Viimeinen vuosi tummensi Tom Kivimäen julkikuvaa. Kesän huolimattomat kommentit söivät uskoa kaikilta, markkinointi kauden kynnyksellä epäonnistui, taloudellinen tulos on edelleen huono. Tosiasia on, ettei Blues kyennyt hyödyntämään vuoden 2008 huumaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Kaikesta huolimatta Kivimäkeä ei potkittu Espoosta pois paholaisena. Totuus on nimittäin myös se, että Kivimäen valtakaudella Blues on saavuttanut suurimman urheilullisen menestyksensä. Toinen asia on se, kuinka suuri vaikutus Kivimäellä tähän oli.
Menneisyyden puntaroimisesta tulevan ennakoimiseen. Kukaan toimitusjohtaja ei ole poistunut Tapiolan Areenalta sankarina; tuskin Kivimäkikään poistuu. Pesti on epäkiitollinen, mutta se on myös mahtava näytön paikka valokeilassa.
Kivimäki tuli tehtävään puolivahingossa, kenties liian nuorena – ja kaiken lisäksi HIFK:n miehenä. Nuoruus on toki nyky-Bluesin ilmentymä. Päävalmentaja Petri Matikainen oli ensimmäisellä vastuukaudellaan 40-vuotias, tuleva luotsi Lauri Marjamäki 34 ja pelaajakoordinaattori Janne Vuorinen 27.
Sitä suuremmalla syyllä olisi luontevaa nähdä uutena toimitusjohtajana varttuneempi mies, jolla on vuosikymmenten kokemus talousmaailman tantereilla. Sellainen mies, joka tekisi Bluesista vihdoinkin uskottavan yrityksen.
Sellainen toimitusjohtaja Bluesilla on ollut. Viisi vuotta sitten Jouko Lintunen otti Bluesin komentoonsa. Ammattitaito huokui kokeneesta miehestä, joka puhui avoimen keskustelun puolesta, espoolaisuudesta, pitkäkestoisesta menestyksestä sekä urheilullisesti että taloudellisesti. Niissä sanoissa oli kauaskantoista näkemystä, ei pelkkää helinää.
Valitettavasti Lintunen ei onnistunut silloisessa ympäristössä. Hän yritti puskea Bluesin taloutta vakaammaksi, mutta organisaation muut silloiset nokkamiehet vetivät rekeä toiseen suuntaan vahvan (ja kalliin) miehistön kokoaminen mielessä. Lintunen turhautui ja lähti. Pian lähtivät myös muut, ja alkoi se aikakausi, jota Blues nyt elää.
Voisi kuvitella, että nykyisessä organisaatiossa Lintunen saisi asiansa läpi. Autoritääriset egot ovat vaihtuneet nuoriin, innokkaisiin puuhamiehiin. Progressiivisuus on se sivistyssana, joka kuvastaa nyky-Bluesin keulakuvia. Ilmapiiri näyttää ulospäin diplomaattisemmalta.
Nykyisin innovation management -yrityksessä työskentelevä Lintunen ei enää Bluesiin varmaankaan palaa, mutta saman profiilin mies olisi luonteva nähdä sinisten seuraavana päällikkönä.
Tai ehkä se on sittenkin nuori, nouseva nimi. Kuten Kivimäki, kuten kaikki muut tämän päivän Blues-miehet.
Viisi vuotta sitten, rauhallisena kevätpäivänä Tapiolan Areenalla, haastattelin Lintusta, joka oli valittu vaativaan tehtävään. Nuori toimittaja kyseli ja kuunteli, kokenut ammattilainen kertoi näkemyksiään. Kesken haastattelun ohi kulki 22-vuotias kauppatieteiden opiskelija Antti Seppinen, joka oli matkalla tekemään lopputyötään, aiheena Bluesin taloudenhoito.
Tänä päivänä Bluesia vuosikaudet kannattaneella Seppisellä on taskussaan tuore Diilin voitto ja unelmiensa työpaikka. Valitettavasti se pesti ei tuo voittoa Bluesille, vaan sen paikallisvastustajan omistajalle. Sääli sinänsä, vai mitä?
Kirjoittaja on espoolainen vapaa toimittaja.