| haastattelu Tuomo Karjalainen ei hötkyile
[lue lisää] |
Jo 16-vuotiaana kaudella 1998-99 Puurula pelasi miesten pelejä kakkosdivisioonasssa Kalajoen Junkkareiden riveissä. Erinomaiset otteet poikivat hypyn kaksi sarjaporrasta ylemmäs nuorukaisen kotikaupungin Kokkolan Hermeksen maalivahdiksi. Seuraavaksi vuodeksi tie vei Forssaan, mutta jo siinä vaiheessa taskussa oli sopimus liigaseura HPK:n kanssa.
Reilun neljän HPK:ssa vietetyn vuoden ja kahden voitetun pronssimitalin jälkeen Puurula päätti hakea uusia haasteita kesken kauden. Mies kiisti, että Mika Norosen tulemisella olisi ollut asiaan mitään vaikutusta. Tämä on ollut julkisuudessa usein esitetty kuva tapahtumien kulusta.
- Mä lähdin Venäjälle ja Noronen tuli sen jälkeen. Mulle tarjottiin Venäjältä sopimusta ja haistelin vähän sitä hommaa, kun oli mahdollista että se työsulku tulee. Tein sopimuksen, lähdin vetämään, niin viikko siitä Kerho teki sopimuksen Norosen kanssa. Sieltä Venäjältä otettiin muhun yhteyttä silloin syksynä melkein heti kun liiga oli alkanut, Puurula kertoo.
- Sitten mä mietin sitä siinä muutaman viikon ja pelasin siinä jotain pelejäkin. Olisinkohan mä pelannut kahdeksan liigamatsia? Mietin ja puntaroin vähän, että kannattaako lähteä ja millaista siellä ehkä olisi. Sitten tulin siihen tulokseen, että varsinkin jos työsulku tulee, niin varmaan pääsee pelaamaan sellaisessa sarjassa, ettei ole ikinä pelannut. En puhunut kenenkään suomalaisen siellä olleen kanssa. Lähdin vaan.
Itäinen ihmemaa
Kyseinen venäläisseura oli Ufan Salavat Julajev. Uudeksi kotipaikaksi tuli yli miljoonan asukkaan öljykaupunki Ufa Euroopan puoleisella Venäjällä Baškiriassa. Kulttuurishokkia Puurula ei joutunut kokemaan, sillä Venäjä vastasi melko tarkkaan päähän muodostuneita ennakkokuvia.
- Itselläni oli mielikuvia, millainen paikka Venäjä voisi olla, niin aika hyvin se kuva piti paikkansa. Ei se niin auvoinen paikka ole. Raha joka siellä pyörii, pyörii
sen hallin ympärillä. Sen jälkeen kaikki on ihan..., sanoo Puurula heilauttaen kättään paljonpuhuvasti.
Eniten miestä kuitenkin pelotti paikallinen liikennekulttuuri, eikä Puurula huolinut edes seuran tyrkyttämää työsuhdeautoa.
- Ne eivät hommanneet mulle autoa, mutta kysyivät, että tarvitsiko autoa. Mä sanoin, että "mä en uskalla ajaa täällä". Siellä on niin hullu liikenne. Neljä kaistaa yhteen suuntaan. Vastaan tulee neljä kaistaa ja liikennevalot. Siellä mennään ihan omilla säännöillä, kun porukka vetää miten sattuu.
Toisaalta venäläisessä kiekkokulttuurissa ei paljoa aikaa olisi autolla cruisaillakaan vaikka uskallusta löytyisikin.
"Mulla oli kolme vapaapäivää puoleen vuoteen."
|
- Ei niillä ole muuta elämää niillä jätkillä siellä. Treenaamisen määrä riippuu vähän missä paikassa sä olet. No, tuollako mä olin noin puoli vuotta, niin kolme vapaapäivää mulla oli yhteensä. Mukaan lukien sunnuntait - tai ei siellä tunnettu sunnuntaita. En mä ikinä tiennyt, mikä päivä on menossa. Ei tuntunut yhtään kun tuli viikonloppu, että "yes, huomenna on pyhäpäivä". Silloin mentiin ja treenattiin. En mä tiedä, oliko ne treenit itsessään niin kovia, mutta se että sun piti aina tulla sinne hallille. Ei voinut ajatella, ettei tarvitsisi mennä hallille ja voisi tehdä jotain muuta. Se oli koko ajan sen lätkän ympärillä.
Pahaa sanottavaa Puurulalla ei ole Ufan Salavat Julajevin organisaatiosta. Seura hoiti kaikki asiat moitteettomasti. Sarjan taso oli kuitenkin kovin, missä on hän on koskaan pelannut.
- Kova. Todella kova. No, NHL-työsulku tuli, niin sinne tuli aivan järkyttävä määrä venäläisiä kiekkoilijoita. Niin ja kanadalaisia maalivahteja. Se oli erilaista jääkiekkoa; ehkä enempi sellaista taitokiekkoa.
Perinteinen kuva venäläisestä kiekosta on, että siinä missä hyökkääjät ovat taitavia ja sukkelia, niin puolustajat ovat isoja ja kankeita. Tämä ei ollut kuitenkaan totta Ufan Salavat Julajevissa.
- Ei meillä ainakaan ollut. Meillä oli kiekollisia pakkeja enemmän, eikä sellaisia järkäleitä. Se näkyikin sitten maalin edessä monesti. Siellä huomattiin monta kertaa, että "perskules kun ei riitä fyysisyys". Meillä oli kaksi järkälettä ja viisi jätkää oli enempi sellaisia kiekollisia. No, antoihan ne hienoja avauksia ja teki pisteitä paljon. Ne oli lähinnä hyökkäyspään apuna, Puurula selvittää.
- Idea miksi ne pyysi mua sinne oli se, että ne halusi playoffseihin ja niillä oli se syksy mennyt tosi kurjasti. Siellä oli Latvian maajoukkuemaalivahti Sergei Naumovs ja se ei ollut ihan onnistunut. Se sai sitten kenkää ja mä menin sen tilalle. Mä pelasin 26 matsia. Sanotaanko, että 21 matsia meni niistä hyvin. Niin kauan meillä oli mahdollisuudet pudotuspeleihin. Sitten 21 pelin jälkeen ei
ollut enää teoreettisia mahdollisuuksia playoffseihin, niin jätkät tavallaan lopettivat pelaamisen. Mä pelasin ne viisi peliä ja niissä tuli turpaan aika pahasti. Jos tilastot näkee, niin ne eivät kerro tuosta kaudesta totuutta. Se loppusuora pilasi mun tilastot. Kokonaisuutena kausi oli mun mielessäni ihan ok.
- Pelillisellä puolella tapahtui suurin kehitys moneen vuoteen. Pelinlukemissa erityisesti. Mulla on aikaisemmin ollut heikkoutena sellainen, että pelaan ulos joskus itseni. Tuolla siitä rankaistiin saman tien. SM-liigassa pystyi korjaamaan vielä. Venäjällä jos teit harkitsemattoman ulostulon, niin kiekko oli heti maalissa eikä siihen enää kerinnyt mukaan.
Kissa ja Puurula kiitoksilla elää
Kauden jälkeen Puurula jatkoi Venäjällä, mutta sarjaporrasta alempana, Habarovskissa Amur Tigerissa. Habarovsk on puolen miljoonan asukkaan kaupunki aivan itäisessä Venäjässä noin 30 kilometriä Kiinan rajalta.
- Amur Tigers ei ollut pääsarjassa ensinnäkään. Niillä oli kovat tavoitteet ja ne halusi Superliigaan ja ne kysy meikäläistä sinne. Ne löi sellaisen sopimuspaperin
tiskiin, ettei kehdannut sanoa ei. Sitten lähdettiin sinne ja oltiin siellä kymmenen viikkoa, Puurula huokaa.
Kovista lupauksista huolimatta Amur Tigersin kanssa syntyi suuria ongelmia palkanmaksun suhteen. Ongelmia siinä mielessä, että palkkaa ei maksettu.
- Joo. Se onkin asia sitten erikseen. Sinne jäi tilit maksamatta. Ei ihan kaikki rahat, mutta ei sieltä hirveästi käteen saanut. Niitä loppuja rahoja ei tarvi odottaa. Varusteetkin jäivät sinne, naurahtaa Puurula.
