- Ensimmäisen pelin jälkeenhän se vasta alkaa kunnolla rullata. Menestysmahdollisuuksia on hankala arvioida ennen sarjan alkua, enkä halua olla sellainen pyörittelijä, että sanoisin mitä tahansa. Kyllähän meillä joukkueena on kovat tavoitteet, tiivistää KooKoon laitahyökkääjä Olli Julkunen.
Kokoonpano on muuttunut viime kaudesta jonkin verran. Nuorekkuutta ja intoa on tullut mukaan ja tämän Julkunen näkee vain positiivisena asiana.
- Mukaan on tullut myös paljon pelinopeutta, minkä näen yhtenä asiana, joka voi viedä meidät sinne ylös asti.
Harjoituskausi on ollut kohtuullinen sisältäen kolme tappiota ja neljä voittoa, joista yksi peräti SM-liigajoukkue HPK:sta voittolaukauskilpailun jälkeen. Otteet tuntuvat kaukalon sisäpuolellakin hyviltä.
- Hyvältähän se on tuntunut ja oikeastaan vasta näiden kahden viimeisen pelin aikana on alkanut tuntua todella hyvältä. Ensimmäiset harjoituspelit ovat aina hieman hakemista, eikä joukkueen pidäkään olla valmis vielä harjoituskaudella. On näytetty, että pystytään hyvään kiekolliseen peliin, Julkunen pohtii.
Maalintekijä on iskenyt KooKoon paitaan palattuaan useita voittomaaleja. Ratkaisijan viittaa ei kuitenkaan hänen mielestään vain oteta, vaan se on monien asioiden summa.
- Aina kun täällä on pelannut, niin rooli on ollut sellainen, että maaleja saa ja pitää tehdä. Saa mahdollisuuden pelata ylivoimassa ja ottelun viimeisillä minuuteilla. Loppuaika Kiekko-Laserissa oli kuitenkin helkkarin raskasta muutenkin. Sitten kun pääsi tänne puhtaalle pöydälle, tuttuun ympäristöön ja sai sellaisen roolin, niin tuloskin on semmosta hyvää. Ei se mene ihan vaan näin, pohtii Julkunen napsauttaen samalla sormiaan.
- Siinä on monta osatekijää, yksinhän sinä et tee mitään. Tai jos teet, niin et ole kauaa tässä sarjassa. Maalintekokin on sellainen lumipallohomma, että kun saat ensimmäiset maalit tehtyä, niin siitä se lähtee sitten yleensä vyörymään.
Lähes tutkapariksi kutsuttavan duon Julkunen muodosti KooKoo-legenda Mikko Liukkosen kanssa, joka löi viime kauden päätteeksi hokkarit kuitenkin naulaan.
- Tällä hetkellä tuntuu, että tällä kentällisellä voidaan olla todella tehokkaitakin. Aatu Hämäläinen- Jan-Mikael Juutilainen-ketju tuntui heti natsaavan. Siinä ketjussa minä olen se ampuja, sitten on se näpertelijä ja sentteri.
Ei nuori, muttei vielä vanhakaan
Mestistasolla Julkunen pelaa ykkösketjussa ja on koko sarjan kärkimiehiä. SM-liigaa ja Ruotsin sarjoissa muutamia otteluita kolunnut laituri ei kuitenkaan ole kiinnostunut liigaseurojen nelosketjun roolista.
- Ainahan se olisi kiva lähteä kokeilemaan, ihan itsensä vuoksi nähdäkseen, miten pärjäisi. On niitä muutamia tarjouksia ollutkin, mutta tällä iällä ei kuitenkaan enää tyydy siihen, että haluaisi vain pelata SM-liigassa. Täällä saa olla sellaisessa roolissa missä haluaa. Silloin kun olin kaksikymppinen se oli eri asia, lähdettiin neloskentästä työntämään ja katsomaan, mutta siihen ei enää ehdoin tahdoin jaksa lähteä, muotoilee Julkunen.
Suomalaisen kiekkoyleisön asenne Mestistä kohtaan on harmillisen aliarvostava. Temmollisesti pääsarja ja Mestis eivät juuri eroa. "Kolmella miehellä kiekkoon" ei ole Julkusen mukaan harvinaista toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Liigassa on miehen sanojen mukaan yksinkertaisesti hieman enemmän järkeä, onhan kyseessä kuitenkin erot ammattilais- ja puoliammattilaissarjan välillä.
- Nykypäivänä Mestiksessäkin treeni- ja pelimäärät alkavat olla samoja. En tiedä keski-ikiä, eikä SM-liigakaan ole mikään vanha, mutta Mestis on vielä nuorempi. Peliälykkyys on hieman kovempi, mikä tietysti ratkaisee paljon. Hirveää kuilua siinä en kuitenkaan näe, kuten yleensä luullaan, summaa Julkunen.
- Liigojen välinen kilpailutilanne pitäisi olla aina olemassa.
Uusia tuulia Atlantin takaa
KooKoo julkaisi kesällä kaksi suurta sopimusta. Joukkue solmi yhdysvaltalaisen 23-vuotiaan yliopistopelaaja Nick Dineenin kanssa vuoden sopimuksen. Amerikkalainen on sopeutunut Kouvolaan hyvin ja on vakuuttanut peliesityksilläänkin.
- Alkuviikkoina Nickin kanssa juttelinkin, että miltä on tuntunut. Vaikeaahan on eurooppalaiseen jääkiekkoon sopeutua ja täällä tehdään hommat vähän eri tavalla ja pelataan erilaista peliä. Pelimiehen vinkeet löytyvät ja hän tulee olemaan hyvä pelaaja.
- Hän on todella perinteinen pohjoisamerikkalainen jääkiekkoilija. Nyt hän on saanut pelata maalin edessä ylivoimaa ja valmennuskin näkee sen, että siinä hän on hyvä, pohtii ylivoimassa viivamiehen roolia toimittava Julkunen.
Vaikka Suomessakin pelataan suoraviivaista peliä, niin rapakon toisella puolella suoraviivaisuus on kuitenkin omassa luokassaan. Oikealta laukova Dineen kerää kokeneelta rightin pelaajalta kehuja myös hyvistä perusasioista, kuten laukauksesta.
- Miehellä on myös asenne todella kohdallaan, kehaisee Julkunen.
Uutiskynnyksen korkealta ja kovaa ylitti puolustajajärkäle Matt Nickersonin tulo kouvolalaisriveihin. Miehellä on maine nyrkkisankarinakin, mutta ainakin Julkunen pitää miehen peliesityksiä ja kehitystin on vahvassa noususuhdanteessa.
- Matt on kopissa paljon äänessä ja tulee junioreidenkin kanssa aivan loistavasti toimeen. Mitä enemmän hän äijiin tutustuu, niin sitä enemmän on vielä äänessä, aika perinteinen hokiäijä ja vitsailee paljon. Matt tuo meidän nuoreen porukkaan asennetta ja kasvattaa omalla jutullaan muita äijiä. Erittäin hyvä hankinta, Julkunen summaa.
- Kaudesta on tulossa todella mielenkiintoinen ja sitä odotellaan erittäin hyvällä mielellä, kertoo usein ratkaisijan viitan harteilleen ottanut laitahyökkääjä.