Ensimmäinen kanto Kärppien kaskessa on TPS, joka eteni puolivälieriin voittamalla Sportin ensimmäisellä kierroksella suoraan kahdessa ottelussa.
− TPS on erittäin kokenut ja rutinoitunut joukkue. Siellä on paljon yksilötaitoa, ja seura on perinteikäs. Kova ja pitkä sarja on tiedossa. Hyviä kokeneita ja myös nuoria seassa, Sebastian Aho arvioi.
Kärpät voitti viime vuosikymmenellä kahdesti kaksi mestaruutta putkeen, mutta kolmas jäi uupumaan molemmilla kerroilla. Halu voittaa lisää mestaruuksia ei ole kuitenkaan vähentynyt joukkueella, tai näin ainakin Aho näkee.
− Jokainen haluaa voittaa, ei se tahdosta jää kiinni millään joukkueella.
Aho muistetaan mestaruuden ratkaisseesta maalista, joka onkin toistaiseksi miehen ainoa tehty maali pudotuspeleissä. Viime vuonna Ahon rooli joukkueessa oli muuten varsin pieni, sillä hän pelasi 19 pudotuspeliottelusta kymmenen. Finaaleissa Aho oli kokoonpanossa muissa paitsi toisessa ottelussa.
− Viime vuonna täytyi taistella koko ajan päästäkseen kokoonpanoon. Tämä on huippu-urheilua ja silloin, kun vastuuta saa, sitä täytyy myös käyttää.
Tällä kaudella Aho on noussut Kärppien johtavien pelaajien joukkoon, mistä kertoo myös tehopörssin voitto ja runkosarjan parhaan pelaajan äänestyksessä saavutettu kakkossija.
Tehopörssin voittaminen kertoo siitä, että puolustuspäässä hommat onnistuvat. Sen pystyy näkemään myös, jos seuraa Ahon peliä tarkemmin.
− Yritän lähestyä omaa peliä puolustuksen kautta. Monesti sieltä saa sen itseluottamuksen. Kun siellä onnistuu, on sitten helpompi hyökätäkin.
Kahtena edellisenä vuonna Kärpät on lähtenyt mestaruusjahtiin ykköspaikalta runkosarjan voittajana. Tänä vuonna runkosarjaykkönen oli HIFK, mutta Aho ei näe ykköspaikan menetystä suurena ongelmana.
− Ei se muuta varsinaisesti mitään. HIFK pelasi hienon runkosarjan ja voitti sen. Ei meilläkään huono kausi ollut, ja varmasti ansaittiin kakkospaikka.