HIFK:n Selin: Thorellin ja Carlssonin saldo ei ole sellainen kuin pitäisi

LIIGA / Haastattelu
Ari-Pekka Selinillä on ollut alkukaudesta paljon pohdittavaa.
HIFK on aloittanut uuden valmentajan Ari-Pekka Selinin alaisuudessa mollivoittoisesti. Runkosarjan seitsemästä ottelusta saldona on vain yksi voitto. Ylimääräistä painetta ei kuitenkaan tunnu.

HIFK kärsi perjantai-iltana tappion Jukureille ja helsinkiläisjoukkueen kurimus jatkui entistä pahempana. HIFK löi päätään Jukurien puolustukseen läpi ottelun, eikä löytänyt väylää maalille tai maalipaikoille. Ainoastaan Thomas Nykopp onnistui murtautumaan maalin eteen kolmannessa erässä. 

Ongelmat lähtivät kiekollisesta pelaamisesta. HIFK:n syöttöjen ja niiden vastaanottamisen laatu ei ole ollut alkukaudesta vaadittavalla tasolla.

− Se lähtee etäisyyksistä. Tänäänkin ongelmat lähti kiekonmenetyksistä, HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin mietti ottelun jälkeen.

Uusi valmentaja ja uudet pelaajat. Se on yhtälö, joka vie aikaa toimiakseen. HIFK:ssa onkin kasvukipuja, joka on näkynyt varsinkin henkisellä tasolla. Vastustajan tehdessä maalin tai epäonnistumisen jälkeen HIFK:n pelaajilla on alkanut ylimääräinen hosuminen ja sähläys kiekon kanssa. 

Selin sanoi ottelun jälkeen, että valmennusjohto ei tappioista huolimatta kuitenkaan tunne mitään ekstrapainetta tai stressiä.

− Kyllä me aika maltilla olemme menneet. Tietysti jos ei olla tyytyväisiä, niin sekin pitää kertoa rehellisesti. Tämä on tällainen normistressi, se tulee tässä luontaisetuna.

− Jos tulee turpaan niin se vähän tietysti nousee, Selin hymähti.

Seurajohdoltakaan ei ole vielä tullut mitään painetta tulosten suhteen.

− Ei ole tullut. Olemme vasta kauden aloittaneet, Selin kertoi.

Ykkösketju ja paine pelaajilla

HIFK:n kauden aloitus ei ole siis mennyt ihan siten, miten seura varmasti odotti ennen kautta. Joukkue seilaa neljän ottelun tappioputkessa ja CHL-ottelut mukaan lukien HIFK on ottanut vain yhden voiton.

Pelaajat tietävät kuitenkin, että mitä heiltä odotetaan. Selin mainitsi ottelun jälkeen, että pelaajilla on painetta niskassa.

− Viesti on selkeä ja ymmärrys, että ihan parasta pitää pystyä lyömään pöytään joka ilta. Tämä on meidän tiemme tällä hetkellä.

− Tämä on ollut erittäin tiukkaa pelaajillemme. He ovat kovilla tällä hetkellä, Selin jatkoi.

HIFK:hon hankittiin ennen kautta tulosta tekemään ruotsalaiskaksikko Erik Thorell ja Patrik Carlsson. Seitsemän pelatun runkosarjaottelun jälkeen Thorell on saalistanut vain kaksi pistettä ja Carlsson yhden.

Selin myöntää, että ruotsalaiskaksikko ei ole pelannut vaadittavalla tasolla.

− Kyllähän selvä on, että heidän saldo ei ole sellainen mikä pitäisi olla. Kyllähän sen varmaan näkee, että siellä on stressiä päällä, eikä se ihan irtonaisen letkeän näköistä maalipaikkojen ratkaisut ole.

Selin myös painotti, että ruotsalaiskaksikolla on taitoa ja potentiaalia.

− He kyllä tietävät, että mitä heiltä odotetaan. Valmennus voi tavallaan vaatia mutta samalla auttaa ja luoda uskoa heihin. Näissäkin pelaajissa on taitoa ja potentiaalia, Selin päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle