Toronto Maple Leafsilla on takanaan periaatteessa hyvin onnistunut kausi. Joukkue kasasi toisen kerran perinteikkään seuran historiassa 100 pistettä runkosarjassa, ja neljäntenä keväänä peräkkäin Toronto vänkäytyi pudotuspeleissä vähintään toiselle kierrokselle. Vasta Carolinalla oli voimia pysäyttää hengellä kulkenut Toronto-juna. Mutta kakku ei ollut edes päältä kaunis. Kuultiin valittamista ja salaliittoteorioita, otteet jäällä olivat törkeitä. Joukkueen sisällä kyräiltiin, karismaattisen Dmitri Juskevitsin terveys reistaili, Toronton media repi hiuksia päästään yrittäessään selvittää päättäville elimille, että joukkuetta on uudistettava jne. Ja jollain konstilla kaukalossa kaikki unohtui ja pelaajat antoivat kaikkensa. Toronton marssi rammalla joukkueella oli suoritus sinänsä, mutta kaikesta jäi joutsenlaulun kuva.
Seisovien vesien aika
Uusia pelaajia ei juuri saatu Torontoon houkuteltua. Tämä siitäkin huolimatta, että lippujen hintoja nostettiin 10%. Ymmärrettävästi organisaation pampuilla olikin kesällä seliteltävää. Vaikka seura on vakavarainen, ei sillä juuri ole vetovoimaa. Pat Quinn osaa kyllä valmentaa, mutta vain karskeimmat sällit sopeutuvat Toronton sisäoppilaitokseen. Kalliit free agentit karttavat seuraa kuin varusmies palvelusta. Maalinsuullekin saatiin "vain" yleisesti puolihulluna tunnettu Eddie Belfour. Bobby Holik oli ostoslistalla, mutta Toronton onnistui vain hinata hinta niin korkealle, ettei NY Rangers voinut enää katsoa sivusta ja nappasi ylihintaan arvokkaan tshekkisentterin.
Torontossa jääkiekko on vähän isompi asia kuin vaikkapa Torniossa tai Torinossa. Niinpä vaatimukset ovat sen mukaiset. Jos jossakin manageri ja valmentaja saa osakseen kritiikkiä, niin Torontossa. Pat Quinn on (tyhmän)rohkeasti molempinen tuulisten postien hallitsija. Valmentaja Pat Quinn osaa hommansa. Hän saa apulaistensa kanssa paljon irti materiaalista, joka hänellä on kulloinkin käsissään. Managerina Quinn taas osaa vahvistaa joukkuetta erittäin, erittäin lyhyellä tähtäimellä. Lihava irlantilainen on laihtunut ja tervehtynyt viime keväästä, mutta tuleva kausi on jälleen ankara koettelemus trimmillekin miehelle. Paineiden alla työskentely on vaikeaa, ja kahden vaativan työn vaatima vero on ikävä kyllä näkynyt.
Quinnilla ei näytä managerina olevan mitään ajatusta siitä, mitä Toronto Maple Leafs on muutaman vuoden päästä. Yhteydet pelaajakehityksestä vastaavien kanssa eivät toimi. Entisellä NHL-pakilla ei tunnu olevan juuri tajua siitä, mitä seuran farmissa tapahtuu. Jos hän tietää, hän keskittyy tappelemaan, aivan kuten viime kaudella farmipakki Nathan Dempseyn kanssa. Sopii kysyä kannattiko kuukausien julkiseen debattiin farmipelaajan kanssa käyttää muutenkin tiukkaa aikataulua.
Torontossa on rahaa, kulttuuria ja vaikka mitä rakentaa kunnon joukkue, mutta Maple Leafs ei ole Cup-ainesta. Quinn kyllä osaa viedä joukkueensa äärimmäisyyteen, mutta tämän joukkueen materiaalia on venytetty jo monta kevättä ja on vain ajan kysymys milloin katkeaminen tapahtuu. Runko on väsynyt, mutta silti uudistuksia ei ole tehty. Toronto on valmis pysymään keskikastissa ja saattaa jälleen sekoittaa kuvioita pudotuspeleissä jos Belfour sopeutuu. Mutta paraatit kannattaa tulevalta keväältä unohtaa.
Löytyykö lukko maalinsuulle?
Pidetty Curtis Joseph lähti kesällä Toronton maalinsuulta voittamaan Stanley Cupia Detroitiin. Maalivahtiosasto oli huippuvahti Josephista huolimatta viime kaudella Toronton ongelma, eivätkä korjaustoimenpiteet ainakaan ennakkoon katsottuna ole onnistuneet. Ykkösvaihtoehtona on nyt Dallasista ulos savustettu Eddie Belfour, kakkosvaihtoehtona on ikuinen kiertolainen Trevor Kidd. Kolmonen on ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan flopannut Ruotsin Mikael Tellqvist. Neljäs leikissä on Sebastien Centomo, nuori maalivahti, joka kaivettiin esiin ties mistä kun Joseph viime kaudella oli loukkaantunut ja tuleen joutunut Corey Schwab osoittautui olevan liian kovan paikan edessä. Centomo ei silloin onnistunut, joten joukkue ehti hankkia vielä kokeneen Tom Barrasson, jonka esitysten jälkeen saatettiin vain enää rukoilla CuJon tervehtymistä.
Jos siis viime kaudella maalille laitettiin kaikki halukkaat, niin eipä tilanne tänä vuonna ole sen selvempi. Belfour on yksi suurista maalivahdeista, mutta hullu-Eddieen ei moni jaksa enää uskoa. Kidd on pelannut paljon loistavia otteluita NHL:ssä, mutta ykkösvahti hän on ollut vain lyhyitä periodeja. Belfourin kakkosena elämä on tunnetusti vaikeaa, joten Kiddin onnistumiselle kertoimet ovat suuret. Tulevaisuuden kannalta voikin olla hyvä että Kidd vastaanottaa Eddien höyryt ja Tellqvist säästyy pahemmalta nöyryytykseltä. Jos ruotsalaisesta nyt yleensäkään on Toronton tulevaksi tähtimaalivahdiksi. Maalivahdit ovat Toronton joukkueen suurin kysymysmerkki ennakkoon. Pakasta saattaa tosin nousta esiin todellinen ässä, mutta kuka se voisi olla?
Karel Pilarin otettava paikkansa nelospakkina
Toronton pakisto on paperilla vähintään samantasoinen kuin viime kaudella. Pois ovat Dmitri Juskevits ja turha Cory Cross, sekä Kanadan kohutuin farmipakki Nathan Dempsey. Heitä korvaa Robert Svehla. Toronton peräpää on juo vuosia pelannut yli tasonsa, osin siitä syystä, että Pat Quinn on saanut joukkueen pelaamaan hurlumhei-vuosien jälkeen kunnon tylsää viisikkopeliä. Aki Berg ja Jyrki Lumme ovat vahvasti mukana kilpailussa peliajasta, mutta kummallekaan ei riitä kovin suurta roolia. Ruotsin Anders Eriksson vietti viime kauden farmissa, mutta päästyään takaisin ylös hän onnistui kohtuullisesti. Huonolla keskittymiskyvyllä varustettu Eriksson on jäämässä asemalle junan jatkaessa kulkuaan. Tshekkiläisen Karel Pilarin tulokaskausi oli nousujohteinen, joskin se starttasi pohjilta. Kovin odotuksin leirille tullut Pilar oli aluksi hukassa pienessä kaukalossa ja ajautui farmiin. Pudotuspeleissä pelipaikka alkoi vakiintua, ja nyt Pilarin mahdollisuudet katsotaan loppuun asti. Taitava tshekkipakki osaa kiekollisen pelin ja eleettömän hidastamisen. Kokeilemaan päässee myös taannoinen Dallasin ykkösvaraus Richard Jackman, joka on esittänyt lupaavia otteita harjoituspeleissä.
Puolustajista kovimmat paineet kantaa Floridasta hankittu Robert Svehla. Tshekillä on kova työ paikata Dmitri Juskevitsin jättämä aukko. Juskevits oli erittäin pidetty pelaaja sekä pukukopissa että fanien keskuudessa, mutta jalkaan tullut uran vaarantanut veritulppa sekoitti elämän Torontossa. Juskevitsin myyminen Floridaan oli kummankin joukkueen kannalta rationaalista, sillä Svehla ei olisi jatkanut Floridassa ja Juskevitsin sopimus oli katkolla. Joskus rationaalisuus kuitenkin on tunteettomuutta. Media ja fanit kokivat Juskevitsin tulleen kaltoin kohdelluksi, eikä Pat Quinn saa tekoaan anteeksi, jollei tuo Torontoon Stanley Cupia.
Toisiaan täydentävä eliittiduo
Maple Leafsin viime kauden paras puolustaja oli itsensä vihdoin löytänyt Bryan McCabe. Ison yleispakin otteissa moni näki Norris-potentiaalia. McCabe laukoi peräti 17 maalia, joista kahdeksan syntyi ylivoimalla. McCabe on Maple Leafsin paras pakki ja pelaa hirvittäviä minuutteja - aivan kuten Svehla. Kolmas Toronton maailmanluokan pakeista on tshekkiläinen Tomas Kaberle. Frantisekin pikkuveli on melkoinen velho kiekon kanssa. Omintakeinen ja älykäs pelintekijä avaa hyvin omalta alueelta ja pyörittää ylivoimaakin. Kaberle löytää miehet takatolpilta. Tomas kaiken lisäksi pelaa parhaat pelinsä yleensä tiukassa paikassa, ja on keskimäärin parempi keväällä kuin syksyllä. Karkeita virheitä Kaberlelle tulee kuitenkin ihan liikaa.
Toronton puolustus on ehdottoman aliarvostettu, joskin totta on, että se on varsin virheherkkä. Homma pysyi kasassa keväällä ilman Juskevitsiakin, joten periaatteessa Svehlalla vahvistunut pakisto enemmän kuin täyttää paikkansa. Jos Maple Leafs on henkisesti yhtä vahva kuin viime vuosina, pystyy puolustus pelaamaan NHL:n eliitin tasolla.
Mats Sundin yhtyeineen
Äkkiseltään Toronton hyökkäys ei vastustajaa pelota. Vuosituhannenvaihteen maalijuhlista onkin rauhoituttu Alpo Suhosen lähdön myötä, mutta Quinnin hyökkääjät kontribuoivat tasaisesti joukkueen hyväksi. Lähtökohtaisesti Toronton hyökkääjät kuitenkin puolustavat.
Tulevalla kaudella kapteeni Mats Sundin johtaa Toronton ykköskenttää, mutta muusta ei ole vielä varmuutta. Torontolla on viisi potentiaalista sentteriä. Sundinin jälkeen kakkosessa saanee aloittaa surkean kauden pelannut Robert Reichel. Reichelin uutta epäonnistumista väijyy pudotuspelien yllätyssankari Alyn McCauley. Pippurinen Alyn oli yksi playoffsien parhaista pelaajista kaikki joukkueet huomioon ottaen. Sentterin NHL-ura on ollut vastatuulessa paitsi loukkaantumisten, myös Pat Quinnin takia. Quinn ei ole juuri luottanut juniorisarjojen pistenikkariin McCauley`iin, vaikka fanikuoro on miehelle lisää vastuuta vaatinutkin.
Jos oletetaan Sundinin, Reichelin ja McCauleyn miehittävän kolme sentterinpaikkaa, niin joko Shayne Corsonin tai Travis Greenin on siirryttävä laitaan. Corson on yksi liigan vihatuimmista varjostajista, huipputärkeä ronkkija, koukkija ja estäjä. Greenin puolesta taas puhuu se, että hän on verrattoman hyvä aloittaja. Greenin ura oli pitkään alamäessä, mutta keväällä mies pelasi elämänsä kiekkoa. Greenin asema ei kuitenkaan ole Air Canada Centerissä kuulutettu. Yksi kevät ei muuta kokonaan sitä, että NY Islandersin Mike Milbury rohkeni kerran sanoa Greenin olevan "gutless puke".
Nuoria laitureita? Mitä? Missä?
Laitureista johtaja, suuri taistelija Gary Roberts on syksyn, mahdollisesti lopputalvenkin toipilaana. Jo kertaalleen uransa lopettaneen Robertsin olkapäät olivat rikki jo runkosarjan lopulla, mutta pudotuspeleissä atleettinen veteraani käyttäytyi kuin miekan selkäänsä saanut taisteluhärkä; kipu vain innosti. Roberts ja Maple Leafs makselevat kevään velkoja ankarasti, sillä joukkueen tärkeimmän laiturin taklaamiset saattavat olla ohi.
Harjoituspeleissä Sundinin laidoille on istutettu Alexander Mogilnyä ja Nikolai Antropovia, mutta tosi peleissä ketju hajoaa. Toronton seurajohto voi syytää vain itseään siitä, että Nikolain ura on ollut vastatuulessa. Antropovilta odotettiin liikaa liian nopeasti, ja kun hän loukkaantui, miestä ei viitsitty kuntouttaa vaan jätettiin istumaan pressiboksiin. Jos Antropov ei nyt ole valmis, on edessä taas ongelma: jos hänet lähetetään farmiin, hän joutuu waiver-listalle, ja ottajia silloin kyllä riittää.
AlMolta taas odotetaan enemmän kuin Toronton debyytissään viime kaudella, vaikka sopimus ei olekaan katkolla. Sundinin rinnalla tulisi näyttää intoa. Mogilny on Alexei Kovalevin tasoinen mailataituri ja maalari. Mikäli loikkari jaksaa liikuttaa putkiaan, häneltä voidaan odottaa mitä vain. Enemmän kuin todennäköisesti kauden mittaan Toronto yrittää spread the wealth-keinoa, eli sijoittaa taitoa muuallekin kuin Sundinin rinnalle. Jos kakkosketjua johtaa Reichel, niin Mogilny saattaa kokeilla hänen rinnallaan. On myös väläytelty Reichelia ykköseen, ja AlMoa McCayleyn rinnalle kakkoseen.
Ruotsalaiset Micke Renberg ja Jonas Höglund ovat pelanneet Sundinin rinnalla ykkösessä, mutta Micke on aika rikki ja Jonas liian huono ykköseen. Jos kaksikko nähdään Toronton ykkösketjussa, on jokin mennyt vikaan. Viime kauden piristys ja pahennuksen aiheuttaja oli Darcy Tucker. Darcy on suututtanut jopa oman joukkueen jäseniä lausunnoillaan, eikä sovi unohtaa rikollisuuden rajamailla liikkuvaa pelityyliä. Jos kiekkoilijoita joskus aletaan tosissaan haastaa raastupaan, on Tuckeria varten varattava tuomari tai pari. Ehkä kaikkein eniten anti-darcyisteja härnää se, että mies osaa pelata. Darcy on Toronton pelin sielun musta enkeli. Hän on elintärkeä, mutta sitä ei sitten Toronto-johto voikaan sietää, ja niinpä Darcyn nimi siirtolistalla onkin virallinen salaisuus. Jos Tucker lähtee (mikä pukukoppi hänet haluaa), Toronto menettää paljon.
Jäljellä on kasa täytemiehiä. Tie Domi on kehittynyt pelaajana, mutta aika ajaa ohi albanialaisesta vedenkeittimestä. Paul Healey on lahjakas grinderi, Josh Holden toivotaan-toivotaan-projekti. Brad Boyes on tulevaisuuden nimi, mutta hitaana pelaajana hieman liian pehmoinen vielä pelaamaan NHL:ssä. Jokerikortti on puolihullu ukrainalainen Alex Ponikarovski. Ponikarovskia moni toivoo avaukseen, sillä ahkera, iso, kova ja taitavakin nuori mies toisi väriä Torontoon.
Kokonaisuutena Toronton hyökkäys on iso arvoitus. Potentiaalia on, mutta Robert Reichelin ja Alex Mogilnyn otteiden varaan on hankala laskea. Suurin probleema on Robertsin sairasloma. Työmyyriä joukkueessa on vaikka Montrealille jakaa, mutta eipä muillakaan joukkueilla juuri ole täytemiehistä puutetta. Kannattaa muistaa, että Torontossa viime vuosina ketjut ovat olleet enemmän kuin osiensa summa.
Alivoimapeli vaarassa romahtaa kasaan
Toronton alivoima oli viime kaudella liigan 16. parasta, ylivoima 15. tehokkainta. Lähes täydellistä keskinkertaisuutta siis. Varsinkin alivoima saattaa olla ongelmissa alkavalla kaudella, onhan maalilla uusi mies. Neliön peli on rakennettava uusiksi Belfourin tyyliin sopivaksi. Loukkaantumiset vaivaat erityisesti Toronto av-miehistöä, ja niinpä Travis Greenin pitää voittaa huima määrä aloituksia mikäli Toronto aikoo olla av-eliittiä.
Ykkösylivoimaan riittää potentiaalia. McCabe näytti lahjansa viime kaudella, Kaberle osaa syöttää kentän poikki ja Mats Sundin orkestroi. Mogilnyllä on oiva veto, ja maalin eteen voidaan heittää uskalias soturi. Mutta kakkosylivoima on yhtä tyhjän kanssa ainakin niin kauan kun Roberts on ulkona.
Ennustus: Toronto taistelee pudotuspelipaikan kohtuullisen varmoin ottein, mutta energia ei riitä jatkossa. Toisaalta Gary Robertsia saatetaan kaivata yllättävän kipeästi...
