Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola on ollut mukana aiemmissakin ottelusarjoissa. Ensimmäiset kaksi vuotta hän toimi Jukka Rautakorven apuvalmentajana, ja viime vuosi oli hänelle ensimmäinen päävalmentajana.
− Risto Dufva on saanut neljä vuotta aikaa viedä projektia eteenpäin, ja tämä on heidän viimeinen vuotensa. Heillä on ollut koko ajan tavoitteena kasvaa ja kehittyä siinä samalla eteenpäin.
Tapparan maalilla iso vastuu on langennut Tomi Karhuselle, joka oli kahtena edellisvuotena osa Kärppien joukkuetta, kun oululaiset ovat kaataneet Tapparan finaalissa. Kuitenkin erityisesti tammikuun aikana nuori tšekkimaalivahti Dominik Hrachovina näytti pelaavan paremmin, mutta helmikuun tultua suunta kääntyi jälleen Karhusen eduksi.
− Pitkän kauden aikana pelaajien taso aaltoilee. Se kuuluu normaaliin runkosarjaan. Nyt on tilanne selvä, meillä on kaksi hyvää maalivahtia. Karhunen on kuitenkin aloittava maalivahti.
Kolme kertaa peräkkäin hopeaa saavuttanut Tappara yrittää kovasti kirkastaa mitaleita tänäkin vuonna. Tapola näkee aikaisemissa kokemuksissa vahvuuden.
− Totta kai tiedetään se, kuinka paljon mestaruus vaatii. Osataan elää hetkessä, ei pidä miettiä liian pitkälle.
Tapparan yksi vahvuuksista on hyökkäys, jota johtaa runkosarjan parhaana palkittu Kristian Kuusela.
− Toivottavasti palkinnot tuovat vielä lisää itseluottamusta, joten tehot jatkuvat pudotuspeleissä. Hyvä, että on pelaajia, jotka tekee pisteitä ja vievät joukkuetta eteenpäin. Hyvässä joukkueessa nousevat yksilötkin esille.