- Se oli koko ajan vähän sellaista epävarmaa toimintaa. Ei niillä ollut käsittääkseni taloudellisia ongelmiakaan. En tiedä mikä siinä oli, etteivät he voineet maksaa mulle. Totta kai se rupesi kyrpimään, kun menin kuitenkin sinne
pelaamaan jääkiekkoa. Siihen pitäisi keskittyä ja menee hallille aamulla ja ensimmäisenä on mielessä, että ei ole tullut rahoja. Ei se ole oikein. Sen pitäisi olla että keskitytään vaan siihen jääharjoitteluun.
Sitten tuli mahdollisuus siirtyä Suomen Turkuun, eikä Puurula epäröinut tarttua siihen. Turkulainen paikallisradio Auran Aallot huhuili kaksi viikkoa ennen Puurulan sopimusta Palloseuraan tulevasta kotimaisesta maalivahdista. Puurulan tulo Tepsiin olikin paikkakunnalla kiekkopiireissä julkinen salaisuus. Miksi siis nimen saaminen paperiin kesti?
- Mä en itseasiassa tiedä noita paperihommia, miten ne menee. Niissä oli jotain säätämistä ja se venyi ja venyi. Sitten kun tuli Tepsiltä kyselyitä, niin en mä sitä miettinyt kauan.
Kun nimi saatiin kirjoitettua astui peliin toinen ongelma. Usean palkkapussin ohella Amuriin jäi Puurulan pelivarustekassi.
- Eikun he halusivat pitää mun varusteeni. Ne olivat sieltä hankitut ihan uudet varusteet.
Varusteiden saaminen viivästytti Puurulan debyyttiä TPS:n paidassa. Kun miehelle oli viimein saatu uudet varusteet, Hannu Jortikka kertoi parillekin medialle, ettei Puurula voi pelata vielä, koska Turusta ostetut varusteet olivat vielä "liian jäykät". Puurula kummaksui moista perustelua.
- Ei ne olleet liian jäykät. Mä en tiedä, mitä Jortsu on sanonut, mutta mulla ei olisi ollut mitään sitä vastaan, että olisin pelannut vaikka heti. Toisaalta ihan hyvä, että mä sain siihen alkuun vähän aikaa totutella. Pelirytmi ja harjoittelurytmi ovat kuitenkin erilaisia. Ne ovat niin kaksi eri juttua. Mutta jos mulle olisi lyöty mitkä kamat tahansa päälle ja sanottu, että pitää mennä pelaamaan, niin olisin mä mennyt pelaamaan.
Puurula on käyttänyt kaikissa TPS:n paidassa pelaamissaan otteluissa täysin maalaamatonta harmaata maskia. Mies kiistää, että kyse olisi Venäjältä tarttunut tapa, vaan lähinnä merkki ajanpuutteesta.
- Joo, Venäjällä ei maskeja paljoa maalailla. Se on se valkoinen väri ja sillä siisti. Siellä ei paljoa niillä brassailla. Tavallaan sekin on ihan ok. Tänään lähti maski maalaukseen. Kyllä siihen tulee parannusta. Tuota ne fanit kyselivätkin ekan pelin jälkeen, että mikä maskitilanne ja mitä maalauksia siihen tulee, niin mä sanoin, että se on tällä hetkellä aika venäjä-henkinen, naurahtaa Puurula.
Liian vilkas perhosasentoon
Yksi miehen tavaramerkki on hänen omintakeinen torjuntatyylinsä. Puurula näkee, että hänen omatyylinen torjuntatapansa ei ole heikkous, jota pitäisi korjata. Pikemminkin vahvuus, jota tulisi vaalia.
- Mä en ole koskaan pitänyt sellaisista kavereista, jotka kloonaa ja matkii jotain toista. Varmaan se jollain toimii ja on hienon näköistä, mutta mulla on ollut aina oma tyyli, jolla olen koettanut pelata. Ehkä mä pidän sitä jopa vahvuutena, kun voi koettaa heittää jonkun ässäkortin hihasta. Siellä tulee sellaisia tilanteita, joissa pelaaja ehkä ajattelee, että mä tekisin jotain muuta. Se on ihan hyvin toiminut vuosien varrella.
Puurulan mukaan hänen torjuntatyylistään ei ole mahdollista hioa särmiä pois. Pakotettuna oppikirjojen mukaiseen torjuntatapaan hän ei olisi nykyistä parempi,
vaan huonompi maalivahti.
- Mä luulen niin. Mun luonne on sellainen, että sitä ei pysty istuttamaan liian kaavamaiseen juttuun. Ei siitä tulisi mitään. Paletti olisi ihan sekaisin!
Puurulan torjuntatapa on miehen itsensä mukaan saanut myös maalivahtivalmentaja Urpo Ylösen siunauksen.
- Hyvin on mennyt. Ei sieltä ole tullut muuta kuin kehuja. Kyllähän me Kaarelan kanssa Hämeenlinnassa tehtiin paljon hommia. Pitäähän sulla olla perusjutut ja tietty paketti kasassa ennen kuin sä tuonne menet. Et sä voi raa`asti vain vetää jollain omalla tyylillä, vaan pitää hallita perusasiat. Sen jälkeen sä pystyt soveltamaan itsekin.
Perusjuttuja ollaan Ylösen kanssa harjoiteltu ja kaikki on siinä suhteessa kunnossa. Paketti on kunnossa, tunnustaa Puurula suoraan silmiin katsoen.
- Perusasioita pitää harjoitella vaikka olisi 35-vuotias. Siitä se itseluottamus kumpuaa. Kun harjoitellaan jäällä, niin joskus voi koettaa jotain vaikeampia juttuja, mutta pääosin se on perusjuttujen kertaamista ja pidetään pää ja
kroppa silleen kunnossa.
Turun Palloseuran riveissä Puurulan panokseen ja erityisesti vaikutukseen puolustuspeliin ollaan tyytyväisiä.
- Ollaan oltu tyytyväisiä. Hän on aggressiivinen maalivahti, joka ottaa oman tilansa. Mun mielestä hän on vetänyt hienosti ja häntä ei voi syyttää. Yllättävän hienosti tullut tuohon porukkaan sisään, valmennusportaaseen kuuluva Esa Keskinen kertoo Jatkoajalle.
Palloseurassa koetaan, että Puurulan tyyli sopii seuran nykytilanteeseen kuin nakutettu, sillä mies tuo maalivahdiosastolle tiettyä terävyyttä.
- Juuri näin, siitä tyylistä on meille paljon apua. Hän tulee sieltä esiin, eikä ole passiivinen. Osallistuu ja tökkää vähän hyökkääjää. Ne on sellaisia merkkejä, jotka sytyttää muunkin joukkueen, Keskinen hehkuttaa.
Hämeenlinnassa miestä moitittiin mailatyöskentelyn ohessa uhkarohkeista seikkailuistaan ulkona maalin suulta.
- Ainahan vähän pitää seikkailla, Puurula heittää.
Mies vakuuttaa olevansa parhaillaan parempi maalivahti kuin oli HPK:n paidassa pelatessaan. Siperia opettaa myös mailakäsittelyä ja sijoittumista.
"Tää Puurula-juttu on ampunut ihan yli."
|
- Se toinen asia eli mailapelaaminen on yksi positiivinen asia, joka Venäjältä mukaan tarttui sen pelisilmän ohella. Siellä ei tarvinnut miettiä tai hävetä, jos sä epäonnnistuit jossain rännikiekossa. Sitä sai harjoitella niin paljon
kuin halusi ihan rauhassa, eikä kukaan tullut sanomaan, ettei noin voi tehdä. Se oli hyvä, että sitä sai treenata ja se kehittynyt tosi paljon. Ja mitä tuohon Hämeenlinnaan tulee, niin tää Puurula-juttu on ampunut ihan yli. Siellä on hienoja kannattajiakin, mutta näitä Puurulaa vastaan sotijoita siellä oli enemmän kuin laki salli, sanoo Puurula nauraen.
- Ehkä mä olin vähän liian kauan siellä ja ne rupesi odottamaan vähän liikoja. Se meni toisesta päästä ihan yli se homma. Sitten jos teki yhden virheen, niin vaadittiin suurin piirtein jalkapuuhun tuohon Sokkarin eteen viikoksi ja kaikki saisi tulittaa kananmunilla ja tomaateilla.
Hämeenlinnassa mies sai kannatajien keskuudessa lisänimen Huikea Jamppa. Puurula on kuullut tuosta lisänimestä ja hänellä on käsitys mistä se kumpuaa.
- Joo, olen kuullut tuosta. Se tulee noista seikkailuista ja kylmäpäisyydestä ja siitä, että pystyi tekemään omia juttuja vaikka olisi minkälainen paikka. Mun mielestä se on tullut Sikakatsomolta, Puurula arvioi.
