Leijonien hylätty maali herätti ihmetystä vaihtopenkillä − "Turunen ja kumppanit sanoivat, että kiekko on verkossa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jalonen piti näkemästään.

Suomi eteni MM-turnauksen välieriin, joissa se kohtaa Saksan. Päävalmentaja Jukka Jalonen totesi puolivälierän jälkeen, että joukkue teki sen minkä pystyi.

Iiro Pakarinen oli viedä Leijonat johtoon jo avauserässä, mutta ottelun pohjoisamerikkalainen erotuomaripari hylkäsi maalin.

− En nähnyt itse, mutta meillä on "pädi" vaihtoaitiossa. Sen perusteella Teemu Turunen ja kumppanit sanoivat, että kiekko on verkossa. En tiedä, oliko tuomareilla eri kuvakulmat käytössä. Onneksi se tilanne ei tunnu enää missään, Jalonen puhui.

Tuomarilinja on herättänyt keskustelua turnauksen ajan. Myös torstaina pilli pysyi visusti housunsaumalla.

− En tiedä montako väärää vaihtoakin vastustajalla oli. Parempi silti, ettei linja muutu. Pelataan sitten viidellä viittä vastaan ja otetaan yksi tai kaksi erikoistilannetta per peli, pohti Jalonen.

Päävalmentaja ei vielä ehtinyt uhrata ajatuksiaan välierälle.

− Mukava kohdata suomalaiset valmentajat. Palastellaan ensin tämä peli ja sitten Saksa-pelin pariin. He tekevät varmasti samoin.

Rankan puolivälierän jälkeen joukkueen on latauduttava uudelleen.

− Nämä ovat kovia pelejä henkisesti. Venäjäkin hävisi Kanadalle, muistutti leijonaluotsi.

Venäjä voitti oman alkulohkonsa, kun taas Kanada tuli puolivälierään oman lohkonsa nelospaikalta.

» Lähetä palautetta toimitukselle