Kauden parasta antia tarjosivat Ari Ahonen ja Sakari Salminen, jotka molemmat jatkavat Kuopiossa myös ensi kaudella. Nuoremmista suurin yllättäjä oli nuori puolustaja Simo-Pekka Riikola, joka murtautui pelaavaan kokoonpanoon osin loukkaantumisten, osin epäonnistuneiden hankintojen ansiosta.
Aikanaan A-nuorten mestaruutta juhlineet nuoret pysyivät edelleen suhteellisen pienissä rooleissa. Hyökkääjistä varsinkin Tommi Jokinen ja Toni Hyvärinen olivat edelleen tutulla tasollaan. Ajottaiset pilkahdukset eivät tahdo riittää ammattilaisurheilussa, eikä ailahtelevia otteita voi enää 23-24-vuotiaana laittaa ”junnuuden” piikkiin.
Maalivahdit
Runkosarja 51. 2,13 ka, 91,56%
Pudotuspelit 7. 2,68 ka, 89,71%
Oli odotetusti KalPan suvereeni ykkösmaalivahti. Hieman epätasainen alkukausi vaihtui ennen joulutaukoa alkaneeseen hirmuvireeseen. Oli monessa ottelussa KalPan pisteiden takuumies ja räpylään tarttui lukuisia huipputorjuntoja. Jatkaa Kuopiossa myös kaksi seuraavaa kautta.
Runkosarja 12. 2,90 ka, 89,30%
Pudotuspelit 1. 3,00 ka, 87,50%
Ei kyennyt Ahosen loukkaantumisen aikana vakuuttamaan ja sai aukoa lähes koko kevätkauden luukkua. Tulevaisuudessa peliaikaa on löydettävä vaikka alemmilta sarjatasoilta, sillä vastuu jäi tänäkin vuonna mitättömäksi.
Puolustajat
Runkosarja, 55. 6 + 15 = 21 -7 53min
Pudotuspelit 6. 0 + 0 = 0 -4 2min
Ruotsalaispakin toinen kausi Kuopiossa ei ollut läheskään debyyttikauden veroinen. Pelasi hieman uudessa roolissa, mutta se ei selitä lukuisten harhasyöttöjen määrää. Ylivoimatehot jäivät vaisuksi, varsinkin, kun KalPa pelasi harvoin pakkopeliä viivan kautta.
Runkosarja, 7. 0 + 2 = 2 +-0 4min
Pudotuspelit 6. 0 + 3 = 3 -4 2min
Kauppisen näytöt savolaisten peräpäässä jäivät vain kolmeentoista otteluun. Ei ollut vahvistuksena aivan odotettua luokkaa ja joutui pudotuspeleissä kertaalleen jopa kokoonpanon ulkopuolelle. Jatkaa Kuopiossa ensi kaudella.
Runkosarja, 39. 3 + 5 = 8 +8 92min
Pudotuspelit 5. 0 + 1 = 1 +-0 18min
Laurilan alkukausi oli hankala ja pelityyliin sopeutuminen vei aikansa. Ajaa itsensä usein tilanteeseen, jossa syöttölinjat ovat joka suuntaan tukossa. Kova laukaus olisi pelote, jos osuisi edes joskus maalipuiden väliin. Oman maalin edustalla Laurila hoiti hommansa hyvin, josta kertoo osaltaan myös tehotilasto.
Runkosarja, 47. 1 + 4 = 5 +11 41min
Pudotuspelit 7. 1 + 1 = 2 +-0 29min
Oli yksi kauden ehdottomista onnistujista. Hyvä peruspuolustaja, joka suorittaa tunnollisesti illasta toiseen. Virheiden määrä kauden aikana huomattavan vähäinen. KalPan tehotilaston ykkönen runkosarjassa.
Runkosarja, 24. 1 + 2 = 3 +5 10min
Pudotuspelit 4. 0 + 1 = 1 +1 4min
Tuli täysin puskista liigajäille, kun kokeneempia pelimiehiä ei pelaaminen kiinnostanut. Nuoresta iästään huolimatta erittäin rohkea ja kiekollisesti taitava puolustaja. Ajoittain hieman epätasainen, mutta täytti paikkansa myös kevään kovimmissa peleissä.
Runkosarja, 33. 0 + 3 = 3 -4 24min
Pudotuspelit 3. 0 + 0 = 0 -1 34min
Pelasi viime kautta enemmän, mutta keikkui paljon myös kokoonpanon ulkopuolella. Sai hiottua kesän aikana luistelua aavistuksen paremmaksi, mutta kiekollisessa pelissä sattuu liikaa virheitä. Vakituinen pelipaikka liigassa kovan työn takana.
Runkosarja, 30. 1 + 1 = 2 -4 24min
Pudotuspelit -
Ei yrittänyt kentällä tänäkään vuonna taikatemppuja. Puolustuksen perusjyrän kausi päättyi harmittavasti ennen aikojaan ja pudotuspelit jäivät pelaamatta.
Runkosarja, 19. 0 + 2 = 2 -1 14min
Pudotuspelit 4. 0 + 1 = 1 -4 2min
AHL:stä kesken kauden tulleelta Lehtivuorelta toivottiin suurempaa panosta kuopiolaisten kiekolliseen peliin, mutta 23 ottelussa syntyneet kolme syöttöä ei ollut sitä mitä odotettiin. Toi leveyttä kokoonpanoon, mutta ei suuremmin joukkuetta vahvistanut.
Runkosarja, 15. 0 + 1 = 1 +2 4min
Pudotuspelit 7. 0 + 0 = 0 +1 4min
Isokokoinen jenkkipakki toi äijämäisyyttä ja kovuutta KalPan alakertaan, jota Kuopiossa on kaivattu jo usean vuoden ajan. Osaa antaa helpon syötön, eikä yritä sitä mitä ei osaa. Lisäksi taklaa kovaa ja puhtaasti. Jatkaa KalPassa myös ensi kaudella.
Runkosarja, 19. 0 + 3 = 3 -8 39min
Pudotuspelit -
KalPan uuden liigataipaleen ensimmäinen kapteeni teki paluun Kuopioon, mutta suoritukset jättivät valjun kuvan. Valmentajan hampaissa koko kauden surffaillut Suhonen ei ollut riittävän hyvä täyttämään kiekollisen puolustajan tonttia ja siirtyi loppukaudeksi Italiaan. Onko vielä käyttöä liigatasolla?
Runkosarja, 23. 2 + 6 = 8 +-0 20min
Pudotuspelit -
Kiekolliset taidot parhaimmillaan kohtuulliset, mutta omassa päässä hyökkäävä puolustaja oli pahoissa vaikeuksissa. Kärsi loukkaantumisista, eikä koskaan kyennyt vakuuttamaan valmennusjohtoa kannattajista puhumattakaan. Matkasi siirtorajan kynnyksellä Tapparaan ja pelaa ensi kaudella sarjaporrasta alempana Kouvolan KooKoossa.
Janne Jalasvaara
Runkosarja, 40. 9 + 8 = 17 -7 51min
Pudotuspelit -
Jykevä puolustaja oli KalPan johtohahmoja ja varsinkin alkukausi oli loistelias. Tammikuussa Venäjän ruplat houkuttelivat siinä määrin, että loppukausi vierähti KHL:ssä. Alakerran isännän lähdön myötä KalPan ylivoima menetti hyvän viivapelotteen.
Hyökkääjät
Runkosarja, 57. 12 + 33 = 45 -16 10min
Pudotuspelit 7. 4 + 2 = 6 +4 29min
Alkukauden hapuilun jälkeen takoi pisteitä tasaisesti ja laittoi henkilökohtaisen piste-ennätyksensä uusiksi. On hyökkäyspäässä taitava ja luova, mutta välillä hieman itsekäs. Runkosarjan tehotilasto ja viimeisen puolivälieräottelun hölmöily himmentää kautta, mutta playoff-pelien tehot palkittiin lopulta maajoukkuekutsulla.
Runkosarja, 55. 16 + 26 = 42 +1 4min
Pudotuspelit 4. 1 + 0 = 1 -1 0min
Joukkueen toiseksi parhaalta pistemieheltä jälleen yksi hyvä kausi, mutta viimeinen harppaus todelliseen liigan tähtiviisikkoon on edelleen tekemättä. Oli välillä maaginen, mutta häipyi ajoittain täysin kuvasta. Ei pettänyt, mutta odotukset olivat kiistatta kovemmat.
Runkosarja, 54. 7 + 19 = 26 -7 50min
Pudotuspelit 7. 1 + 2 = 3 +-0 2min
Laakkosen paluu kasvattajaseuraansa oli suuri pettymys, vaikka kiekollisen pelityylin olisi luullut sopivan taitavalle hyökkääjälle. Liike ei kuitenkaan tainnut riittää pelitavan vaatimuksiin ja peliesitykset näyttivät kauttaaltaan flegmaattisille. Ensi kauden sopimus purettiin ja miehen ura jatkuu jälleen Hämeenlinnassa.
Runkosarja, 57. 6 + 20 = 26 -13 52min
Pudotuspelit 5. 0 + 1 = 1 -6 6min
Edellinen kausi oli yksi Miettisen parhaista, tämä ei. Kapteeni oli keskitalvella mukavassa vedossa, mutta surkea loppukausi latisti mielikuvaa konkarin kaudesta. Pisteet jäivätkin selvästi odotetusta ja tehotilasto valahti yhteensä lähes parikymmentä pinnaa pakkaselle. Otti ihmeellisen paljon turhia jäähyjä hyökkäyspäässä.
Runkosarja, 37. 18 + 7 = 25 -3 22min
Pudotuspelit 6. 1 + 0 = 1 -7 10min
Alavatsavammasta kärsinyt Kerman pelasi runkosarjassa ainoastaan 37 ottelua, mutta oli silti joukkueensa paras maalintekijä. Laukaus lähtee edelleen nopeasti ja tarkasti. Taklasi myös huomattavasti edellistä kautta enemmän. Vaikka pudotuspelien saldo jäi heikoksi, voidaan Kermanin kautta pitää suhteellisen onnistuneena.
Runkosarja, 60. 7 + 15 = 22 +4 73min
Pudotuspelit 7. 2 + 0 = 2 -1 29min
Pistekehitystä ei neljän KalPa-vuoden aikana juuri tapahtunut, mutta jokaisella kaudella Laakso oli tasainen ja luotettava suorittaja. Tarjolla olisi ollut isompikin rooli hyökkäyspäässä, mutta ainakaan vielä aika ei ollut siihen kypsä. Vahvuudet puolustavammassa roolissa ja erinomaisena alivoimapelaajana. Pelasi ainoana KalPan kaikki liigapelit.
Runkosarja, 32. 13 + 4 = 17 -10 8min
Pudotuspelit 7. 1 + 4 = 5 +1 35min
Kesken kauden Kuopioon saapuneen Pesosen alku uudessa seurassa oli vaikea, mutta juonesta kiinni päästyään oli joukkueelle selkeä vahvistus. Varma liigajyrä onnistui myös pudotuspeleissä ja toi fyysisyyttä hyökkäysosastolle.
Runkosarja, 55. 2 + 10 = 12 -1 20min
Pudotuspelit 7. 0 + 1 = 1 -1 0min
Urheilullisemman olemuksen hommannut varpaisjärveläinen oli Pekka Virran luottomies. Pelasi suurimmaksi osaksi sentterinä, mutta tuurasi usein myös pakin tontilla. Edelleen hieman dieselmäinen, mutta monipuolisuutensa ansiosta paikka pelaavassa kokoonpanossa oli taattu.
Runkosarja, 33. 7 + 3 = 10 +5 28min
Pudotuspelit 6. 1 + 2 = 3 +3 4min
Sekä sentterinä että laiturina pelannut Rissanen nousi kauden mittaan vakiokokoonpanoon ja oli loppukaudesta joukkueen parhaimmistoa. Potentiaalia edelleen suurempaan rooliin, sillä ominaisuudet ja taitotaso riittävät liigatasolle hyvin. Oli ainoa KalPa-hyökkääjä, joka pääsi tehotilastossa sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä plussan puolelle.
Runkosarja, 47. 7 + 3 = 10 +-0 34min
Pudotuspelit 7. 1 + 0 = 1 -1 37min
Toisena vuonna peräkkäin nuorten MM-kisoissa Suomea edustaneen Pakarisen liigakausi oli kohtuullinen, vaikka armeija häiritsi alkukaudesta. Haki tälle kaudelle lisää tehokkuutta maalipaikkoihin, mutta ei siinä oikein onnistunut. Tarvitsee otteisiinsa lisää tasaisuutta. Light-versio Teemu Hartikaisesta.
Runkosarja, 15. 5 + 5 = 10 +2 4min
Pudotuspelit 3. 0 + 0 = 0 +-0 0min
Loppukaudeksi kilpipaitaan saapunut Ölvecky ei oikein missään vaiheessa saanut peliään käyntiin, eivätkä pikkuvammat ainakaan edesauttaneet sopeutumista. Yksittäiset väläytykset hautautuivat arkailun ja laiskuuden alle. Oli pudotuspeleissä ynnä muut –osastolla.
Runkosarja, 46. 4 + 6 = 10 +5 44min
Pudotuspelit 7. 0 + 0 = 0 +-0 6min
Tahtopelaaja pelasi uhrautuvaisella pelityylillään itsensä savolaisyleisön sydämiin. Tekee pyyteetöntä työtä joukkueensa eteen ja on oikeassa roolissa joukkueelle lähes korvaamaton. Blokkaa laukauksia uskomattomat määrät ja on alivoimalla liigan eliittiä. Syntynyt piste-ennätys kertoo sen, että ratkaisijaa Salosta on turha jatkossakaan odottaa.
Runkosarja, 48. 4 + 6 = 10 -2 14min
Pudotuspelit 5. 0 + 0 = 0 -1 10min
Välillä katsomon puolelta vauhtia hakenut Hyvärinen teki pienellä peliajalla kymmenen tehopistettä. On kehittynyt tasaisesti, mutta hitaasti. Voisi rynniä välillä röyhkeämminkin kohti vastustajan maalia. Ei enää mikään juniori, joten haluaako jatkaa neloskentän jyränä, vai kokeilla kenties sarjaporrasta alempana?
Runkosarja, 55. 3 + 6 = 9 +-0 22min
Pudotuspelit 3. 0 + 0 = 0 -1 0min
Edellinen kausi antoi odottaa paljon enemmän, mutta askel otettiin tällä kaudella taaksepäin. Potentiaalia ja taitoa olisi, mutta tämä ei näy konkreettisena tuloksena, vaan peli menee usein tehottomaksi pörräämiseksi. Putosi loppukaudesta pois kokoonpanosta ja peliaika pudotuspeleissä oli kortilla.
Runkosarja, 16. 1 + 1 = 2 +-0 4min
Pudotuspelit 3. 0 + 0 = 0 -1 0min
Loppukaudesta KalPaan palannut Junnila ei ilmeisesti kuulunut vielä kuluneen kauden valmennuksen kuvioihin, sillä polkukone sai peliaikaa vaihtelevasti. Energinen ja periksi antamaton, mutta ei lopulta tuonut savolaissikermään mitään uutta. Pelaaminen tehotonta.
Muut KalPa-nutussa esiintyneet
Jo mainittujen lisäksi kilpipaitaa kauden aikaan kantoivat kauden Kuopiossa aloittaneet hyökkääjät Teemu Normio (2 ottelua 0 maalia + 0 syöttöä) ja Mathias Månsson (18, 1+3) sekä talvella Savossa piipahtaneet Pavel Brendl (16, 7+8), ja Robert Petrovicky (13, 2+5).
Myös pääosin Mestistä pelanneet omat kasvatit
Jarkko Malinen (4, 0+0), Mikko Nuutinen (2, 0+0) ja uransa yllättäen lopettanut Petteri Rasi (1, 0+0) piipahtivat KalPan riveissä. Juniorijoukkueesta liigailmapiiriä pääsivät haistelemaan hyökkääjät Niko Kallela (2, 0+0) Joonas Toivanen (2, 0+0) ja maalivahti Petteri Similä (1, 78,57%).