Konsta Kapanen nousi parrasvaloihin Tapparassa ja näytti olevansa hyvällä tiellä

LIIGA / Haastattelu
Konsta Kapanen pääsi tuulettamaan kaksi kertaa tekemiään maaleja kolmessa pelaamassaan pelissä Tapparassa.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Konsta Kapanen osoitti Tampereella Tapparan paidassa, että hän on hyvällä tiellä isänsä Samin sekä veljensä Kasperin jalanjäljissä. Kapasen perheen tavaramerkit vahva luistelu sekä maalinteko näkyvät nuoren Konstan otteissa selvästi.

Konsta Kapasella ei ole ollut koskaan pulaa ohjeiden antajissa hänen urallaan. Hannu-pappa teki kunnioitettavan uran sekä pelaajana että valmentajana. Sami-isä pelasi yli 800 ottelua NHL:ssä ja Kasperi-veli on ehtinyt pelaamaan yli 350 ottelua NHL:ssä.

− Olen saanut paljon ohjeita ja neuvoja sekä isältä että veljeltä. Olen myös katsellut paljon heidän pelejään videolta ja ottanut niistä oppia. Moni sanookin, että luisteluni ja pelityylini näyttävät hyvin samankaltaisilta kuin isälläni ne olivat, Kapanen kertoi.

Siirto Tapparaan oli tullut hyvin yllättäen.

− Olin hoitamassa asioita ja katsoin, että puhelimeeni oli tullut useampi puhelu. Soitin, ja agenttini sanoi, että Tappara haluaisi minut tuuraajaksi kolmeen peliin. Olihan se iso juttu, ja lähdin hyvillä mielin. Onhan nämä pelit olleet mahtavia, kun areenalla on ollut niin paljon yleisöä, että en ole koskaan pelannut näin suuren yleisön edessä.

Kapanen on muodostanut nelosketjun yhdessä Topi Rönnin ja Oskari Luodon kanssa. Rönnin kanssa hän muistelee pelanneensa yhden pelin nuorten maajoukkueessa samassa ketjussa, mutta Luodon kanssa hän ei ole aiemmin pelannut.

Vahvuutenaan hän pitää nimenomaan luisteluaan, ja kehityskohteita hän löytää vielä paljon, mutta päällimmäisenä puolustamista. Toki Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola ei sitäkään puolta ihan huonona voi pitää, kun peluutti Kapasta myös jatkoajalla, jossa puolustamisella on iso merkitys.

− Oli kyllä hieman yllätys, kun kuulin nimeni valmentajan suusta seuraavana kentälle menijänä jatkoajalla. Hienoahan se oli, että noin luotetaan.

Mahdollisesta jatkosta Tapparassa Kapasella ei ollut mitään tietoa.

− Olen sillä ajatuksella, että sunnuntaina palaan kotiin ja pelaan kevään KalPassa tai IPK:ssa Iisalmessa Mestistä. Minulla on sopimusta KalPassa vielä seuraava kausi, vastasi Kapanen uteluihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle