaudesta täyttymättä. Varusmiespalveluskin verotti voimia. Virtanen haki välillä vauhtia A-nuorista ja taisteli itsensä jälleen pelaavaan kokoonpanoon kevään korvilla. Pudotuspeleissä suoritus oli jo kelvollista luokkaa.
