Suurta vastuuta nauttiva Oliver Kapanen ei huolehdi epätasaisesta pistetahdistaan − ”Kovasti pyrin tekemään hommia joka päivä”

LIIGA / Haastattelu
Oliver Kapasen rooli KalPan joukkueessa on kasvanut tällä kaudella.
Kuva © Tiia Mahkonen
KalPan Oliver Kapanen pelaa nyt toista kokonaista kauttaan Liigassa ja hänen tavoitteensa on kehittyä huippupelaajaksi. Pitkällisen työn myötä vastuu KalPan riveissä on kasvanut, mutta tasaisuus omassa pelissä on kuitenkin vielä haussa.

Viime kesä oli KalPan Oliver Kapaselle suhteellisen erilainen kuin normaalisti. Armeijan harmaisiin astunut 20-vuotias keskushyökkääjä ei päässyt harjoittelemaan yhtä useasti kuin aiemmin ja alkukausi olikin hänelle koko joukkueen tavoin vaikeahko.

− En minä sen taakse halua mennä piiloonkaan, että olin armeijassa, koska niin oli moni muukin jääkiekkoilija.

− Kuitenkin sitä kautta olen ehkä saanut tuotua normiarkeen asioita, joita kesällä jäi käteen. En ainakaan voi syyttää, että sen takia oli vähän vaikeampi alkukausi. Kauteni on paranemaan päin koko ajan, pikkuhiljaa.

Vaikeahkosta alkukaudesta huolimatta pelaaja on onnistunut kasvattamaan vastuutaan joukkueessa saaden joukkueessa toiseksi eniten peliaikaa kenttäpelaajista. Aapeli Räsäsen loukkaantumisen myötä hänelle on myös tarjoutunut enemmän tonttia ykkösketjun keskellä.

− Onhan se kiva asia, että pääsee paljon pelaamaan ja valmennus luottaa minun tekemiseen. Totta kai se tuo itseluottamusta. Kyllä sitä on mieluummin kentällä ratkomassa niitä pelejä kuin katsoo vaihtoaitiossa vieressä. Eipä mitään valittamista siitä.

Kapasen oma viime kauden piste-ennätys (12+15) on tällä hetkellä vain neljän pisteen päässä (10+14) ja otteluitakin hänen vyöllään on tässä vaiheessa yli kymmenkunta vähemmän. Tehojen kertymisen hän näkee olevan pitkällisen työn tulosta.

− Kyllä se johtuu siitä, mitä teen arjessa. Valmistaudun peleihin hyvin henkisesti ja fyysisesti, se on varmasti tärkein asia. Pyrin lataamaan joka peliin kaiken, ja sitä kautta ne pisteetkin seuraavat. Välillä niitä ei tule, mutta sitten autan joukkuetta niin paljon kuin pystyn.

Kapasen pistetahti onkin kauden aikana ollut epätasainen ja tehoja on syntynyt hyvin paljolti ryppäissä. Hän ei kuitenkaan ole täysin varma, millä keinoilla hän löytäisi tasaisuutta tähän ongelmaan.

− Kovasti pyrin tekemään hommia joka päivä, että tulisi tehoja. Niitä nyt vaan sattuu tulemaan kerralla monta. Mutta en osaa antaa tuohon vastausta, minkä takia niitä tulee vaan ryppäissä. Ei se ole tahallista.

Maajoukkueen matkassa Ruotsissa

Kasvanut vastuu KalPassa ja Kapasen kehitys tuottivat hänelle myös kutsun Suomen A-maajoukkueeseen. Ruotsin EHT-turnauksen Kapanen näki kaiken kaikkiaan hienona kokemuksena.

− Siellä oppi paljon uutta ja näki, minkälainen taso on siellä Euroopan huipulla. Sinne päin tässä pyritään ja näin mitä se vaatii.

Tiheätahtinen viikonloppu ei Kapasen mukaan aiheuttanut ongelmia takaisin arkeen palatessa.

− Oli se kuitenkin helppoa tulla takaisin Kuopioon ja KalPaan arkea viettämään tuttuun ympäristöön. Kaikki on hyvin täällä, niin ei ollut ongelmia sen kanssa.

Kapanen on edustanut Suomea jo aiemmin juniorimaajoukkueissa ja hän oli Nuorten Leijonien kapteeni vuoden 2023 alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Suurimpana erona nuorten kisojen ja EHT:n välillä hän näkee pelaajien fyysisyyden.

− Oli se (EHT) sillä tavalla erilainen kuitenkin, että siellä oli Euroopan huippuaikuiset ja niitä vastaan sai vääntää ja kääntää aika kovaa, jotta sai kiekkoja ja kamppailuvoittoja. Junioreissa ei ehkä ole yhtä voimakkaita pelaajia vastassa.

Liigan runkosarjan loppurutistus edessä

KalPa lähti kuluvaan kauteen uuden päävalmentajan voimin. Kapaselle jo aiemmin KalPan A-junioreista ja Suomen juniorimaajoukkueista tuttu Petri Karjalainen ei ole hänen mukaansa tuonut mukanaan suurempia muutoksia joukkueeseen edellisen päävalmentajan Tommi Miettisen lähdön myötä.

− Tietysti Karjalainen tuo niitä omia juttujaan siihen arkeen. Pelityyli ei heittele kovin paljoakaan ja sitä kautta on tuttu ympäristö.

Alkukausi oli haastava Kapasen lisäksi myös koko joukkueelle, mutta sen jälkeen käyrä näytti ylöspäin. Tammikuussa joukkue kuitenkin näytti useamman tappion myötä vajoavan kohti Liigan pohjakerrosta.

− Spengler Cupin jälkeen meillä oli pari hyvää peliä, mutta sitten tuli vähän vaikeampi jakso ja nyt olemme taas nousseet sieltä. On tässä vielä paljon opittavaa jäljellä, mutta hyvällä mielellä ollaan tällä hetkellä. Toivotaan, että se kelkka kääntyy vielä parempaan suuntaan.

Liigan runkosarjaa on enää vain noin nelisen viikkoa jäljellä ja Kapanen näkee selvästi, mikä on KalPan suurin vahvuus viimeisiin viikkoihin lähdettäessä.

− Luistelu sekä meillä on tosi kovakuntoinen joukkue. Varmasti jaksetaan rypistää tämän viimeisen pätkän ja pudotuspelit siihen päälle. Se on varmaan meidän salainen ase, kun pelataan monta peliä putkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle