Se on varmaan ihan normaalia toimistotyötä, kahdeksasta neljään, saattaa olla monilla mielessä, kun puhutaan seuran taustahenkilöiden työtehtävistä. Totuus on kuitenkin toinen: kun olet seuralla töissä, olet töissä oikeastaan kellon ympäri.
− Se vähän riippuu päivästä, sillä yhtään samanlaista työpäivää minulla ei ole, ja eri vuodenajat ovat vähän erilaisia. Kauden alussa minulla on toimistotehtäviä ja käytän paljon aikaa käytännön juttujen hoitamiseen: urheilutoimenjohtajana työn kuvaan kuuluu muun muassa pelaajien rekrytointi, kartoitus, sopimusten teko, ja siitä eteenpäin lähdetään asuntojen järjestämiseen, huonekalujen hankkimiseen sekä työ- ja opiskelupaikkojen järjestelyyn. Kyllä siitä valmiin työpäivän saa, TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola listaa työtehtäviään.
− Toimin myös muutamana viime kautena joukkueenjohtajana, mikä tuo mukanaan tietysti myös ne velvollisuudet: siirtoasiat, vahinkoilmoitusten tekemiset ja lääkärikäyntien sopiminen. Olen kyllä yrittänyt opetella siihen ettei kaikkea tarvitse yksin hoitaa, mutta kyllä se usein menee siihen, että esimerkiksi elokuun alussa olen muuttamassa uusia pelaajia uusiin koteihin, Aittola naurahtaa.
Urheilutoimenjohtajan työtoimet eivät siis mitenkään voi mahtua kahdeksan tunnin työpäivään, ainakaan Elmo Aittolan kohdalla. Työtunteja ei lasketa eikä iltalisiä tunneta.
− Minulla ei ole työaikaa, joten hallituksen uudistukset eivät vaikuttaneet minuun pätkän vertaa. Ei ole lisiä eikä kunnon työaikoja. Työ on tosin hyvin palkitsevaa, enkä laske olenko ollut päivässä kolmetoista vai viisi tuntia töissä.
Mitä urheilutoimenjohtaja sitten tekee kotipelien aikana? On Aittolalla ainakin aikaisemmin ollut peli-iltoinakin kädet täynnä töitä, mutta nykyään hän saa keskittyä olennaiseen: pelin katsomiseen.
− Kotipeleissä toimin joukkueenjohtajana, mutta pääsääntöisesti seuraan peliä vain katsomosta. En enää toimi katsomovalmentajana, sitä tein muutaman vuoden, eli annoin palautetta pelin aikana valmennukselle.
− Nykyään seuraan peliä urheilutoimenjohtajan näkökulmasta: miltä kokonaisuus näyttää ja miten pelaajat kehittyy. Kun valmentaja elää hetkessä, minun täytyy osata katsoa kahdeksan kuukauden päähän tai jopa kahden vuoden päähän pelaajien kehityksen suhteen, Aittola kertoo.
Pitkään videovalmentajanakin toiminut Aittola lipsuu kuitenkin silloin tällöin urheilutoimen- ja joukkueenjohtajan lisäksi myös valmennuspuolelle, se kun mieheltä tulee lähes luonnostaan.
− Meillä ei tällä hetkellä ole videovalmentajaa, joten olen muutamia juttuja näyttänyt päävalmentajalle videolta jälkikäteen. Katson kuitenkin kaikki vieraspelit, vaikka en paikalle pääsisikään, niin kyllä siinä sivussa pystyy antamaan palautetta myös sitä kautta, Aittola toteaa.
Oman seuran pyörittäminen ajoi näille teille
− Omasta peliurastani ei paljoa ole kerrottavaa. Tai jos on, niin se on kyllä K-18 materiaalia, Aittola naurahtaa.
− Aloitin itse pelaamisen vähän vanhemmalla iällä, eikä oma pelipaikka oikein koskaan vakiintunut: olin välillä pakki ja välillä hyökkääjä, en oikein itsekään tiennyt missä olen paras. Pelasin nuoren avioerolapsen raivolla jääkiekkoa ja keräsin kyllä enemmän jäähyminuutteja kuin mitään muuta. Kyllä minulla olisi ehkä ollut mahdollisuuksia päästä pitkällekin, mutta sitten polvet lopettivat leikin ihan kokonaan.
Mutta kun halu jäälle on kova, ei sitä estä edes rikkinäiset polvet.
− Olin monta vuotta pelaamatta, kunnes yhtenä kauniina päivänä syttyi taas kova kipinä pelaamiseen. Siinä vaiheessa tosin olin jo niin huono, että piti perustaa oma seura, kun ei mihinkään aikuisjoukkueeseen enää päässyt, Aittola nauraa.
Aittola itse sekä pelasi että valmensi kaveriporukalla kasaan kyhättyä HC Mean Machinea. Omat pelit jäivät hieman nihkeiksi, mutta valmentajana Aittola antoi tuttuun tapaan kaikkensa.
− Keräsimme kaveriporukan kasaan, laitoin itseni kuntoon, mutta ensimmäiset pelien jälkeen tuli sellainen olo, että oma huonous oikein hävettää. Paras muisto omilta kolmosdivariajoilta on, kun eräs erotuomari kerran totesi, että ei tässä touhussa mitään vikaa ole, mutta kun ei tätä ota tosissaan kukaan muu kuin päävalmentaja.
Aittola omien sanojensa mukaan löysi tiensä nykyisen työnsä pariin pyörittäessä omaa jääkiekkojoukkuettaan. Kiinnostus alkoi kasvaa niin valmentamista kuin muutakin seurassa tehtävää taustatyötä kohtaan.
Videovalmentajan hommissa Aittola on toiminut TuTon lisäksi myös muun muassa Sportissa ja TPS:ssä. TPS:ssä Aittola pääsi seuraamaan myös kultaista kautta TPS:n kauden päätyttyä keväällä 2010 mestaruusjuhliin. Tie SM-liiga-joukkueen valmennustiimiin ei kuitenkaan avautunut sormia napsauttamalla.
− TuTossa ei ollut kauden 2007-2008 jälkeen mahdollista enää jatkaa, joten lähestyin jo kesän aikana Tepsiä, mutta silloinen valmennuskaksikko Hannu Virta - Kalle Kaskinen ei halunnut lisäapuja. Työskentelin lopulta sitten niin, että olin Juhani Tammisen kautta etänä töissä Sportilla.
TPS:n joukkue koki kuitenkin kauden aikana muutoksia, sillä lokakuussa 2008 Hannu Virta sai lähteä ja tilalle tuli mestaruusvalmentaja Kai Suikkanen. Nopea valmentajanvaihdos avasi oven Artukaisiin myös Aittolalle.
− Olin kuitenkin ollut tiiviisti Ari Vuoren kanssa yhteydessä ja tottakai ammatillisista syistä halusin mennä eteenpäin. Kun vanha valmennustiimi sitten vapautettiin tehtävistään, minulle tuli parin päivän varoitusajalla puhelu, että kiinnostaisiko videovalmentajan homma vielä, Aittola muistelee.
− Kävin tapaamassa Suikkasta ja (Riku-Petteri) Lehtosta, joiden kanssa sain asiat sovittua ja jättäydyin Sportin tehtävistä siksi aikaa, vaikka sarjatilanne olikin se, että Tepsin ja Sportin kohtaamiseen mahdollisuudet olivat todella pienet. Vasta runkosarjan lopulla jatkoin TPS:n ohella taas työskentelyä Sportin kanssa.
Matkalla A-junioreiden kanssa
Urheilutoimenjohtajan kattavan työnkuvan lisäksi Aittola on tälle kaudelle ottanut itselleen yhden lisähaasteen: hän päätti lähteä valmentamaan TUTOn A-junioreita Nuorten Mestiksessä.
− Olen itse ollut viimeiset vuodet puolet valmennuksessa ja puolet urheilutoimenjohtajan hommissa, ja tässä kevään aikana, kun tuli eteen A-junnujen valmentajan rekrytointi, aloin miettiä asiaa. Tulin siihen lopputulokseen, että haluan itse valmentaa tätä ryhmää. Minulle on viimeisen neljän vuoden aikana muodostunut kuitenkin hyvä kuva omasta valmentajuudestani: haluan olla reilu, rehellinen ja välittävä, mutta myös vaativa, Aittola toteaa.
Aittola on saanut paimennettavakseen varsin motivoituneen ryhmän. Hän haluaa ennen kaikkea seurata nuorten pelaajien kehitystä ja sitä, miten edustuskelpoiseksi peluriksi lopulta kasvetaan.
− Koska tuo ryhmä kuitenkin on sellainen, ettei ketään tarvitse pakottaa mihinkään, niin voi keskittyä vain ja ainoastaan valmentamiseen. Haluan tuon ryhmän kautta itse nähdä ja kokea sen, minkälainen matka on nousta A:n divisioonasta pelaamaan Mestistä, sillä tämän päivän ASM:stäkin on vaikea nousta Mestikseen tulosta tekeväksi pelaajaksi, joten matka divarista on todella pitkä.
− Haluan kuitenkin uskoa, että kunhan tekeminen ei jää urheilusta ja luonteesta kiinni, niin kaikki on mahdollista, Aittola muistuttaa.
Nuorten tutolaisten päävalmentaja tietää, että tasoerot Nuorten Mestiksen ja miesten Mestiksen välillä ovat suuret, eikä omien junnujen nostaminen edustukseen onnistu tuosta vain. Kaikesta huolimatta tähän kuitenkin pyritään.
− Kevin Parras ja Severi Kallio pääsivät pelaamaan viime kaudella muutamat paikkauspelit. Tälläkin kaudella meillä on ollut harkkapeleissä mukana omia A-junioreita entistä aktiivisemmin: Kristian Tikka ja Markus Raita pääsivät muun muassa pelaamaan ja viikottain jotkin A-juniorit käyvät harjoittelemassa edustuksen kanssa, Aittola kertoo.
− Teemme kaikkkemme, jotta silta edustuksen ja A-junioreiden välillä lyhenisi ja pelaajien nostaminen sieltä olisi mahdollista. Esimerkiksi juuri Tikka on tällä hetkellä todella lähellä sitä, että hän pystyisi pelaamaan pelejä edustuksen mukana.
Joukkueen rakennus on yhteispeliä
Miten joukkue sitten loppujen lopuksi rakennetaan? Aittolan mukaan hyvällä yhteistyöllä päävalmentajan kanssa. Päätöksissä kumpikaan ei jyrää toista ja molemmilla on selkeä yhteisymmärrys siitä, minkälaista joukkuetta rakennetaan.
− Minulla ja Ikalla (Ismo Lehkonen) yhteistyö pelaa. Koska 90 prosenttia yhteydenotoista tulee minulle, olen minä myös se, joka usein lyö nimiä pöytään. Yhdessä me kuitenkin joukkueen rakennamme ja molemmat osaavat tarkkailla tilanteita kauden aikana.
− Kun kausi alkaa, me käymme yhdessä läpi jo olemassaolevat pelaajat, ketkä voidaan ja halutaan pitää. Sen jälkeen ruvetaan käymään läpi pelaajia, jotka ovat Liigasta tai Mestiksestä saatavilla, kehein meillä on varaa ja ketkä haluaa tulla, Aittola kertoo.
Turussa on myös olosuhteet ja puitteet kunnossa, mikä tekee TUTOsta pelaajien silmissä välittömästi potentiaalisen paikan kehittyä. Juuri tästä syystä TUTOn pelaajatilanne on hyvä ja uusia pelaajia ei tarvitse kissojen ja koirien kanssa etsiä.
− Meillä on hyvä tilanne, sillä meillä on loistava valmennus ja pelaajilla on mahdollisuus mennä meillä eteenpäin. Meillä on myös ylivoimaisesti tässä sarjassa parhaat olosuhteet, joten pelaajien on mukava tulla tänne. Meillä on suhteita joihinkin joukkueisiin niin, että he haluavat lähettää pelaajiaan meille kasvamaan: esimerkiksi pitkäaikainen yhteistyö Ässien ja Bluesin kanssa tämän TPS-yhteistyön lisäksi. Pelaajien tännetulo on kuitenkin kiinni niin monesta muustakin asiasta kuin vain halusta, Aittola toteaa.
TUTO ja Turku kiinnostaa myös ulkomaalaisten silmissä. Etenkin keväisin urheilutoimenjohtaja saattaa vastata useampaankin "Hello mr. Aittola, how are you?" -puheluun.
− Keväällä touko-kesäkuussa saan keskimäärin viikottain satakunta ulkomaalaispelaajan yhteydenottoa niin agenteilta kuin pelaajilta suoraankin. Pakko myöntää, että jossain vaiheessa se alkaa ärsyttääkin, kun samaa rumbaa käy monaa kertaa läpi, Aittola myöntää.
Kokeneempien pelimiesten rinnalla Mestiksessä pelaa paljon myös nuoria, edelleen koulunpenkillä istuvia pelaajalupauksia. Jääkiekon ja koulun asettaminen kuitenkin hoituu suhteellisen helposti verrattuna työpaikkoihin.
− Suurin osa tänne tulevista pelaajista saa hoidettua koulu- ja työkuvioiden siirtämisen itse, mutta tarjoamme siinä apua. Kyllä kouluasioissa etenkin joutuu muutamia puheluita tekemään. Tämän vuoden kohokohta oli, kun sain kahdelta meidän pelaajalta anottua kertausharjoitukset pois. Toisella valituskerralla meni läpi.
− Työpaikkojen hommaaminen pelaajille on haastavampaa, Suomessa kun muutenkin työpaikkoja on aina vain vaikeampi saada. Siihen vielä lisäksi se, että pitäisi löytää sellainen työ, joka sopii yhteen jääkiekon pelaamisen kanssa, Aittola huokaisee.
Minkälainen työ sitten sopii asetettavaksi yks yhteen jääkiekon kanssa? Luonnollisesti joustavuus on kaiken A ja O.
− Ylivoimaisesti paras työ meidän pelaajille on ollut koulunkäyntiavustajan työ, sillä siinä tulee mukaan se yhteiskunnallinen puoli. Koululaitoksissa palkka on yleensä hyvä ja ne ovat työpaikkoina joustavia. Meidän pelaajat tekee yleensä 8-14-työpäiviä, joten siinä ehtii harjoitella kahdesti päivässä. He heräävät kuudelta aamulla treenaamaan, menevät sen jälkeen töihin ja vielä työpäivän jälkeenkin tulevat treenaamaan, Aittola kuvailee.
Sarjasysteemi ja pelaajien liikkuvuus päänvaivana
Mestiksen tila on puhuttanut suomalaista jääkiekkoa viime aikoina jopa kyllästymiseen saakka. Pelillisten arvojen puuttuminen turhauttaa myös Aittolaa, mutta enemmän hän on huolissaan korkeamman sarjatason kohtalosta.
− Minulla alkaa kohta kymmenes kausi tämän sarjan parissa: näin sarjan aikaisemman sulkemisen ja näin Sportin uhon ja kaiken sen jälkeen. En ole kuitenkaan huolissani Mestiksestä, vaan lähinnä Liigasta. Mestikseen on kuitenkin tullut viime vuosina uusia joukkueita ja jos se vain saataisiin isomman yleisön näkyviin, se olisi varmasti tuotteena parempi kuin Liiga. Liiga on tällä hetkellä niin huono tuote, että isommat mediat ovat sen suhteen kusessa, Aittola lataa.
− Tasoerojen kasvamisesta on puhuttu tämän viimeisimmän sulkemisen jälkeen, mutta itse sanoisin niin, että Mestis ja Liiga tulevat vuoden päästä olemaan lähempänä toisiaan kuin aikaisemmin. Suomessa ei yksinkertaisesti riitä pelaajat kuudentoista joukkueen sarjaan eikä sarja, jossa häviämisellä ei ole mitään merkitystä, kiinnosta ketään. Tappioille on saatava muutakin merkityistä kuin vain se, kuka lähtee ensimmäisenä kesälomalle. Tasoerojen kaventumisen myötä uskon myös, että taloudelliset erot tulevat myös pienemään, sillä Liiga tulee tulevaisuudessa voimaan todella huonosti.
KooKoo teki paluun Liigaan tänä syksynä ja Jukurit nostettiin ylemmälle sarjatasolle kaudeksi 2016-2017. Mestis-ihmisten keskuudessa on puhuttu paljon siitä, että ainoa liigakelpoinen joukkue sarjassa olisi enää TUTO. Aittola ei kuitenkaan täysin allekirjoita tätä.
− Silloin kun pelattiin karsintasarja Ässien ja Sportin välillä ajateltiin, että on vain Sport. Sen jälkeen kuitenkin tuli KooKoo, Jukurit ja TUTO. En sanoisi nytkään, että ainoa liigakelpoinen joukkue olisi vain TUTO, meidät vain mielletään sellaiseksi.
Paljon on Liigassa muututtava, jotta Aittola itse näkisi sen terveenä kasvuympäristönä. Nykyiseen tuotteeseen hän suhtautuu hyvin epäluuloisesti.
− En usko, että Liiga olisi tällä hetkellä terve ympäristö. En usko, että se on sellainen paikka, mihin ehdon tahdon pitäisi itsensä saada, kuten Kookoo ja Jukurit ovat tehneet. Sportille Liiga oli pakko, sillä Mestis ei ollut heille enää tarpeeksi iso paikka, mutta kaksi muuta nousijaa eivät mielestäni ole niin vakaalla pohjalla, että Liigan kaltaiseen tuotteeseen mukaan lähteminen olisi kannattavaa, Aittola toteaa.
Liigan systeemin lisäksi Aittola muuttaisi mielellään myös pelaajien liikkuvuutta koskevia sääntöjä jos vain voisi. Koska urheilutoimenjohtajana hän vastaa uusien pelaajien hankinnoista ja hätäapujen etsimisestä, on hän joutunut usein pudistelemaan päätään ihmeellisten sääntöjen edessä.
− Pelaajien hissiliike seurojen välillä pitäisi lopettaa. Jokin selvä systeemi täytyy löytää, sillä ei siitäkään tule mitään, jos pelaaja pelaa joka toinen päivä Liigaa ja joka toinen päivä Mestistä. Jos muuta ei keksitä, niin karenssiajat: jos pelaat pelin Liigaa, niin vasta kahden viikon päästä saa vaihtaa Mestikseen ja päinvastoin, Aittola ehdottaa.
− En usko siihen yhtään, että paikasta A paikkaan B siirtyminen jatkuvasti veisi ketään eteenpäin. Pelaajan täytyy saada keskittyä itsensä kehittämiseen eikä siirtyä jatkuvasti uuteen ympäristöön. Jos mietitään Joonas Korpisalon viimeistä vuotta Suomen sarjoissa, hän pelasi Jokereiden A:ssa, Jokereiden edustuksessa, K-Vantaassa ja maajoukkueessa. Kaiken lisäksi hän lähti vielä Ilveksen edustukseen, A-junnuihin ja siitä LeKiin. Miten hänestä voi tuolla touhulla tulla NHL-pelaaja, Aittola päivittelee.
TUTOn viime kevään pudotuspelit saivat ikävän käänteen kun sekä ykkösvahti Kaapo Kähkönen että Kimmo Meriläinen sairastuivat, ja hätäapu oli saatava pikapikaa. Ei auttanut muu kuin lähteä etsimään ja toteuttamaan pelaajarumbaa käytännössä.
− Totta kai käytin viime kaudella tätä siirtorumbaa hyväkseni, koska se oli sääntö ja sitä sai käyttää. Mutta en itse hyväksy sitä. Minusta se on aivan älytöntä, että pystyn kesken pudotuspelien rekrytoimaan maalivahteja. Meillä kun kävi vielä huonoin mahdollinen tuuri, kun viime keväänä molemmat maalivahtimme sairastuivat. Oli se tosin toisaalta huvittavaakin käydä parissa päivässä läpi kaikki Suomen maalivahdit, Aittola päättää hieman huvittuneena.
