Risto Dufva: "Ollaan menestysseinällä"

LIIGA / Haastattelu
Risto Dufva oli kokonaisuuteen tyytyväinen, vaikka tulos jäikin alle tavoitellun.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
MAINOS: Kaikki Liiga, Mestis ja Mestarien liiga -ottelut MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella.
Lukon kausi 2014-2015 oli kolmas peräkkäinen Risto Dufvan valmennuksessa. Kokeneen päävalmentajan aiempien kausien tavoin Lukko selvitti tiensä välieriin, mutta jälleen kerran seinä tuli vastaan. Lopullisessa taulukossa Lukon sijoitus oli tällä kertaa neljäs.

Kolme kautta. Kolme kertaa välieriin, joista eteenpäin ei ole asiaa. Siinä Risto Dufvan Lukon tutuksi tullut matka kotoisessa SM-liigassa. Nopeasti katsottuna voisi sanoa, että mitään kehitystä ei ole tapahtunut. Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen, vaikka sijoituksissa ei tapahtunutkaan sitä ratkaisevaa parannusta, jonka joukkue oli asettanut tavoitteekseen. Raumalaiset kun lähtivät kauteen mestaruus mielessään.

− Kolmesta kolme kertaa välieriin. Ei tässä ole edessä mitään isoja muutospaineita tai -tarpeita, Dufva naulaa jo tulevan kauden sotasuunnitelmaa.

Päävalmentaja herätti kesällä 2014 keskusteluja erilaisissa toriparlamenteissa kertomalla julkisesti, että Lukon pelaajilla on edessään omatoiminen kesäharjoittelujakso. Suomalainen kiekkokulttuuri on pitkään perustunut tiiviiseen joukkueharjoitteluun, jossa valmennuksen katsova silmä on selän takana kesät ja talvet.

Nyt kerätty kokemus oli päävalmentajalle myönteinen, ja Lukko jatkaa samalla kaavalla myös kesällä 2015.

− Kesäharjoittelun pointti ei ole vapaus vaan pelaajan vastuu. Kaikki tähtää siihen, miten kaukalossa suoriudutaan. Kun otat vastuuta tekemisistäsi jo kesällä, jatkat siitä automaattisesti kunhan päästään jäälle.

− Fysiikkavalmentaja Risto Rosendahl tekee pelaajille henkilökohtaiset treeniohjelmat. Jotkut pelaajista käyttävät myös omia henkilökohtaisia valmentajiaan, joka heille suodaan. Kesäharjoittelu on täysin yksilökeskeistä, koska jokainen pelaaja on niin erilainen, Dufva taustoittaa.

Kauteen 2014-2015 Lukko lähti varsin pienellä pelaajamäärällä. Kyseessä oli selkeä riskin ottaminen, mutta se ei kantanut loppuun asti. Liian monta loukkaantumista pilasi Lukon mahdollisuuden mennä Liigan loppuotteluihin Kärppien seuraksi.

− Noh, täytyy sanoa, ettei se ainakaan parantanut meidän mahdollisuuksiamme, päävalmentaja harmittelee kolmea isoa loukkaantumista.

Ensin talvella keskushyökkääjä Aaron Gagnon oli pois rivistä kuusi viikkoa polvivamman takia. Sitten loukkaantui laitahyökkääjä Jerry Ahtola, ja edessä oli koko loppukauden kestänyt toipumisaika. Ja kirsikkana kakun päälle joukkueen paras pistemies ja hyökkäyksen johtava pelaaja Ville Vahalahti loukkasi jalkansa luistimen terän mennessä jäässä olleeseen railoon. Edessä oli Ahtolan tavoin loppukauden sairausloma.

Loukkaantumisten taakse Dufvakaan ei halua mennä, mutta kyllähän jokainen kotimaista pääsarjakiekkoa seurannut tietää, että nuo kolme iskua olivat Lukolle liian kovia kestettäviksi.

Kokonaan toinen asia on ymmärtää, miksi loukkaantumiset tulivat. Gagnon ja Vahalahti keräsivät suuret peliminuutit ennen loukkantumisiaan, ja ensin mainittu uudestaan toivuttuaan vammastaan. Päävalmentaja ei kuitenkaan allekirjoita epäonnen johtuneen kovasta kuormasta.

− Pelaajat olivat kunnossa ja loukkaantumiset tulivat törmäyksistä. Kun pelaat enemmän, olet myös alttiina loukkaantumiselle enemmän. Nivusvammat johtuvat huonosta harjoittelusta, mutta niitä meille ei ollut, Dufva muistuttaa.

Runkosarjassa Lukon pistetavoite oli 108 pistettä ja kolmas sija. Ensimmäisestä tavoitteesta Lukko jäi viisi pistettä, mutta se tärkeämpi eli sarjasijoitus oli joukkueen asettamassa tavoitteessa.

- Kausi kun alkoi kesäharjoittelulla, meillä oli selkeä suunniteltu polku, jota lähdimme kulkemaan. Runkosarjassa saavutimme sijoitustavoitteen, jonka olimme asettaneet. Kaikki tekeminen meni kuten oli suunniteltu. Mitään ei tarvitse katua, että jotain jäi tekemättä tai jotain tehtiin liikaa.

− Kauden aikana hävisimme kerran kolme ottelua peräkkäin saamatta pistettäkään. Se kertoo omalla tavallaan joukkueen suoritustasosta. Runkosarja meni kokonaiuutena ihan hyvin ja suunnitelmassa pysyttiin, Dufva kehaisee.

Lukon pudotuspelit alkoivat vahvalla tekemisellä, mutta sitten kävi se ikävä loukkaantuminen. Vahalahti sivuun ja joukkue oli muutaman pelin sekaisin. KalPa-sarjan Lukko hoiti vielä voitokkaasti, mutta vuoden takainen kummitus nimeltä Tappara oli välierissä taas astetta parempi.

− Tappara-sarjassa ansaittiin kolme katkaisupaikkaa, mutta ei käytetty hyödyksi. Ei jäänyt mitään jossiteltavaa, vaan parempi joukkue meni jatkoon. Pronssiottelussa näkyi raskas tippuminen finaalista, vaikka sen tunteen poistamiseksi kova työ tehtiinkin.

Lukon kauteen kuului myös Champions Hockey League. Neljän joukkueen lohkonsa Lukko voitti ja pääsi pudotuspeleistä aina kahdeksan parhaan joukkoon. Myös tulevalla kaudella Lukko osallistuu samaiseen Liigaan.

− CHL otettiin vastaan sen kuuluvalla vakavuudella. Kyseessä oli erinomainen tilaisuus pelata kovia kansainvälisiä otteluita, joista joukkue saa irti paljon enemmän kuin yksittäisistä harjoitusotteluista. Selkeää tulostavoitetta tulevaksi kaudeksi kyseisen sarjan suhteen ei ole. Mutta aina kun numerolappu on rinnassa, pelejä lähdetään voittamaan, päävalmentaja linjaa.

Päävalmentaja Dufvalle yksi keskeinen asia on joukkueen pysyminen läpi kauden mahdollisimman muuttumattomana. Mies ei arvosta uusien pelaajien palkkaamista kesken matkan, vaan haluaa mennä sillä porukalla, joka on sitoutunut joukkueen tekemiseen jo kesällä.

− Kun ennen kautta mennään jäälle ottamaan joukkuekuva, sillä samalla miehistöllä pitäisi pystyä aloittamaan pudotuspelit. Jos siihen tulee kymmenen pelaajan muutos, se on liian paljon eikä voi olla näkymättä joukkueen tekemisissä. Meillä muuttui nyt yksi pelaaja, joka oli ehdottoman hyvä asia, Dufva filosofoi.

Tulevan kauden tavoite selkeä

Kausi 2015-2016 tuo selkeän muutoksen Lukon tekemiseen. Joukkue solmi yhteistyösopimuksen Mestiksessä pelaavan KeuPa HT:n kanssa. Mestisseuran päävalmentajaksi nimettiin Lukossa pelaajauransa päättänyt Ville Nieminen.

− Olen lupautunut toimimaan Niemisen mentorina. Yhteistyö hänen kanssaan tulee olemaan tiivistä, Dufva paljastaa.

Jos alemmassa sarjassa pelaavan seuran kanssa hoidetaan yhteistyö, kuten se kuuluu hoitaa, siitä on iso apu molemmille seuroille. Lukon päävalmentajalla on usko tämän yhteistyön toimimiseen.

− Jos jostain, niin tällaisesta yhteistyöstä meikäläisellä on iso kokemus. Niin Liigan kuin Mestiksen valmentajana on kokemusta n. 10 vuoden ajalta, joten tiedän mistä tässä puhutaan. Tämä vaatii Lukolta aivan uudenlaista ajatusmallia.

− Yhteistyö tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia, ja niitä pitää käyttää hyödykseen. Jos vaikka joku pelaaja loukkaantuu, niin heti ei olla ostamassa uuttaa pelaajaa, vaan yhteistyön kautta otetaan korvaava pelaaja liigamiehistöön, päävalmentaja muotoilee.

Keupa HT nousi kaudeksi 2014-2015 mestikseen ensimmäistä kertaa, joten seuralla ei ole aiempaa kokemusta maan toiseksi ylimmältä sarjatasolta. Lukko onkin sopimusta tehdessään luvannut auttaa keuruulaisia.

− Sopimukseen on kirjattu, että me hankimme viisi pelaajaa KeuPan miehistöön. Lisäksi jos A-nuorissamme joku osoittaa riittävää osaamista ja kehitystä, hänelle järjestyy pelipaikka KeuPasta, Lukon pelaajakoordinaattori Hannu Vanhatalo kertoo.

Pelaajia Lukolla oli nyt päättyneellä kaudella todella vähän, eikä siihen ole tulossa muutosta tulevalle kaudelle.

− Ei ole mitään järkeä pitää viittä kentällistä pelaajia joukkueen mukana, koska harjoittelua ei voi rakentaa kaikille sopivaksi. Ne jotka pelaavat paljon, harjoittelu on aivan erilaista kuin niillä, joiden rooli ja peliaika joukkueessa on pieni.

− Arvioisin, että 22-23 pelaajaa on siinä listassa, joista sitten valitaan aina se pelaava kokoonpano. Muutama varamies on oltava kolhujen takia, mutta muita ylimääräisiä ei kannata pitää harjoittelemassa. Yhteistyön turvin sitten lopuille peliaikaa Keuruulta, Dufva laskeskelee.

Vanha sananlasku sanoo, että kolmas kerta toden sanoo. Dufvan kolmas päävalmentakausi Lukossa ei kuitenkaan tuonut mitään muutosta edellisiin verrattuna, joten tällä kertaa poikkeus vahvisti säännön. Raumalaisseurassa kaikki tekeminen kuitenkin pyritään pitämään mahdollisimman korkealla tasolla, ja näin joukkueen tavoiteasettelukin nousee varsin korkealle.

− Kaudella 2015-2016 Lukon tavoitteena kotoisessa SM-liigassa on Suomen Mestaruus, Dufva päättää.

Pitkävedon kertoimet

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ässät vs KalPa
  • 3.00
  • 3.70
  • 2.22
Jukurit vs Pelicans
  • 2.24
  • 3.85
  • 2.90
SaiPa vs HIFK
  • 2.46
  • 3.65
  • 2.70
Tappara vs Ilves
  • 3.15
  • 3.70
  • 2.14

» Lähetä palautetta toimitukselle