Eric Perrin: "Emme pelanneet sillä rohkeudella jonka peli vaati"

LIIGA / Haastattelu
Eric Perrin oli ottelun jälkeen mietteliäs ja vakava. Tappio ajoi TPS:n nurkkaan, sillä lauantaina edessä on pakkovoitto.
Kuva © Timo Savela

TPS:n pukuhuoneen ovet pysyivät HIFK-tappion jälkeen visusti kiinni. Pitkän palaverin jälkeen TPS:n kokenut keskushyökkääjä Eric Perrin asteli median eteen TPS:n pukuhuoneen takaovesta.

TPS aloitti ottelun vahvasti, ja Ilkka Heikkisen ja Otto Niemisen osumien myötä turkulaisjoukkue purjehti kahden maalin kotijohdossa. Ensimmäisen erän lopulla Palloseuran vire kuitenkin uupui ja lähelle samaa vauhtia päästiin vasta päätöserän viimeisellä puoliskolla.

– Saimme otteluun hyvän alun. Ensimmäisen erän lopussa ja toisessa erässä emme pelanneet sillä rohkeudella, jonka peli vaati sekä lopetimme kiekolla pelaamisen. En tiedä oliko se henkinen juttu vai mikä se oli. Kuka tietää, sanoi Perrin.

– Jos olisimme pelanneet koko ottelun ajan samalla tavalla kuin pelasimme viimeisen 10 minuutin ajan, niin meillä ei olisi ollut mitään hätää.

TPS teki ottelussa helpottavan ylivoimamaalin. Osuma tuli kuitenkin aivan ylivoiman loppuhetkillä, eikä itse ylivoimapeli suuria hurraa-huutoja turkulaisten näkökulmasta aiheuttanut. TPS kuitenkin liikutti kiekkoa hyvin, mutta ei saanut todellista uhkaa aikaiseksi HIFK:n maalille.

– Meillä oli vain yksi ylivoima tässä pelissä, mikä oli lähinnä vitsi. Liikutimme silti hyvin kiekkoa, joten en oikein tiedä mitä voisin ylivoimapelistä sanoa.

Aloitukset ovat olleet TPS:n kompastuskivi koko pudotuspelisarjan ajan. Perrin ei nähnyt aloitusten vaikeuteen yksiselitteistä syytä, mutta korosti koko kolmikon tärkeyttä aloitustilanteissa.

– He ovat hyvä joukkue aloituksissa. Paljon pelaajia, jotka ovat aloitustilanteissa vahvoja. Meidän täytyy kehittää keinot siihen, että miten toimimme aloituksissa paremmin kolmikkona eikä pelkästään sentterinä.

Perrin suhtautui perjantaiseen kohtalonotteluun kokeneen pelaajan varmuudella. Virheistä on opittava ja omia vahvuuksia korostettava.

– Kun pelaamme kiekon kanssa rohkeasti niin kuin ensimmäisessä erässä ja viimeisen kymmenen minuutin aikana, he eivät pysy pelimme perässä. Teimme viimeksi Helsingissä samat virheet kuin aiemminkin, eli tulimme avauserään hitaasti. Toisessa ja kolmannessa erässä pelimme taas toimi todella hyvin.

– Meidän pitää pelata paremmin kiekolla ja luoda hyökkäyksiä. Ne ovat niitä avaintekijöitä, joilla lauantainen ottelu voitetaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle