Eemil Erholtz ei mieti mahdollista Leijona-kutsua: "Yritän vain pelata mahdollisimman hyvin"

LIIGA / Haastattelu
Eemil Erholtz pelaa kolmatta kauttaan patapaidassa.
Kuva © Teemu Grönroos www.teemugronroos.kuvat.fi
Eemil Erholtz on pelannut hyvin kuluneella kaudella, mistä kertoo myös kutsu Leijoniin. Erholtz on tyytyväinen alkukautensa otteisiin, vaikka pisteitä voisi olla hänen mielestään enemmänkin.

Ässät kaatoi Jukurit lauantai-illan trillerissä. Ässät johti ottelua toisen erän tehohetken ansiosta jo 3–0, mutta Jukurit tuli maalin päähän loppukirillään. Ässien kolmanteen maaliin syöttöpisteen kirjauttanut Eemil Erholtz oli pääosin tyytyväinen joukkueen suoritukseen.

– Oli ihan hyvä peli meiltä, lukuun ottamatta loppua, jossa päästimme jäähyillä Jukurit liian lähelle. Oli hyvä taistelu, ja saimme lopulta kolme pistettä.

Erholtzin isä Markku Erholtz pelasi aikanaan kuusi kautta Jukureiden paidassa, minkä vuoksi myös Eemil on viettänyt ensimmäiset vuotensa Mikkelissä. Mitään sen erityisempiä muistoja ei Erholtzilla kuitenkaan ole seurasta tai kaupungista.

– Muutaman vuoden asuin Mikkelissä isäni siellä pelatessa. Aloitin siellä myös kiekkokoulun, mutta olin aika nuori, kun muutimme pois, joten mitään erityistä suhdetta Jukureihin ei jäänyt.

Erholtz on itse ollut tyytyväinen omaan alkukauteensa. Isoimman muutoksen hyökkääjä on nähnyt siinä, että ohipelejä ei tule enää niin usein.

– Tasaisuus on parantunut aiemmista kausista. Olen pyrkinyt siihen, että joka pelissä tuo jotain joukkueelle. Totta kai pisteitä voisi olla aina enemmänkin, mutta ihan okei on mennyt.

Uusi kenttä ja lääkettä ailahtelevaisuuteen

Alkukauden Erholtz on viettänyt yhdessä pitkälti Jan-Mikael Järvisen ja Lenni Hämeenahon kanssa. Tällä hetkellä kolmikon ainoa palanen kokoonpanossa on juuri Erholtz, sillä Hämeenaho on U20 MM-kisoissa Ruotsissa ja Järvinen on ollut pitkään loukkaantuneena. Ketjukaverit saavatkin paljon suitsutusta Erholtzilta.

– Molemmat ovat ihan huippujätkiä. Meidän kemiamme kohtaavat hyvin. Lenni on huippu maalintekijänä ja Miksa pelintekijänä, niin aika kiva pelata siinä.

Järvisen odotetaan palaavan Ässien vahvuuteen ensi viikon aikana, kun taas Hämeenahon on määrä palata ensi viikon jälkeen kisojen ollessa ohi.

Lauantaina Erholtz oli täysin uudessa kentässä, kun rinnalla olivat Dylan Fabre ja Will Graber. Erholtz kertoo, etteivät he ehtineet harjoitella edes kentällisen kanssa yhdessä.

– Ihan hyvin lähti kulkemaan, vaikka ei ollut yksiäkään harjoituksia alla tuolla kokoonpanolla. Kemiat menivät ihan hyvin yhteen.

Ässien peli on ollut koko kauden ailahtelevaa. Tähän viikkoon porilaisille mahtui kaksi kotivoittoa ja yksi vierastappio Lahdesta. Mitään selvää lääkettä Erholtz ei ailahtelevaisuuteen keksi.

– Se, mitä pitäisi tehdä, että peli ei olisi niin ailahtelevaa, on vaikea kysymys. Meidän pitää pystyä antamaan sataprosenttinen panos voittaaksemme. Me emme ehkä ole sarjan taitavin tai liikkuvin joukkue, joten täysi panostus vaaditaan, jotta voimme taistella voitosta.

Erholtz uskoo tämän Jukurit-pelin suorituksen olleen juuri sitä, mitä vaaditaan kärkijoukkueiden kaatamiseen jatkossakin.

– Pitää vain huolellisuusvirheitä välttää joissain tilanteissa.

Leijonat kiinnostaa

Erholtz on pariin otteeseen valittu Jukka Jalosen Leijoniin. Viimeksi kutsu tuli syksyllä, kun kärppäkasvatti valittiin Karjala-turnaukseen. Erholtz on nauttinut peleistään leijonapaidassa.

– Tosi kivaa ollut. Totta kai se on kunnia-asia päästä pukemaan leijonapaitaa päälle. Ihan okei ovat pelit menneet siellä, olen ollut itse tyytyväinen niihin.

Keväällä pelataan vielä kaksi EHT-turnausta, minkä lisäksi keväällä häämöttää Tšekissä pelattavat MM-kisat. Paineita niihin pääsemisestä ei Erholtz ota.

– En nyt kutsua sillä tavalla odota. Yritän vain pelata mahdollisimman hyvin ja auttaa joukkuetta täällä. Mikäli niin hyvin käy, että kutsu tulee, niin totta kai olen tosi iloinen. En kuitenkaan sitä erityisemmin mieti.

» Lähetä palautetta toimitukselle