Leijonien päävalmentaja Erkka Westerlund oli torstaisen Valko-Venäjä-ottelun jälkeen positiivisella mielellä.
- Olen ylpeä pelaajistani, he taistelivat kuin leijonat. Joukkue käsitteli henkisen paineen hyvin, ja he pelasivat joukkueena yhdessä.
- Tietenkin Pekka Rinne oli iso osa tätä voittanutta joukkuetta.
Westerlund löysi positiivista puolta erityisesti puolustuspelaamisesta.
- Puolustamisemme alkaa olla tiivimpää. Myös hyökkääjät tulevat auttamaan puolustajia.
Suomi kohtaa seuraavaksi perjantai-iltana Sveitsin. Westerlund ei sulattanut otteluohjelmaa lainkaan.
- En ymmärrä, miten tällainen otteluohjelma on mennyt läpi.
- Meitä vastaan tulee näissä kisoissa kolme kertaa huilannut joukkue. Me emme saa samanlaista etua kertaakaan.
Suomi saa perjantain kamppailuun kokoonpanoon vastikään NHL:stä saapuneen Erik Haulan. Nuoren Wild-hyökkääjän paikka kokoonpanossa on silti vielä avoinna.
- Pitää nyt vähän istahtaa, ja katsoa miten saisimme leveyttä lisää tuohon hyökkäykseen. Haula tuo joukkueeseen energiaa ja liikettä, ja luulen, että saamme hänen kauttaan myös lisää voimaa tuohon hyökkäykseen.
Nelosketjua sentteröineen Petteri Wirtasen vamman vakavuus ei ole täysin vielä tiedossa.
- Pitää nyt muutaman päivän katsoa vielä. Tänä aamuna hän ei pystynyt ainakaan tekemään paljon mitään. Wirtasen kipukynnys ei kuitenkaan ole tästä joukkueesta matalimpia, joten hän ei ensimmäisenä ole luovuttamassa.
Suomen maalivahtitilanne perjantain ottelun alla on Pekka Rinteen omissa käsissä.
- Käydään Pekan kanssa asiat läpi ja katsotaan, millainen tilanne on.
- Jos Pekka haluaa pelata, hän pelaa.