Mielipide

Haluaisin elää “Los Angelesin kuninkaan” maailmassa, jossa pelaajan terveys on ykkösprioriteetti

LIIGA, NHL, Muut Sarjat / Kolumni

Sunnuntaina alkoi Ruutu+:ssa uusi kotimainen draamakomedia "Los Angelesin kuningas", joka kertoo fiktiivisestä jääkiekkoilijasta Eero Lahdesta fiktiivisessä NHL-seurassa Los Angeles Stingraysissa.

Ensimmäisen jakson perusteella vielä fiktiivisempää on maailma, jota sarjassa kuvataan.

Mikko Leppilammen esittämä Lahti saa sarjan alussa aivotärähdyksen, joka päättää hänen peliuransa. Lehdistötilaisuudessa seuran edustaja lausuu "pelaajan terveyden olevan tärkein asia".

Samanlaisia tyhjiä sanoja on voitu lausua myös meidän todellisuudessamme, mutta samaan aikaan kauden tärkeimmillä hetkillä peluutetaan pelaajia, jotka eivät vammoistaan johtuen kyenneet itse edes pukemaan varusteitaan.

NHL:stä ei löydy tuoretta esimerkkiä, että aivotärähdyksen saanut pelaaja olisi palannut – omasta halustaan tai valmennuksen käskystä – kaukaloon samassa ottelussa.

Sitäkin kuuluisampi tapaus on kevään 2003 pudotuspeleistä, kun Paul Kariya makasi Scott Stevensin taklauksen jäljiltä pitkään jäässä, mutta palasi lämäämään ottelun voittomaalin.

Viime vuosikymmenellä Tony Salmelainen sai Sveitsin pääsarjassa aivotärähdyksen, mutta tähtihyökkääjää peluutettiin vielä erikoistilanteissa. Peliuransa päättymisen jälkeen Salmelainen taisteli pitkään aivovammaoireiden ja masennuksen kanssa.

Päättyneellä Liiga-kaudella Pelicansin Aatu Jämsen sai aivotärähdyksen HIFK:n Johan Motinin taklauksesta, mutta Kariyan tavoin Jämsen palasi pelaamaan ja onnistui jopa maalinteossa. Jämsen joutui kuitenkin keskeyttämään ottelun vielä toistamiseen ja jäämään sivuun peleistä.

Mitään näistä esimerkeistä ei olisi tapahtunut, jos eläisimme tv-todellisuudessa, jossa "pelaajan terveys on tärkeintä".

Suomalaista pelaajaa käsittelevän suomalaisen sarjan näkökulman voisi ajatella olevan etäällä pohjoisamerikkalaisesta arjesta, mutta kyllä eurooppalaisetkin osaavat pelata vammoistaan välittämättä.

Yhden jakson perusteella en myöskään voi vielä tietää, millaisia käänteitä ja vastoinkäymisiä traagiselle kiekkoilijahahmolle on käsikirjoitettu. Alku on kuitenkin lupaava, kun pelaajaläheinen vaihtoehtomaailma tuntuu paljon houkuttelevammalta kuin kova todellisuus.

"Kiekkokanavalla" on jääkiekkokulttuuria, kiekon yhteiskunnallisia vaikutuksia, viihdettä ja sen suuria sekä pieniä kokonaisuuksia kriittisesti tarkasteleva juttusarja.

» Lähetä palautetta toimitukselle