Kärppien Jari Viuhkolan liigakausi on mennyt tähän saakka hyvinkin tutulla kaavalla. Liigan avauskierroksella tullut käsivamma piti pelaajan sivussa lopulta yli puolet runkosarjasta.
Lauantai oli Viuhkolalle jälleen juhlapäivä, sillä edessä oli yksi monista Jari Viuhkolan paluuotteluista, joita vuosien saatossa on kertynyt useita. Hyökkääjä itse ei pidä niitä enää kovinkaan suurina juttuina.
– En minä itse ajattele niitä niin suurina juttuina. Enemmän se näyttää olevan median hommaa miettiä asiaa siltä kantilta, Viuhkola juttelee.
Pitkän tauon jälkeen Viuhkolan pelikunto oli täysi mysteeri. Pelipaikaksi oli alunperin kaavailtu kolmossentterin tonttia, mutta juuri ottelun alla Joonas Komulaisen siirtyminen puolustajaksi nosti Viuhkolan kakkossentterin paikalle.
Vaikka vastustaja oli väsynyt eikä parhaassa iskussa, yllätti Viuhkolan hyvä pelivire varmasti kaikki - myös pelaajan itsensä.
– Yllättävän hyvältä tuntui. Joukkueharjoituksia on aika vähän alla, joten hieman pelotti lähteä pelaamaan, mutta yllättävän hyvin meni. Näköjään jouluna on hyvin herkistelty, Viuhkola heitti.
Lauantain pelin jälkeen Raksilasta löytyi vain yksi mies, joka ei Viuhkolan vahvasta paluusta yllättynyt. Hän oli päävalmentaja Hannu Aravirta.
– Häneltä juuri niin hyvä peli kuin odotinkin. Käytännössä virheetön suoritus. Hänen voittoisa elekieli rauhoitti joukkuetta. Viuhkola pääsi myös maistelemaan ylivoimaa, tosin omasta mielestään varmaankin liian vähän, Aravirta anaylsoi.
Kärppien pelejä Viuhkola on seurannut syksyn mittaan tiiviisti. Kevään kärppäsentteri näkee oululaisille valoisana.
– Peruspelaaminen on meillä hyvällä tasolla. Teeemme joukkueena hyvin hommia. Loukkaantumiset ovat olleet joukkueen riesana koko kauden ja eniten niiden vaikutus on näkynyt ehkä erikoistilannepelaamisessa. Kevättä ajatellen asiat näyttää kuitenkin hyvältä. Kun saadaan rivit kuntoon, meillä on mahdollisuudet vaikka mihin, Viuhkola mietti.
Leikkauksen vaatinut käsivamma ei enää Viuhkolaa juuri hidasta. Kädessä on vielä peleissä tuki, mutta se on tällä hetkellä ainoa asia, joka muistuttaa menneestä vammasta.
Jatkon suhteen sävelet ovat harvinaisen selvät.
– Peli kerrallaan mennään eteenpäin. Varmasti tulee ensialkuun sekä hyviä että huonoja pelejä. Pikku hiljaa täytyy saada suoritustaso kuitenkin stabiiliksi, Viuhkola pohti avaimia hyvään kevääseen.