Jokipojat on kärsinyt maalinteko-ongelmista, ja seura päätti tehdä asialle jotakin. NHL-hyökkääjän palkkaaminen on radikaali, mutta lopulta yllättävänkin luonteva ratkaisu. Jos tämän tason kaveri ei saa lyötyä lättyä pussiin kääntäen tasaisia otteluita joukkueen eduksi, niin kuka sitten.
Jokipojat on tulokaskaudellaan erikoistunut niukkoihin tappioihin. Useasti joukkue on hallinnut tapahtumia kaukalossa, mutta maalit ratkaisevat – ja vastustaja on vienyt pisteet, veräjänvartijaansa kiitellen.
Myös Jokipoikien maalivahtipeli on alkukaudesta ollut kaukana voittavasta Mestis-tasosta. Veräjänvartijoita voi syyttää sormella, mutta myös koko pakisto joutaa katsomaan peiliin. Eikä syyttömäksi sovi jättää hyökkääjiäkään: aika moni ylivoimahyökkäys nimittäin lähtee rakentumaan kiekollisen miehen keskialueen virheestä.
Joensuussa on aitoja ja pitkäaikaisia jääkiekkoperinteitä – toisin kuin monella muulla Mestis-paikkakunnalla. Joensuulainen joukkue rakentaa pelinsä liukkaan luistelun ja aktiivisen hyökkäyspelin varaan. Mehtimäen suuressa kaukalossa perijoensuulaisen tavan pitäisi toimiakin. Korostetun aktiivinen pelisysteemi on kuitenkin juuri kotikaukalossa näyttänyt useamman kerran myös huonot puolensa: kärkikarvaajien intensiteetin laskiessa ottelun loppua kohti koko joukkue on romahtanut.
Jokipojat on osoittautunut Mestis-tasolle tasaisen heppoiseksi ryhmäksi. Kuten pessimistit jo sarjan alla pelkäsivät, niin joukkueesta ei kylmäpäisiä ratkaisijoita löydy. ”Suomi-sarjatähtien” taso ei näytä riittävän Mestiksessä – ainakaan vielä. Sami Puruskaisessa, Jani Keräsessä, ja monessa muussa susirajakiekkoilijassa on kyllä potentiaalia, mutta vielä tällä kaudella tämä ei ole tullut esille kuin vaiheittain. Kykyjä on, mutta rutiinin puute näkyy – varsinkin ratkaisupaikoissa.
NHL-hyökkääjä Pavel Brendlin tulo Joensuuhun oli ja on melkoinen paukku. Mestiksen seuroista vain KalPa oli aiemmin hankkinut NHL-pelaajan. Ja Joensuun ja Kuopion tavoitteet lienevät jokseenkin erilaiset: toinen haluaa säilyä sarjassa, toinen päästä siitä eroon.
Jokipoikien tilanne Mestiksessä on jokseenkin upottava. Toiveet sarjapaikan suorasta säilyttämisestä ovat enää teoreettisen hentoiset. Jos aiempien kausien tilastoja tutkitaan, niin Pohjois-Karjalan poikien pitäisi jatkossa kerätä ainakin píste per ottelu. Se voi olla - ja on - vaikeaa.
Vai..? Kaipaako joensuulaisten sota sittenkin vain yhtä miestä? Jokipojathan on kuitenkin pelannut pääsääntöisesti varsin kelvollisesti jatkuvasta häviämisestään huolimatta. Onko kiistatta kovimpiin Suomeen saapuneisiin ”Lock Out-pelaajiin” kuuluva Pavel Brendl juuri se ratkaiseva palanen Jokipo-paletissa, joka nostaa jo omalla esimerkillään alisuorittavan ryhmän suosta? Pommittaa maalin-pari liki jokaisessa ottelussa ja saa vieläpä samalla muun joukkueen ympärillään pelaamaan paremmin?
Teki Brendl Joensuussa sateen tai ei, niin joka tapauksessa NHL-tasollakin superlupauksena pidetyn sniperin kaappaus on Jokipojilta – siltä Mestiksen ”heittopussilta” siis – huikea temppu. Sitten JoKP:n 1990-luvun alun Antonin Stavjanan, Rostislav Vlachin ja Lubomir Kolnikin ei Pohjois-Karjalassa ole tämän tason kiekkoilijoita nähty kuin maaotteluissa.
