Joni Nikon kotiinpaluu Vaasaan oli kuin satukirjasta − "Meinasi tulla mieleen, että entä jos tekisinkin maalin"

LIIGA / Haastattelu
Nikko tuuletti maaliaan villisti.
Kasvattiseuraansa yli kymmenen vuoden poissaolon jälkeen palannut Nikko iski ensimmäisen maalinsa kotiyleisön edessä makeaan paikkaan.

Joni Nikko, 27, palasi täksi kaudeksi kasvattiseuraansa Sportiin lähdettyään Lukon junioreihin. Sieltä tie vei muutaman pysäkin kautta SaiPaan. Perjantaina Nikko puki kotkapaidan ensimmäistä kertaa ylleen miesten Liigan runkosarjassa kotiottelussa KalPaa vastaan.

Peliä oli ehditty pelata 12 minuuttia ja 55 sekuntia, kun Nikko viritti kutinsa maalinedustalta ylivoimalla, tasoittaen lukemat 1−1:een. Osuman jälkeen Nikko aloitti villit tuuletukset päädyssä ja kaikesta näki, että mies nautti täysin rinnoin.

− Oli tunteellinen ilta ja peli meni vähän kuin satukirjassa. Meinasi tulla mieleen, että entä jos tekisinkin maalin. Yritin sulkea sen ajatuksen pois ja keskittyä olennaiseen, Nikko tunnelmoi ottelun jälkeen.

Tuli ajatus mieleen tai ei, sai Nikko kaudelleen hienon alun, kun vielä ottelun jälkeenkin yleisö huusi hänen nimeään Vaasan jäähallissa.

Lähtö otteluun oli Sportille haastava, kun Kasper Simontaival vei KalPan johtoon pikamaalillaan.

− Alun jälkeen pääsimme peliin paremmin mukaan ja saimme hyviä juttuja aikaiseksi sekä teimme maaleja. Tulimme myös takaa ohi, Nikko hehkutti.

Pitkä rupeama Lappeenrannassa päätökseen

Kaudella 2016−17 SaiPaan siirtyneellä Nikolla ei ollut sopimusta minnekään, kun viime kausi päättyi.

− Muutin Vaasaan jo silloin. Kesän harjoittelin yksin ja kuntouduin. Lopulta näytti siltä, että alan olla kunnossa ja avasimme keskustelun. Kesällä kävimme tilannetta läpi ja sovimme palaavamme asiaan. Elokuussa asiat etenivät maaliin nopeasti, kertasi Nikko kotiinpaluunsa vaiheita.

Hyökkääjä kertoo saaneensa Lappeenrannan-vuosinaan paljon uusia ystäviä ja kehittyneensä pelaajana. Joukkue sekä mies itse pelasivat välillä hyvää lätkää, mutta väliin mahtui myös vaikeampia vuosia.

Nyt kauden 2021−22 alussa operaatio ja sen aiheuttama kuntoutumisjakso alkavat olla taakse jäänyttä elämää.

− Oli siinä mielessä hyvä aika, että kesä oli pitkä. Sain tehdä rauhassa hommia. Pelejä ei ole vielä paljon alla, niin se vähän vaikuttaa tuntumaan ja pelikuntoon. Kamppailupelaaminen kehittyy vain pelaamalla, Nikko analysoi.

Kotkapaidassa hyökkääjä haluaa päästä pelaamaan vahvuuksillaan ja tehdä tulosta.

− Pyrin olemaan ylivoimalla vaarallinen ja pystyä tekemään maaleja maalinedustalta. Sitä kautta olen saanut tässä liigassa pelata. Sitä lähdetään hakemaan. Kaikki tekevät nöyrästi hommia ja perusasiat ovat kunnossa.

Toiveissa on saada vaasalaisyleisöön pöhinää ja kansaa hallille. Nikko kuvailee kahden ensimmäisen kotipelin tunnelmaa loistavaksi.

− Se on sitä unelmaa, mitä saan elää. Sen takia tänne halusin tulla. Kiekkohuuma tulee hyvän pelaamisen ja voittojen kautta, Nikko tiesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle