NHL:n kotimaat, Yhdysvallat ja Kanada, lähtevät molemmat Vancouverin olympialaisiin kirkkaat kultamitalit mielessä. Näiden kisojen isäntämaa Kanada on kisojen suurin ennakkosuosikki, mutta sukupolvenvaihdoksen läpi käynyt Yhdysvallat on noussut lukuisissa arvioissa kisojen mustaksi hevoseksi. Omaako se oikeasti tarpeeksi rahkeita venyä korkeimmalle pallille?
Lähihistoria opettaa
Yhdysvaltojen ikimuistoisin jääkiekkovoitto on vuoden 1980 “Miracle On Ice” Lake Placidissä. Kyseinen ihmeteko ja vuoden 1960 olympiakulta saivat merkittävää jatkoa myös vuonna 1996, kun Yhdysvallat voitti ensimmäistä kertaa järjestetyn World Cupin. NHL:n huipulle Gretzkyn ja Lemieuxin rinnalle kohonneet jenkkitähdet kuten Mike Richter, Brett Hull ja Brian Leetch juhlivat mestareina, mutta ennen kaikkea - löivät finaaleissa Kanadan. Suuresta NHL-joukkueiden määrästä huolimatta Yhdysvallat oli noussut vasta nyt merkittäväksi kiekkomahdiksi maajoukkuetasolla.
Molemmat nöyrtyivät 1998 olympialaisissa eurooppalaisille joukkueille. Vuonna 2002 joukkueet kohtasivat toisensa olympiafinaalissa. Nyt Kanada oli terävämpi, liikkuvampi, ja maalivahtipeli meni nappiin. USA:n vanha kaarti oli vielä iskukykyinen, muttei onnistunut enää isoveljensä kaadossa.
Vuonna 2004 Kanada oli taas vahvempi. Joukkue oli jälleen uusiutunut sopivasti ja se voitti World Cupin. USA:n vanhat sotaratsut olivat jo tuolloin ohi parhaiden päiviensä. Heidän viimeinen yrityksensä oli olympialaisissa 2006. Kanada puolestaan oli tuoreemmalla, iskukykyisellä, huolellisesti roolitetulla joukkueella liikkeellä.
Kisoista ei jäänyt kummallakaan joukkueella mitään lapsille kerrottavaa. USA:n Chris Chelios ja Derian Hatcher jättivät kovimmille maajoukkueturnauksille jäähyväisensä. Viimeistään nyt oli muutoksen tapahduttava.
Hei, me lennetään
Vuonna 2010 Yhdysvaltojen voidaan sanoa olleen onnekas. Siinä missä vuosituhannen vaihde tuotti yhdysvaltalaisia tähtiä rajoitetusti, on nuoren kaartin käyrä ollut sen jälkeen taas nouseva. Vaikka jokaiselta pelipaikalta ei löydy Sidney Crosbyn tai Martin Brodeurin tapaista Stanley Cup-voittajaa ja Hart Trophy-ehdokasta, niin vähintään perintöprinssejä sitten.
Minkäänlaista liikaa kunnioitusta kanadalaisille ei pikkuveljiltä irtoa. Vai hiljentääkö Dustin Brown vauhtiaan Sidney Crosbyn sattuessa samaan kulmaan? Todennäköisesti Brown kiihdyttää vauhtiaan. Pelkääkö pienikokoinen Patrick Kane edes silloin, kun eteen luistelee Drew Doughty, tai edes Chris Pronger? Tuskin.
Myös jatkoa on luvassa, sillä vuodenvaihteessa pelatuissa nuorten maailmanmestaruuskisoissa USA katkaisi Kanadan viisi vuotta jatkuneen kultaputken juniorijoukkueellaan. Oliko se enne?
Oli tai ei, näihin kisoihin USA lähtee erittäin hyvällä joukkueella. Sen syvyys kalpenee edelleen Kanadan rinnalla, mutta selkeitä heikkouksia siitä on turha etsiä. Puolustus ei sillä varsinaisesti häikäise. Ryan Suterin, Brian Rafalskin ja kumppanien ei silti voi odottaa hyytyvän ensimmäisessä tiukassa paikassa, eikä toisessakaan.
Kanadan kaataminen ei vaadi ihmettä
Asioita kannattaa kuitenkin katsoa myös toisinpäin. Ennen euronippujen kiikuttamista vedonlyöntitoimistoon sen puolesta, että nyt on taas USA:n vuoro, kannattaa vilkaista myös muiden maiden tilannetta. Eikä vähiten Kanadan. Sen kaataminen ei vaadi ihmettä, mutta melko täydellisen onnistumisen kuitenkin.
Yhdysvaltojen nuorisomestaruus ei tarkoita, että Kanadan nuorisotulva olisi tyrehtymässä. Menneet USA:n uroteot Kanadan kaadossa eivät tarkoita, että tämä sukupolvi onnistuisi samassa. Perintöprinssin kruunu ei ole yhtä suuri ja kiiltävä kuin kuninkaalla. Kanea ovat pysäyttämässä myös joukkuetoverit Jonathan Toews, Brent Seabrook ja Duncan Keith. Crosby, ja varsinkin Pronger, voi purra Brownia myös takaisin. Siinä missä musta hevonen voi yllättää, ja voittaa, voi se myös sortua laukkaan viimeisessä takakaarteessa.
Kontrolli jäähyjen suhteen, ja erikoistilanteiden täydellinen onnistuminen voivat antaa USA:lle mahdollisuuden juurikin Kanadaa vastaan. Alivoima- ja aloitusvoimaa USA:lta löytyy jopa Kanadaa enemmän. Maalivahtipelissä Ryan Miller on ollut tällä kaudella jopa kuumempi kuin kanadalaiset kilpailijansa Brodeur ja Roberto Luongo.
Turnausmuoto määrittelee sen, että yksittäisten yllätysten myötä loppujärjestys voi muuttua roimasti odotuksiin nähden. Onneksi sentään USA ja Kanada pelaavat samassa alkulohkossa, jotta ne kohtaavat toisensa varmasti. Yksi kiekkoklassikko näiden maiden välillä nähdään varmasti. Kenties joukkueet kohtaavat toisensa myös finaalissa?
Yhdessä asiassa pikkuveli ja isoveli ovat samaa mieltä, vaikkeivät sitä myöntäisikään. Kristallipallo ja vilkaisu muiden kilpailijoiden pukukoppeihin paljastaa sen, että haastattelujen kiekkofraaseista ja ennakkoluulottomuudesta huolimatta kumpikaan ei oikeasti halua kohdata Venäjää neljännesvälierässä.