Toisessa finaalissa kaikki odottivat sen vihdoin tapahtuneen. Palasiko Tomi Karhunen vihdoin melkeinpä käsittämättömästä torjuntavireestään takaisin tavallisten ihmisten joukkoon?
Ei palannut. 0−3-tappioasemassa kärppävalmennuksen vain täytyi reagoida. Yksikään kiekko ei kadonnut yleisömereen tai lipsahtanut nollakulmasta, suoraan niistä takaiskuista ei voinut syyttää maalivahtia.
Silti jotta joukkueella olisi ollut mahdollisuus vielä herätä mukaan kamppailuun, valmennuksen oli heitettävä Jussi Rynnäs veräjänvartijaksi.
Toronto Maple Leafsin organisaatiosta Suomeen palannut porilainen vastasi kyllä huutoon. Ilta olisi kruunautunut, ellei...
Niin, ellei Ville Niemisen tekemä Tapparan voittomaali olisi lipsahtanut 13 sekuntia ennen päätösummeria sittenkin hieman halvasti sisään. Ei kaikkien aikojen järkyttävin maalivahdin imaisu, mutta silti torjuttavissa. Rehellinen kiekkoilija itsekin myönsi, että hänen olisi pitänyt torjua tuo veto.
Tässä vaiheessa peliin astui ehkäpä koko finaalisarjan ratkaisun kannalta oleellisin draaman osa. Suomalainen maalivahtipeluutus.
Montako kertaa on arvokisoissakin nähty tapahtumien sarja, jonka seurauksena yksi luottovahti muuttuu kahdeksi tai kolmeksi väriseväksi haavanlehdeksi? Liian monta kertaa.
Jos maalivahti pääsee kaiken arkisen yläpuolelle vain torjumaan kohti sinkoilevia kiekkoja, häntä ei vaihdeta pysyvästi pois ensimmäisen kolmen päästetyn maalin illan jälkeen. Toki jos ne kolme maalia ovat menneet kaikki veskarin piikkiin, tilanne on eri.
Jokainen jääkiekkoileva ammattilaisvahti ottaa tietoisesti sen riskin, että katselee ratkaisevaa peliä vaihtoaitiosta. Klisee siitä, että maalivahteja pelaa joukkueen otteluissa vain yksi kerrallaan, pitää täsmällisesti paikkansa.
Se on osa maalivahdin arkea.
Urallaan vaikeuksia kohdannut Rynnäs oli Kärppien luottomies runkosarjassa. Kevätkaudella kuitenkin Rynnäksen ollessa poissa kokoonpanosta Karhunen nosti tasoaan.
Pudotuspeleissä Karhusen taso on ollut niin järkyttävän kova, että monet luulivat viimeistenkin epäilysten hälvenneen.
Silti jostain syystä Rynnäs aloitti kolmannen finaalin. Valintaa pystyy perustelemaan, sillä absoluuttisella tasolla Rynnäs on Karhusta parempi tälläkin hetkellä.
Tänä keväänä tilanne on kuitenkin päälaellaan. Ennen keskiviikkoillan ottelua Karhunen on voittanut yhdeksän pudotuspeliä, Rynnäs ei yhtään. Ammatikseen jääkiekkoileva hyväksyy kyllä peluutuksen tässä tilanteessa.
Vielä opintiellä olevan kärppävalmennuksen kantti petti. Tällä kerralla arpominen saattaa maksaa mestaruuden. Jos ja kun Lauri Marjamäki joskus valmentaa Leijonia, toivottavasti oppi on muistissa.
