Kanadalaismaalivahti Ben Meisner tuli kiekkomaailman tietoisuuteen vuonna 2018, kun hän ensin kertoi Players’ Tribune -verkkojulkaisussa tarinansa masennuksesta, ahdistuksesta ja itsemurha-aikeista. Hieman myöhemmin hän antoi haastattelun myös Jatkoajalle.
Rohkean julkitulon jälkeen Meisner pelasi vielä kolme kautta DEL2:ssa Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, kunnes lopetti tänä keväänä. 30-vuotias Kanadan ja Saksan kaksoiskansalainen koki pelaajana itsensä esikuvaksi.
– Kerrottuani omista vaikeuksistani tunsin pelatessani paljon enemmän ylpeyttä, koska tiesin pelaavani niille kaikille, jotka tuskailivat samojen asioiden kanssa, mutta eivät olleet valmiita vielä puhumaan tai hakemaan apua. Koin heidän hakevan minusta toivoa ja voimaa, joten olin äärimmäisen motivoitunut pelaamaan ja auttamaan.
Meisner sai heti julkitulonsa jälkeen runsaasti yhteydenottoja sekä tukea tarjoavilta että apua tarvitsevilta.
– Yhteydenotot eivät ole juuri vähentyneet. Minne tahansa meninkin, joku aina tunnisti minut ja halusi puhua kirjoituksestani. On ollut suuri siunaus pystyä muokkaamaan niin monia elämiä tarinallani ja olla roolimalli apua tarvitseville.
Meisner tekee myös konkreettista auttamistyötä.
– Työskentelen monissa organisaatioissa lisätäkseni tietoisuutta mielenterveydestä – enkä voisi olla innostuneempi tai ylpeämpi. Luennoin, toimin lähettiläänä Kanadan mielenterveys- ja urheilukeskuksessa, olen mukana Kanadan ja Saksan Movember-liikkeissä, Meisner mainitsee muutaman yhteistyökumppaninsa.
"Se oli kamalaa. Kerta kaikkiaan kamalaa"
Vaikka Meisner on hyvällä asialla, hänelläkin on ollut omat vastustajansa.
– Media, fanit, joukkuekaverit ja viimeisin valmentaja – Pete Russell – ovat aina tukeneet minua. Minulla on kuitenkin ollut valmentajia ja seurajohtajia, jotka eivät ole antaneet tukeaan. Myös muiden seurojen työntekijät ovat suhtautuneet nihkeästi työhöni tietoisuuden edistäjänä eivätkä ole arvostaneet avoimuuttani.
– Valtaosa urheilumaailmasta on ollut tukenani, mutta tietyt tahot ovat käyttäneet mielenterveysongelmiani minua vastaan eivätkä ole ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää minun saaneen psyykeeni kuntoon.
Kerrottuani omista vaikeuksistani tunsin pelatessani paljon enemmän ylpeyttä, koska tiesin pelaavani niille kaikille, jotka tuskailivat samojen asioiden kanssa
Koronapandemia on ollut kuormittava kokemus koko maailmalle, eikä jääkiekko ollut poikkeus.
– Se oli kamalaa. Kerta kaikkiaan kamalaa. Päävalmentajamme Russell hitsasi meidät yhteen, emmekä olisi pärjänneet ilman häntä. Pelien ja harjoitusten ulkopuolella ei ollut mitään elämää. Monet joutuivat viettämään kaikki lomat ja vapaapäivät yksin. Ystävät tai puolisot eivät saaneet vierailla. Kilpaurheilun paineet käyvät liian kuormittaviksi, kun ei ole tavallista arkea auttamassa palautumaan.
Meisner pelasi viimeiset kautensa Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, jossa ei ollut tarjolla psyykkistä valmennusta, vaikka tarvetta olisi ollut.
– Monella joukkuekaverillani oli todella vaikeaa viime kaudella, ja seuran tarjoama apu olisi ollut huikeaa. Jos halusi tukea, piti itse hakeutua avun piiriin, mikä on monelle vaikeaa.
Kiekkokaukalo on ollut Meisnerin turvapaikka, ja peliuran päätyttyäkin jääkiekolla on paikka hänen elämässään.
– Jääkiekko oli ensirakkauteni, mutta kyllästyin elämään kaukana kotoa – ja myös lajin bisnesajatteluun, se tappaa huvin.
Luennointia ja valmentamiseen orientoitumista
Verrattain nuorena peliuransa lopettanut Meisner on tyytyväinen tilanteeseensa ja suunnitelmiinsa.
– Jatkan pelaamista ja haaveilen pienimuotoisesta valmentamisesta, mutta tällä hetkellä aion keskittyä tavalliseen elämään, jatkaa luennointia ja päästä kiinni urheilusuorituksen mentaalipuoleen.
– Aion valmentaa urheilijoita ja opettaa heitä hyödyntämään omaa ajatteluaan huipputason ja tasaisen suorituksen saavuttamisessa, Meisner täsmentää.
Meisnerin tehtäväkuva kuulostaa mentaalivalmennukselta, mutta hän itse käyttää termiä “sports performance coach”.
– Mielestäni kaikilla urheilijoilla lajista riippumatta pitäisi olla jonkinlainen ammattiliitto tai muu verkosto, johon pitää yhteyttä. Siirtyminen pois ammattiurheilusta tuottaa monille suuria vaikeuksia, Meisner lausuu vielä peliuran jälkeisestä elämästä.
Robin Lehner, Clint Malarchuk, Corey Hirsch, Tommy Salo ja Jonathan Iilahti ovat Meisnerin lisäksi esimerkkejä lätkämaalivahdeista, jotka ovat kertoneet julkisesti mielenterveysongelmistaan. Meisnerin mielestä urheilulaji- tai pelipaikkavalinta on epäoleellinen.
– Tiedän, että esimerkiksi aivovamma voi aiheuttaa mielenterveysongelmia, mutta tärkeintä on muistaa, että psyykkiset sairaudet voivat olla seurausta mistä tahansa elämäntapahtumasta, kuten läheisen kuolemasta, taloudellisista vaikeuksista, parisuhdeongelmista, fyysisestä tai emotionaalisesta traumasta ja ajankohtaisesti koronasta. Lista on loputon.
Mielenterveyden haasteet voivat osua kenelle tahansa, eikä yhteiskunnallinen asema tai varallisuus suojaa.
– Monet uskovat, että urheilijat säästyvät mielenterveysongelmilta ison palkan vuoksi, mutta siinä ei ole totuuden siementäkään. Tätä voi kysyä keneltä tahansa nykyiseltä tai entiseltä ammattiurheilijalta.
– Fyysiset vammat tiedostetaan osaksi urheilijan ammattia, mutta psyykkinen oireilu ei ole yhtään poikkeuksellisempaa.
