Connor Bunnaman valaa uskoa tulevaan haastavasta alkukaudesta huolimatta – "Tarvitsemme onnekkaan pompun siellä täällä"

LIIGA / Haastattelu
Bunnamanin ruuti on ollut Liigassa tähän asti läpimärkää.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Kärpät hävisi lauantai-iltana kotonaan HIFK:lle nololla tavalla lukemin 0–7. Connor Bunnamanin viime ajat ovat olleet vaikeita, eikä muunkaan joukkueen "kohtalon viikko" sen enempää putkeen mennyt.

Viime kaudella AHL:ssä kiekkoillut Connor Bunnaman saapui kesällä Ouluun kovin odotuksin. Ykkössentteriksi ja tuloksentekijäksi hankitun Bunnamanin kauden ensimmäinen liki puolisko on ollut sanalla sanoen tahmea. Tulosta ei ole tahtonut syntyä, minkä seurauksena vastuu on vähentynyt peli peliltä. 

Alamäki niin joukkueen kuin Bunnamanin itsensä kohdalla jyrkkeni entisestään, kun Kärpät kyykkäsi nolosti kotiluolassaan Raksilassa häviten HIFK:lle peräti lukemin 0–7. 

– Eilen hävisimme jatkoajalla tiukan ottelun, ja vastustaja onnistui latautumaan paremmin tämän illan otteluun. He ovat hyvä joukkue, ja tämä oli meiltä ohi-ilta erittäin hyvää joukkuetta vastaan, Bunnaman totesi pettyneenä.

Muutoinkin Kärppien meno liigan huippujoukkueita vastaan on ollut takkuista. Tällä viikolla joukkueella oli mahdollisuus tehdä tuohon tilanteeseen muutos, mutta toisin kävi. Kärpät hävisi ensin keskiviikkona Tampereella Tapparalle, sitten viikonloppuna kahdesti HIFK:lle. 

– Meidän pitää olla huolellisempia kiekon kanssa, erityisesti puolustusalueella. Hyökkäyspäässä luomme mielestäni tarpeeksi maalipaikkoja, ja tarvitsisimme vain onnekkaan pompun siellä täällä päästäksemme takaisin raiteille.

Tulosvastuusta kahden suunnan puurtamiseen

Ykkössentteriksi hankitulla Bunnamanilla on tällä kaudelta kasassa ainoastaan yksi maali ja seitsemän syöttöpistettä. Tehot ovat jääneet siis pahasti piippuun, mutta Bunnaman on hyödyllinen pelaaja joukkueelleen pelin muilla osa-alueilla. Silti, odotuksiin nähden kanadalainen on ollut pettymys.

Mitä 25-vuotiaan pitäisi siis tehdä paremmin, jotta peli alkaisi taas kulkemaan? 

– Kysyn itseltänikin tuota kysymystä paljon. Se on suoraan sanottuna syvältä. Yritän kuitenkin tällä hetkellä tehdä kaikki pienet asiat oikein, saada itseluottamukseni takaisin ja joka pelissä auttaa joukkuetta niin paljon kuin pystyn.

– Toivottavasti se ennen pitkää konvertoituu myös hyökkäystehoiksi. 

Kärpät hankki riveihinsä menneellä viikolla Bunnamanin maanmiehen, Nick Ritchien. Fyysisyyttä ja kokoa petolaumaan tuova Ritchie on hakenut pelikuntoaan ensimmäisissä peleissään, ja innostui lauantai-illan ratoksi tiputtamaan hanskansa ulosajon arvoisesti. Bunnamanilla on kuitenkin paljon positiivista sanottavaa maanmiehestään.

– Nick on iso, fyysinen jätkä, jolla on paljon kokemusta NHL:stä. Hän on varmasti tärkeä palanen meille. 

– Hän on todella kärsivällinen kiekon kanssa, ja tulee auttamaan meitä paljon, päätti Bunnaman.

» Lähetä palautetta toimitukselle