Miksi jääkiekkoilija on niin matalalla kynnyksellä lyömässä nyrkillä tai varusteilla vastustajajoukkueen pelaajaa päähän tai niskaan?
Aivan viime päiviltä on kaksi esimerkkiä, kuinka ensireaktio vääryyden kokemisesta on kiekkokaukalossa lyödä alkuperäisen rikkeen tekijää pään tai niskan alueelle. Ensin SHL:ssä Leksandin maalivahti Mantas Armalis löi IK Oskarshamnin Olli Palolaa räpyläkädellään päähän, minkä seurauksena suomalainen kaatui jäähän ja päätyi sairaalahoitoon.
Kun fyysisesti huippukunnossa oleva yksilö lyö toista ihmistä päähän eikä ajattele vahingoittavansa, on ajatusvinouma tähtitieteellistä mittaluokkaa.
Päähänlyöntiä edelsi Palolan keihästämiseltä vaikuttanut lyönti Mantalisin varusteisiin, mikä jäi tuomaristolta viheltämättä. Mantalisin provosoituminen on sinänsä ymmärrettävää, mutta mittasuhde Palolan keihästämisen ja aivotärähdyksen aiheuttaneen pääiskun välillä on absurdi.
Liigassa puolestaan Tapparan Nick Baptiste löi Pelicansin Lars Bryggmania kahdesti niskan alueelle. Tässäkin tapauksessa Baptiste reagoi viheltämättä jääneeseen rikkeeseen. Ruotsalaishyökkääjä roikkuu kanadalaisen jaloissa ja estää tätä lähtemästä mukaan hyökkäykseen.
Baptisten tapa reagoida sinänsä ilmiselvään ja epäilemättä ärsyttävään rikkeeseen oli jopa järjenvastaisempi kuin liettualaismaalivahdin ylilyönti (pun intended).
Aivan sattumalta katsoin samaan aikaan tätä tekstiä kirjoittaessani South Park -animaatiosarjan jaksoa, jossa Mielikuvitusmaahan tehtiin terrori-isku. Sarjassa kuvatun Yhdysvaltain hallinnon mielestä paras tapa reagoida oli iskeä ydinaseilla ihmisten mielikuvitukseen.
Onneksi kiekkoseurojen huoltajilla ei ole ydinaseita varustelaukuissaan, tai niilläkin lyötäisiin vastustajia päähän.
Alkuperäistä miksi-kysymystäni oleellisempaa on pohtia, kuinka huippu-urheilijoiden vastuuton käyttäytyminen saadaan loppumaan. Mantalisin ja Baptisten väkivaltaiset hyökkäykset eivät ole vain yksittäistapauksia vaan osa laajempaa ongelmaa.
Kurinpidon on tärkeää osoittaa harkitsemattomasti toimineille kiekkoilijoille, että teoilla on seurauksensa. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi riittävän kovilla sanktioilla. Vastaavaa on kuitenkin oleellista tehdä myös ennakoivasti.
Esimerkiksi Palolaa lyönyt Mantalis on julkisesti pyytänyt suomalaispelaajalta anteeksi ja kertonut, ettei "tarkoittanut satuttaa häntä". Kun fyysisesti huippukunnossa oleva yksilö lyö toista ihmistä päähän eikä ajattele vahingoittavansa, on ajatusvinouma tähtitieteellistä mittaluokkaa.
Baptiste puolestaan kysyy tuomareilta "What did I do?". Missä todellisuudessa lyönnit jäässä kyyristelevän pelaajan niskaan ovat teko, josta saatua jäähyä kyseenalaistetaan?
Kun muutama kuukausi sitten kritisoin Kärppien Nick Ritchietä tämän väkivaltaisuudesta TPS:n Markus Nurmeen, sain runsaasti palautetta, ettei jääkiekkohanskoilla pysty vahingoittamaan.
Onneksi kiekkoseurojen huoltajilla ei ole ydinaseita varustelaukuissaan, tai niilläkin lyötäisiin vastustajia päähän.
Palolalla on raportoitu maalivahdin hanskasta saamansa pääiskun jälkeen olleen muistikatkos tapahtuneeseen liittyen.
Päähän kohdistunut isku vaurioittaa kudoksia iskukohdalla. Tarpeeksi voimakas isku voi murtaa kallon luun ja aiheuttaa suoraan aivokudoksen vamman. Toisaalta iskun aiheuttama kiihtyvyys venyttää ja puristaa aivoja, mikä voi aiheuttaa vauriota, vaikka kallo olisi ehytkin.
Aivojen vammasta voidaan puhua, jos päähän kohdistuneen iskun tai rajun heilahdusliikkeen jälkeen esiintyy minkä tahansa pituinen tajunnan menetys tai millainen tahansa muistin menetys, joka koskee vammaa välittömästi edeltäviä tai seuraavia tapahtumia.
Oheiset sitaatit ovat Lääkärikirja Duodecimin artikkelista "Aivotärähdys ja pään vammat (aikuiset)". Jos jääkiekkoilijalla on kaukaloon mennessään harhakuvitelma, ettei lyönti vastustajan päähän vahingoita, on tämän yksinkertaisen fysiologisen faktan kertaaminen laiskanläksynä välttämätöntä.
Peliluvan saa vasta, kun pystyy nauramatta toistamaan lauseen: "Lyönti päähän voi vahingoittaa".
