Westerlundin selitykset jatkuvat: "Olemme pystyneet pääosin voittamaan"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Erkka Westerlund uskoo Suomen pelaavan vielä torstaina puolivälieriä.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Leijonien päävalmentaja Erkka Westerlund oli ottelun jälkeen hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Tärkeästä Kazakstan-ottelusta riivittiin kasaan tarvittavat kolme pistettä, mutta peliesitys jätti jälleen toivomisen varaa. Jatkopaikka ei myöskään ole vielä täysin varma.

− Tämä oli kova paikka henkisesti ja toisaalta kova paikka myös fyysisesti. Eihän meidän suoritus mitenkään kovin ehjä ollut tänäänkään. Avauspelin jälkeen olemme kaikissa peleissä käytännössä olleet veitsi kurkulla-tilanteissa ja silti olemme pystyneet pääosan voittamaan.

Suomen jatkopaikka on Latvian ja Valko-Venäjän yhteensä kolmen jäljellä olevan ottelun varassa. Westerlund uskoo kuitenkin, luonnollisesti, Suomen jatkopaikkaan.

− Kyllä minä siihen uskon. Näen tämän mahdollisuutena, positiivisena asiana.

Otteluohjelman laatijoille Westerlundilla on kuitenkin erisuuntaisia terveisiä.

− Vähän outo tilanne. Me olemme omat pelimme pelanneet, mutta vastustajilla on vielä kaksi peliä jäljellä. Me vain nyt olemme tässä tilanteessa ja odotamme, kun muut pelaavat.

Westerlund ei kuitenkaan suostunut sanomaan, kumman joukkueen uskoo menevän jatkoon, Valko-Venäjän vai Latvian.

− En lähde nyt arvailemaan. Ne joukkueet ovat molemmat kovassa paikassa, molempien täytyy pelata hyvin ja voittaa ottelunsa.

Suomi jatkaa kisaohjelmaansa ennalta suunnitellun ohjelman mukaisesti sillä oletuksella, että torstaina edessä on puolivälieräottelu.

− Tietenkin ajatellaan tätä elämää eteenpäin niin, että pelataan torstaina ja valmistaudutaan normaalisti peliin. Tänään menemme yhdessä syömään. Huomenna pitää keksiä jotain sellaista ohjelmaa joukkueen kanssa yhdessä, että jääkiekko unohtuu. Sen jälkeen tiedetään sitten enemmän, miten keskiviikkona lähdetään jatkamaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle