Anaheim Ducksissa nykyään kiekkoileva Kalle Kossila, 24, sovitteli luistimia jalkaan jo kolmevuotiaana, kun hän suuntasi jäille veljensä Joshuan kanssa. Tuleva NHL-hyökkääjä ei vielä tuossa vaiheessa raameillaan häikäissyt, ja olikin juniorivuosinaan melkein aina kentän pienikokoisimpia pelaaja.
Kossila on syntynyt Ranskassa,mutta maan passia miehellä ei ole. Eipä Kossilalta taivu myöskään ranskan kieli millään tasolla, vaikka koulussa hän on sitä pyrkinytkin opiskelemaan ja asui maassa tovin aivan pienenä. Mies pääsi siis lähes heti jäille, kun Kossiloiden karavaani siirtyi Ranskasta takaisin Suomeen.
Perhe siirtyi Kauniaisiin, kun Kossila oli hyvin nuori. Ensimmäinen kosketus joukkuejääkiekkoon tuli Grankulla IFK:n paidassa. Hän oli kentällä alusta saakka hyvin pätevä, mutta aiemminkin mainitut raamit eivät olleet miellyttäneet perheen päätä. Kossila oli sen verran pienikokoinen, että vanhin Kossila halusi siirtää suvunjatkon suoraan nuorempaan ikäryhmään.
− Pelasin alussa muutaman vuoden vanhempien kanssa. Olin pienikokoinen, mutta silti yksi joukkueen parhaista. Isä kuitenkin sanoi, että pitää mennä oman ikäisiin pelaamaan. Isojen kanssa pelaaminen oli liian vaarallista tai jotain tällaista, Kossila naurahtaa.
"Pelasin rikkinäisellä lonkalla koko kauden. Eihän siinä ollut mitään järkeä"
Oman ikäisissä Kossila ei kuitenkaan kokenut saavansa juurikaan haasteita. Hän pelasi omassa ikäryhmässään kaksi vuotta.
− Se oli vähän liian helppoa. Halusin kovempaa treeniä ja kilpailua. Meillä oli siihen aikaan vastassa kuitenkin todella kovia jengejä, kuten HIFK, Jäähonka ja Jokerit.
Kossila halusi hakea uusia tuulia kovemmista joukkueista kehittyäkseen. Tietynlainen moraaliongelma kuitenkin astui kuvaan tässä vaiheessa, kun Kossila oli siirtymissä Jokereiden junioreihin pelaamaan.
− Meillä oli silloin ollut HIFK:n kausikortit monta vuott, olin oikea fanipoika. Isä sitten jutteli Jokereiden valmentajan kanssa. Sieltä tuli viesti, että voin tulla sinne treeneihin. Kävin siellä kerran ja se oli hauskaa. Päädyin sitten sinne.
− Siinä kohtaa piti kuitenkin miettiä, onko se nyt sitten Jokerit vai HIFK vai mikä se on. Siellä oli kuitenkin hyvä porukka kasassa, niin päädyin Jokereihin. Se oli hyvä valinta, Kossila näkee.
Jokerit oli kieltämättä hyvä valinta. Joukkue oli tuohon aikaan dominoiva Kossilan ikäryhmässä. Muille oli tarjolla lähinnä vastaantulijan rooli. Kossila keräsi talteen Jokerit-ajoilta esimerkiksi C-nuorten Suomen mestaruuden, mutta päätyi kuitenkin lähinnä matkustamiseen liittyvistä syistä vaihtamaan pelipaikkansa Espooseen Bluesin junioriorganisaatioon muutaman kauden jälkeen.
− Olin yläasteella Pohjois-Haagassa, joten matkustaminen oli aika rankkaa. Piti mennä bussilla ja junalla edestakaisin ja hakea kamoja kotoa ja niin edelleen. Ajattelimme silloin, että olisi helpompi siirtyä Bluesiin, kun asuimme Kauniaisissa. Menin sitten myös Haukilahden lukioon urheilulinjalle.
Isäukko hommasi vielä mopoauton, jolla logistiset ongelmat ratkaistiin. Blues miellytti organisaationa nuorta pelaajaa.
− Olin kuullut Bluesista paljon hyvää muutenkin. Sieltä tulee aina hyviä junnuja ja siellä treenataan hyvin. Olin silloin jo Jokeri-vuosina sopinut, että siirryn B-junioreihin Espooseen. Se oli myös oikein hyvä valinta.
Loukkaantumiset sotkivat uraa
Bluesissa Kossilalla luisti hyvin ja pisteitä tuli kiitettäviä määriä. Mies pääsi juhlistamaan myös B-juniorien Suomen mestaruutta espoolaisten paidassa keväällä 2011. Oli itseasiassa hyvin lähellä, ettei mestaruus tuplautunut vielä A-nuorten mestaruudella. A-nuorten finaalit ja B-junioreiden finaalit loppuivat lähekkäisinä päivinä, mutta A-nuorten riveissä mies joutui taipumaan hopealle.
− Kauden alussa oli pieni loukkaantuminen ja jouduin olemaan muutaman kuukauden sivussa. A-junnuissa meni todella hyvin ja meillä oli siellä pelaajia välillä myös liigaringistä. Sen vuoksi kävin myös B-junioreiden mukana, Kossila kertoo.
− Oli huikeaa voittaa se viimeinen peli Turussa, kun saatiin Suomen mestaruus. Pian sen jälkeen oli myös A-junnujen finaali, mutta sen hävisimme JYPille. Olisihan se ollut mahtavaa saada kaksi mestaruutta pariin päivään.
Juniorivuosinaan Kossila pääsi kokeilemaan kantimiaan muutamaan otteeseen myös maajoukkueen mukana. MM-kutsua miehelle ei koskaan tullut, mutta lähellä paikka kisakoneessa oli ainakin alle 18-vuotiaiden ikäryhmässä.
− Olin alle 18-vuotiaiden mukana parissa turnauksessa ja Vierumäen leirillä, mutta olin silloin yksi viimeisistä, joka putosi joukkueesta. En ollut fyysisesti sillä tasolla, mitä olisi pitänyt olla. Se oli pienestä kiinni, mutta kyllä he oikeat valinnat silloin tekivät. Ei mennyt itselläni niin hyvin ne harkkapelit, että olisin paikan ansainnut, Kossila myöntää.
Vaikka junioriura oli kokonaisuutta katsoen hyvä, vaivasi Kossilaa junioriuran varrella loukkaantumiset. Etenkin polvien kanssa oli alkuun ongelmia. Kyseessä oli Osgood-Schlatterin tauti, joka tässä tilanteessa johtunee pitkälti rasituksesta.
− Pohjola-vuonna koko kausi jäi periaatteessa väliin polvivamman vuoksi. Kun tulin takaisin pelaamaan, niin toisessa polvessa oli vastaava vamma, joka piti leikata. Kesä jäi väliin ja C-juniorikausi lähti todella hitaasti käyntiin. En pystynyt aina kunnolla treenaamaan.
− Olen aina pyrkinyt treenaamaan paljon, mutta tulin silloin liian ajoissa takaisin jäälle. Sen vuoksi se pitkittyi. Myöhemmin, kun sama oire toistui Blues-vuosina, niin olin fiksumpi ja huilasin sen kuntoon.
Kossila siirtyi Blues-vuosiensa jälkeen Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja pelaamaan. Myöskään yliopistoaikoina hän ei välttynyt vakavammilta vammoilta. Hän loukkaantui toisen yliopistokautensa lopuksi ja pelasi koko seuraavan kauden hieman loukkaantuneena, mikä näkyi negatiivisesti myös tilastoissa.
− Silloin oli tyräleikkaus ja kun siitä palasin, niin meni lonkka. Pelasin rikkinäisellä lonkalla koko kauden. Eihän siinä ollut mitään järkeä, eikä silloin pystynyt luistelemaan kunnolla. Se leikattiin sitten kolmannen kauden jälkeen. Kaksi kesää yliopistossakin meni kuitenkin niin, ettei pystynyt treenaamaan. Se vaikutti varsinkin voimatasoihin, joskin siinä olen saanut sittemmin muita kiinni.
Kossila koettaa löytää myös positiivisen tulokulman loukkaantumisiinsa.
− Ovathan ne tietysti uraan vaikuttaneet paljon. Sitä en sitten tiedä, onko se ollut positiivista vai negatiivista. Aina niistä on kuitenkin yli päässyt ja tullut tietyllä tavalla vahvempana takaisin peleihin.
Liiga-tarjouksista huolimatta yliopistoon
Yhdysvaloissa odottivat siis ylipistosarjat heti Bluesin jälkeen. Kossilaa houkuteltiin Bluesista myös Liiga-jäille, mutta mies jätti tämän kortin pelaamatta vielä tuossa vaiheessa. A-nuorten SM-liigan viikonlopputurnauksessa Hämeenlinnassa St. Cloud State Universityn jääkiekkojoukkueen apuvalmentaja oli tarkkailemassa pelaajia.
Kossilan otteet olivat yhdysvaltalaisjoukkueen valmentajaa miellyttäneet, joten asia tuli puheeksi pelin jälkeen Mestiksessä hiljattain maalin tehneen maalivahdin Rasmus Reijolan isän kanssa. Reijola pelasi tuohon aikaan Kossilan tapaan Bluesin junioreissa. Asia nousi vanhemman Reijolan kautta tapetille.
− Juteltiin asiasta varmaan kolme tuntia ja kiinnostukseni nousi aika nopeasti. Halusin lähteä sinne yliopistoon koko viimeisen A-nuorten kauteni Bluesissa. Liiga-peleistä oli kuitenkin vaikea kieltäytyä. Oli se kuitenkin lopulta oikea päätös, että lähti ylipistoon, eikä mennyt muutaman Liiga-pelin takia yliopistoreissu sivu suun.
− Juttelin hieman muille ihmisille myös ja selvitin, mitä kannattaa tehdä. Minulle sanottiin, että tuo yliopisto voisi olla sinulle hyvä polku. Koulu on kuitenkin itselleni ollut aina tärkeä ja halusin kauppikseen lukion jälkeen, joten senkin vuoksi innostuin ideasta. Siellä oli helpompi yhdistää opiskelu ja jääkiekko.
"Pukukoppi uudistettiin toiselle vuodelle ja sinne tuli sauna. Siellä tuli aina treenien jälkeen hengailtua"
Juuri koulutuksen ja jääkiekkoharjoittelun yhdistäminen on usein syy siirtyä yliopistokiekon pariin. Suomalainen systeemi Liigan ja koulutuksen yhdistämisessä on melkoisen kankea, eikä asioita ole ajateltu yhdistämisen kannalta juuri siksi, että ylipistoilla ei ole omia joukkueita.
− Siellä oli älyttömän paljon helpompaa, ei sitä voi edes verrata Suomeen. Siellä sai pelata koulun lätkäjoukkueessa, jossa rakennetaan yhdessä lukujärjestykset. Mitään tunteja ei ole koskaan päällekkäin treenien kanssa. Jos meillä oli pelireissuja, niin opettajat tiesivät. Me saimme laput, jolla se asia kuittaantui.
− Se oli hoidettu kokonaisuutena tosi hyvin kaikkien kannalta. Koulu ei jää väliin ja pelaaja pystyy menemään samalla eteenpäin. On se tietysti eri asia koulun suhteen, jos menee johonkin Harvardiin tai Yaleen, mutta en kokenut opiskelua siellä ihan älyttömäksi. Osa opiskelusta hoitui myös kesäkursseina.
Suomalaiselle yhdysvaltalaisen yliopistosarjan pelillinen taso voi olla mysteeri. Kossila sanoo, että taso on vaihteleva, mutta St. Cloudissa jääkiekkopuoli oli ainakin hyvässä kunnossa ja joukkue oli rankattu monesti korkealle kansallisella tasolla. Taso on Kossilan mukaan kuitenkin parempi kuin esimerkiksi A-nuorten SM-liigassa.
− Meillä haluttiin kehittää yksilötaitoa, mutta kyse oli lopulta voittamisesta joukkueena. Voittamisen kautta kehittyy ja paikka joukkueessa piti lunastaa. Valmennuksen tasoa jos miettii, niin meillä oli valmentajana sama mies, joka valmensi USA:n alle 20-vuotiaat viime vuona MM-kultaan. Kai hän osaa tehdä jotain oikein.
Reijola siirtyi Kossilan tapaan pelaamaan St. Cloudin yliopistoon. Kaksikko ei kuitenkaan ollut kyseisessä jääkiekkojoukkueessa yksin, vaan samaisessa yliopistossa pelasivat myös nykyään Vaasan Sportissa kiekkoileva Niklas Nevalainen ja Bluesin junioreissa pelannut Mika Ilvonen.
− Pukukoppi uudistettiin toiselle vuodelle ja sinne tuli sauna. Siellä tuli aina treenien jälkeen hengailtua suomalaisten kesken, Kossila naurahtaa.
Yliopistosarjoissa mestaruuksia on moneen lähtöön aina konferenssin mestaruudesta kansalliseen mestaruuteen. Myös Kossila pääsi maistamaan erilaisia titteleitä. Kahden ensimmäisen vuoden aikana joukkue voitti konferenssin runkosarjan ja neljäntenä vuonna konferenssin pudotuspelit. Kansallinen mestaruus jäi kuitenkin saavuttamatta.
− Viimeisenä vuonna meidät oli rankattu toiseksi kaikista yliopistoista, mutta sitten hävittiin heti ensimmäinen pudotuspeli, vaikka meillä oli älyttömän kova joukkue. Semmoista on lätkä. Vaikea se on voittaa kansallinen mestaruus. Hienoja kokemuksia sieltä kuitenkin tuli ja saimme pari mestaruussormusta. Ne on sellaisia, mitä Suomessa ei jaeta, Kossila kertailee.
Yhdysvalloissa yliopistossa arvosteluasteikko koulussa on välillä 1-4. Kossilan keskiarvoksi valmistumispapereihin muodostui 3,6, joten voi sanoa, että myös kaukalon ulkopuolella kulki. Muutamana vuotena Kossila sai käteensä myös Scholar Athelete of The Year -palkinnon, eli pytyn, joka myönnetään parhaiten koulun ja urheilun yhdistäneelle pelaajalle. Se oli kova temppu varsinkin suomalaiselta. Kossila ei silti menettänyt yöunia lukiessaan.
− Ei se tietenkään sitä ollut, että pänttäsin koko ajan. Kyllä siellä oli aikaa myös hengailla, pelata pleikkarilla, käydä leffassa ja niin edelleen. Piti vain käydä tunneilla ja ottaa niistä pääpointit ylös, sillä pärjäsi aika pitkälle. Se oli kuitenkin aika kova juttu, Kossila myöntää.
NHL-sopimus ja Kalle-ilta San Diegossa
Yliopisto päättyi ja Kossila sai NHL-sopimuksen Anaheim Ducksiin. Kossila kulki tien yliopistosarjoista maailman kovimpaan kiekkosarjaan. Se ei ole mitenkään epätyypillistä yleisesti, mutta suomalaispelaajille edelleen todella harvinainen reitti. Kossilaa ei koskaan varattu NHL:ään, mutta hän selvitti sinne tiensä toista kautta.
− NHL on ollut unelma pienestä saakka. Kun yliopistossa peli lähti kulkemaan niin ajattelin, että tästä voi vielä tulla jotakin. En koskaan ajatellut, etteikö tämä olisi mahdollista. Pitää vain uskoa unelmiin ja tehdä töitä niiden eteen, niin siihen unelmaan voi päätyä.
− Eikä haitannut itseäni, vaikka varausta ei tullut. Yliopistoon kun menee, niin se on melkein parempi ilman varausta. Kun lähdin yliopistoon, niin laitoin kaksi tavoitetta: valmistuminen ja NHL-sopimus. Sain ne molemmat, Kossila myhäilee.
Tuoreen sopimuksen avauskausi kuitenkin meni pääsääntöisesti AHL:n puolella San Diego Gullsin riveissä. Ensimmäinen ammattilaiskausi tuotti miehelle 65 ottelussa 48 tehopistettä ja tehotilasto jäi 19 astetta plussalle. Kelpo avauskausi siis kokonaisuutena. Kossila sanoo kehittyneensä paljon kauden aikana ja kehui valmennusta.
− Olen vähän sellainen, etten ole tyytyväinen mihinkään. Jos joku sanoo, että hyvä kausi sinulta, niin vastaan aina, että olisihan se voinut olla parempikin. Kun jälkikäteen ajattelee, niin tulin yliopistosta sinne ja pelasin ykkös- tai kakkossentterinä koko kauden ja tuli peliaikaa myös erikoistilanteissa, joten olihan se hienoa.
Kossila viimeisteli paikalliseksi ilmiöksikin nousseen osuman Gulls-paidassa. Kyseessä oli ilmaveivimaali, joka jäi sittemmin elämään omaa elämäänsä.
🚨 KALLE KOSSILA! 🚨
OHHHH MYYYYY!! That FILTHY goal puts us up 4-0! pic.twitter.com/wKONgebnzq
— San Diego Gulls (@SDGullsAHL) 21. tammikuuta 2017
− Tiesin, että osaan sellaisen tehdä, ei se taidoista ollut kiinni. Rullakiekossa noita on tullut tehtyä varmaan viisi kappaletta. Siinä pelissä vain sattui tulemaan sellainen tilanne, että oli aikaa. Sitten tuli vain fiilis selkäytimestä: might as well try, Kossila taustoittaa.
Paikallistasolla maagisen maineen saavuttanut osuma saa kunnianosoituksen tammikuussa. San Diego Gulls pitää tuolloin Kalle Kossila Bobblehead Giveaway -illan, jossa jaetaan noin 10 000 kappaletta Kossilan ilmaveivistä tehtyjä Bobblehead -figuureja. Tällainen kunnianosoitus tietysti maistuu suomalaishyökkääjälle.
− Olen tietysti siitä aika paljon kuullutkin. Kun he sitä kysyivät, että voidaanko tehdä tällainen, niin sanoin heti, että tehkää vaan, Kossila nauraa.
Viime kaudella Kossila pääsi kuitenkin kertaalleen kokeilemaan myös NHL-jäitä. Ducksilta tuli kutsu yhteen otteluun, koska Kossilan suorittaminen AHL:n puolella oli miellyttänyt NHL-pamppuja. Pieni sentterivaje edesauttoi Kossilan mahdollisuuksia NHL-jäille.
− Tiesin, että tulee vain se yksi peli ja se on siinä. Oli se silti plussaa silloin. Jännitti tietysti hieman ennen sitä peliä, mutta toisaalta oli hieno fiilis, että sen avauspelin sai pois alta. Täksi kaudeksi laskin kuitenkin jo suuremmat odotukset.
"Hävittiin se peli kuitenkin 8-3, että ei sen pelin jälkeen kauheasti hymyilyttänyt"
Odotuksia saattoikin laskea, sillä kausi AHL:n puolella oli hyvä. Tällä kaudella Kossila onkin pelannut aika tasan sekä ylhäällä että alhaalla. Mies toivoo mahdollisimman paljon NHL-pelejä, mutta myöskään AHL-komennus ei ole katastrofi.
− Jos joutuu takaisin San Diegoon, niin ei sekään paha ole. Siellä saa tietysti pelata enemmän ja kehittyy sitä kautta, mutta NHL:ssä tietysti näkee, miten nämä konkarit toimivat ja pääsee pelaamaan kovempia pelejä, Kossila pyörittelee.
Pistetili ja maalihanat ovat myös auenneet tämän kauden aikana. Ensimmäinen pistesuoritus oli läpisyöttö. Uran ensimmäinen NHL-osuma syntyi puolestaan maalin edustalta. Liiemmin Kossila ei maaliaan hehkutellut.
− Hieman jäi sellainen fiilis, että se oli kiva saada tehdyksi, mutta silti se on vain yksi maali. Hävittiin se peli kuitenkin 8-3, että ei sen pelin jälkeen kauheasti hymyilyttänyt. Yritin vain keskittyä seuraavaan peliin, Kossila toteaa avausmaalistaan.
− Kyllähän sen maalin tietysti aina muistaa, kun se oli ensimmäinen, mutta ei se mikään sen suurempi merkkipaalu ollut. Maali muiden joukossa.
Yliopistossa treenataan melko kovaa, koska tavoitteena on kehittyä kohti ammattilaiskaukaloita. Kossila näkee, että ylipistossa treenattiin ehkä jopa NHL-joukkuetta määrällisesti enemmän ja punttisalilla viihdyttiin pidemmät tovit. Pelejä ammattilaissarjassa on enemmän ja yksityiskohtiin kiinnitetään tarkempaa huomiota.
− Täällä huomaa, että tämä on ammattilais- eikä amatöörisarja. Tämä on nyt meidän työ ja täällä tehdään kaikki viimeisen päälle ravinnosta ja levosta eteenpäin. Täällä kiinnitetään yksityiskohtiin huomiota, kuten aloitusasentoihin, sijoittumiseen, kiekon vastaanottamiseen ynnä muihin pieniin seikkoihin. Niitä ei välttämättä katsomossa aina edes ymmärrä tarkkailla, Kossila kertoo.
Kossila on kova harjoittelemaan ja vakiinnuttanee työntekonsa kautta paikan NHL:ssä vielä joku päivä. Myös velipoika Joshua uskoo, että Kallesta saattaa vielä tulla tekijämies NHL-jäille.
− Kun hän pelasi ensimmäisen yliopistovuoden, niin tuli sellainen fiilis, että kyllä se tuosta lähtee. Ajattelin kuitenkin koko ajan, että hän pääsee ainakin kokeilemaan, jos ei muuta. Olen aina tiennyt, että hän tekee paljon hommia ja kehittyy vuosi vuodelta, velipoika näkee.
− Vaikka on ollut loukkaantumisia, niin hän on mennyt kuitenkin nopeasti eteenpäin. Aina uskoin siihen, että hän pääse NHL:ään asti ja pelaa siellä jatkossakin, hän päättää.