Juuso Välimäki kerää kehuja Pohjois-Amerikassa - vuoden 2017 varaustilaisuuden kärkinimiä

Muut Sarjat / Haastattelu
Juuso Välimäki on tuttu näky Suomen nuorisomaajoukkueissa.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Isokokoinen, hyvin liikkuva ja kiekollisesti taitava puolustaja. Sellaisia pelaajia ei joukkueilla ole koskaan liikaa, siksi Juuso Välimäelle voi ennustaa hyvää tulevaisuutta kiekkourallaan. Jatkoaika kyseli Ilves-kasvatin kuulumiset.

Ilveksestä täksi kaudeksi Tri-City Americansiin Kanadan läntiseen juniorisarjaan WHL:ään lähtenyt puolustaja Juuso Välimäki on vakuuttanut ensimmäisellä kaudellaan Pohjois-Amerikassa.

Loppuvuodesta 1998 syntynyt Välimäki on varauskelpoinen vasta kesän 2017 varaustilaisuudessa, mutta ennakkolistauksissa häntä on sijoiteltu parhaimmillaan jopa koko varaustilaisuuden kolmen kärkeen.

Paljon pelejä ja peliaikaa tänne lähdin hakemaan.

Eikä mikään ihme: 188-senttinen puolustaja on noussut joukkueensa luottomieheksi jo tulokaskaudella, ja pisteitäkin on syntynyt jopa kovempaan tahtiin kuin esimerkiksi Boston Bruinsin viime kesän kakkosvaraukselta Brandon Carlolta.

Peli on siis kulkenut, ja sen myötä Välimäki itsekin on ollut tyytyväinen päätökseensä lähteä rapakon taakse.

− Olen tyytyväinen, että päätin lähteä. Paljon olen saanut uutta oppia kiekossa ja elämässä, olen muun muassa oppinut puhumaan englantia hyvin. Se taito säilyy nyt loppuelämän. Paljon pelejä ja peliaikaa tänne lähdin hakemaan, ja niitä on myös tullut.

Välimäki solmi viime keväänä kasvattajaseuransa Ilveksen kanssa kaksivuotisen liigasopimuksen ja urheilujohtaja Juha Pajuojan puheissa hänelle soviteltiin myös paikkaa pelaavassa kokoonpanossa. Pohjois-Amerikka kuulosti lopulta kuitenkin paremmalta vaihtoehdolta.

− Pitkään mietimme perheen ja agentin kanssa, että mikä olisi paras paikka kehittyä. Suomessa ei olisi kuitenkaan ollut varmuutta pääsisikö pelaamaan Liigassa, ja jos pääsisi, niin millä peliajalla. Täällä taas oli selvä, että saa kovia pelejä ja peliaikaa, mikä ehdottomasti kehittää enemmän. Lopullinen päätös tuli tehtyä kesäkuussa.

− CHL:ään halusin, sarjalla ei ollut niin väliä, kunhan löytyisi sellainen paketti, missä olisi hyvä olla. Tri-Cityllä oli paljon kiinnostusta, ja kaikki kuulosti hyvältä, niin päätin valita tämän.

Peli kulkee niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin

Pisteitä on syntynyt puolustajana pelaavalla Välimäellä kiitettävästi, pistekeskiarvo on yli 0,6 pistettä ottelua kohden.

− Kyllä olen tyytyväinen. Totta kai alku oli outoa ja uutta, mutta nopeasti sopeuduin ja kehitystä on tullut paljon. Joukkueena alkukausi oli vaikea. Emme saaneet paljon voittoja ja omiinkin meni paljon maaleja, mikä vaikeutti omaakin peliä tietysti. Nyt on parannettu paljon peliä, niin on itsellänikin helpompi pelata.

Nyt olen jo onneksi täydessä kunnossa.

− Tulostakin olen tosiaan saanut tehtyä ihan hyvin. Totta kai voisi vielä tehokkaammin laittaa kiekkoa reppuun, mutta esimerkiksi plusmiinus-tilastoni taitaa olla joukkueen ihan kärkeä.

Pieni takaiskukin Nokialta lähtöisin olevalle Välimäelle sattui joulun jälkeen, kun hän joutui olemaan muutaman viikon peleistä sivussa loukkaantumisen vuoksi.

− Olkapäästä meni AC-nivel melkein heti joulun jälkeen, ja jouduin olemaan seitsemän peliä sivussa. Nyt olen jo onneksi täydessä kunnossa.

Loukkaantumisen jälkeen pistetahti on hiipunut ja tämän vuoden puolella Välimäki on kerännyt tililleen vain yhden syöttöpisteen.

− Pisteiden puolesta on tosiaan ollut aika hiljaista, mutta en ole silti pelannut huonosti. Ei ole vaan ollut yhtään tuuria, eikä ole pomppinut sisään edes huippupaikoista. Uskon, että ne pisteetkin sieltä vielä tulevat, kun uskoo vaan ja tekee töitä.

Pelissä suuria eroja

Ilveksen A-junioreissa edelliskauden pelannut Välimäki kertoo tasoeron Nuorten SM-liigan ja Kanadan WHL:n välillä olevan suuri.

− Kyllä tässä on selkeästi iso ero A-junioreihin Suomessa. Nuorten maaottelut tietysti ovat tasokkaampia pelejä, kun pelataan kärkimaista vastaan, mutta silti sanoisin täällä olevan pikkuisen kovempaa peliä. Mutta noissa peleissä ollaan aika lähellä. Tietysti itse pelikin on erilaista.

− Suurimmat erot ovat pelinopeudessa ja fyysisyydessä. Vauhdissa on iso ero, ja kärkipelaajat ovat joka joukkueessa todella taitavia. Alempien ketjujen peli onkin sitten enemmän kiekkoa päätyyn -idealla.

Eurooppalaisen ja pohjoisamerikkalaisen jääkiekkoilun eroista puhutaan usein. Ainakin Välimäen mukaan stereotypiat pitävät pitkälti paikkansa.

− Taklauksia on paljon enemmän, ja tappeluita melkein joka pelissä. Pieni kaukalo tuo tietysti osansa molempiin, myös nopeuteen, kun ei ole aikaa paljon. Taklauksetkin tulevat nopeammin, kun vastustaja on nopeammin iholla.

− Sanoisin, että aika äkkiä sopeuduihin tähän pelityyliin. Pää pitää olla ylhäällä koko ajan, ja avausten pitää tapahtua nopeasti.

Kaukalon ulkopuolellakin hommat hoituvat

Muutto toiselle mantereelle on aina iso muutos, eikä sen tekeminen yksin 16-vuotiaana ainakaan helpota asiaa. Välimäki on kuitenkin tottunut pohjoisamerikkalaiseen elämänmenoon hyvin.

− Jään ulkopuolella on asiat hoidettu hyvin, ja kaikkeen on tottunut. Muun muassa harjoittelu ja ruokapuoli on erilaisia täällä, ja pelimatkat ovat pirun pitkiä. On se välillä rankkaa olla 10 000 kilometrin päässä kotoa, perheestä ja tyttöystävästä. Kyllä ne äidin lihapullat maistuisivat aika usein.

Kyllä ne äidin lihapullat maistuisivat aika usein.

Myös NHL tuo oman mausteensa kaukalon ulkopuoliseen elämään. Yhdeksi ikäluokkansa kärkipelaajista arvioitu Välimäki ei voi välttyä kuulemasta spekulointeja omasta varausnumerostaan.

− Näitä asioita kuulee ja näkee väkisinkin jotain kautta, vaikka ei yrittäisi mistään etsiäkään. Hyvältähän se tietysti tuntuu, jos on positiivisia arvioita. Kun NHL on tavoitteena, niin draft on iso askel sitä kohti, mutta turha niitä on miettiä tai itse alkaa spekuloida. Teen töitä ja pelaan niin hyvin kuin osaan, katsotan sitten, mitä draft tuo tullessaan.

− Joka tapauksessa sen jälkeen pitää vaan tehdä töitä vielä entistäkin enemmän.

Välimäen varaustilaisuuteen on aikaa vielä puolisentoista vuotta, joten kykyjenetsijöiden suurin mielenkiinto ei kohdistu vielä juuri häneen.

− Ei ole skoutteja vielä ollut suoraan minuun yhteydessä. NHL:ää tulee kyllä muuten seurattua paljon, tulokset ja tilastot joka päivältä. Pelejä katson aina kun on aikaa, eikä ole omia pelejä.

Aina valmis maajoukkueeseen

Välimäkeä ennakoitiin mahdolliseksi kisapelaajaksi jo tämän vuoden alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin, mutta kutsua edes valmistelevalle leirille ei tullut. Kisojen seuraaminen länsirannikolla oli aikaeron takia haastavaa.

− Täällä kisat olivat aikaeron takia aikaisin aamulla, joten en ihan hirveästi pystynyt seuraamaan. Myöhempiä pelejä katselin kyllä jonkun verran.

Olisin voinut olla itsekin joukkueessa.

− Iso turnaus se on, ja hyviä pelejä. Tietysti itselläni oli sellainen fiilis, että olisin voinut olla itsekin joukkueessa, mutta ensi vuonna se on sitten iso tavoite.

Ikänsä puolesta Välimäki mahtuu vielä tämän kevään alle 18-vuotiaidenkin MM-kisoihin. Siihen joukkueeseen Välimäki epäilemättä mahtuu mukaan.

− U18-kisat on täällä Amerikassa, niin varmasti on hienot kisat tulossa. Jos sellainen tilanne on, että tulee mahdollisuus pelata siellä, niin innolla olen mukana.

Välimäki oli samaisissa kisoissa jo viime keväänä, silloin tuliaisina Sveitsistä oli hopeamitali. Tänä vuonna tavoite on vielä pykälää korkeammalla.

− Suomella on kova joukkue tänäkin vuonna, viime vuodesta on mahdollisuus kirkastaa mitali.

Ilves-kannattajat ovat sijoittaneet Välimäkeä innokkaasti ensi kauden kokoonpanospekulaatioihinsa. Mies itse ei ole tehnyt vielä päätöstä siitä, missä tulevalla kaudella pelaa.

− En ole tehnyt vielä päätöstä ensi kaudesta. Sen ratkaisee taas se, missä on paras paikka kehittyä tulevaisuutta varten.

» Lähetä palautetta toimitukselle