Tyttöleijonien kapteeni Tuuli Tallinen vaatii työntekoa − alkulohkon yhteispeli sai kiitosta

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Tuuli Tallinen kipparoi Tyttöleijonia MM-kisoissa. Arkistokuva.
Suomi sijoittui tyttöjen MM-kisojen alkulohkonsa toiseksi Kanadan vanavedessä. Hallitsevalle mestarille kärsitty murskatappio pyyhitään nyt mielestä ja keskittyminen kohdistetaan tärkeään puolivälierään. Kapteeni Tuuli Tallinen kertoo, millä askelmerkeillä joukkue etenee torstaita kohti.

Suomi päätti tyttöjen MM-kisojen alkulohkonsa rökäletappioon Kanadaa vastaan 0−10. Tyttöleijonien kapteeni, puolustaja Tuuli Tallinen niputti tiistai-illan kamppailun seuraavasti:

− Oli todella tempo, mikä oli ihan odotettavissa. Emme pystyneet siihen vastaamaan. Sen voi tästä ottaa mukaan, että yritimme loppuun asti emmekä luovuttaneet missään vaiheessa, oli tulos mikä tahansa.

Suomi voitti kaksi ensimmäistä otteluaan tyttöjen MM-kisojen alkulohkossa. Tšekki kaatui dramaattisten vaiheiden jälkeen 3−2 ja Saksa jäi Tyttöleijonien mankeliin numeroin 6−0.

− Harjoitellut asiat näkyivät tekemisessämme ja teimme ne nimenomaan yhdessä. Pelasimme koko ajan joukkueelle, Tallinen kiteytti turnauksen ensimmäisen vaiheen.

Tyttöjen MM-kisojen suuri päivä on torstai, jolloin pelataan kaikki neljä puolivälieräottelua. Suomelle on kotiläksynä yksi selvä kehityskohde.

− Työnteko on iso asia. Töitä pitää tehdä koko ajan, eikä pitäisi tulla sellaisia notkahduksia, Tallinen peräänkuulutti.

Hetki huilia

Keskiviikon välipäivän ohjelmaan kuuluu tietysti valmistautumista tulevaan, mutta tilaisuuden tullen on pystyttävä myös irrottautumaan arjesta.

− Varmasti katselemme vähän videoita. Jos sitä ehtisi vähän muutakin miettiä kuin jääkiekkoa, olivat kapteeni Tallisen ajatukset keskiviikon välipäivästä.

Keskiviikkona pelataan loppuun B-lohko, jossa Yhdysvallat ja Ruotsi ratkovat keskinäisessä mittelössä lohkovoiton ja kakkossijan kohtalon. Slovakia ja Sveitsi puolestaan kilvoittelevat siitä, kumpi kohtaa puolivälierässä Suomen ja kummalle osuu Kanada-kortti käteen.

− Ne ovat kaksi aika samanlaista joukkueitta eikä sillä oikeasti ole väliä, että kumpi sieltä vastaan tulee.

Suomi kohtaa sijoituttuaan oman A-lohkonsa toiseksi joukkueen, joka sijoittuu B-lohkon kolmanneksi. Tuo joukkue tulee olemaan Slovakia−Sveitsi-ottelun voittaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle