Stephen Dixon hankittiin ykkössentteriksi, mutta kun hän loukkaantui, on Jarkko Malinen täyttänyt hänen paikkansa.
Ja hyvin onkin.
Vielä reilu kuukausi sitten ei Tapparan tarvinnut haaveillakaan loistavien senttereiden runsaudesta. Ykkössentteriä odotettiin kauden alusta joulukuuhun saakka, ja kun sellainen viimein saatiin, muutkin sentterit tuntuivat heräävän.
Tämä on kaikkea muuta kuin huono asia. Ainoa ongelma on pelaajien roolittaminen, kun kokoonpano on todettu toimivaksi tällaisenakin.
Näkisin, että Dixon palaa ykkössentterin paikalle. Sitä vartenhan hänet hankittiin ja hän ansaitsee vierelleen parhaat laiturit, jotka tässä tapauksessa ovat siis Olli Palola ja Kristian Kuusela.
Kakkoskenttään en koskisi. Henrik Haapalan, Jan-Mikael Järvisen ja Pekka Jormakan toiminta tuntuu nopeudeltaan ja kooltaan olevan juuri sitä, mitä Tappara tarvitsee, jos peliote alkaa näyttää väsyneeltä.
Malinen olisi täten sijoitettava kolmoskentän keskelle kapteeni Jukka Peltolan ja Antti Erkinjuntin seuraksi. Malinen on jo tuttu yksilösuorituksistaan, joten Peltolan pelisilmä ja Erkinjuntin röyhkeys yhdistettynä niihin tuottaisi varmasti hyvinkin mielenkiintoisia hetkiä kentälle.
Josh Green jäisi näin ollen nelosketjuun. Piristynyt sentteri voisi piristää muutakin kenttää jo pelkällä olemassaolollaan. Neloskentän kokoonpano tuntuu vaihtelevan vieläkin ottelukohtaisesti, mutta näin siellä olisi ainakin yksi pysyvä tekijä. Ylivoimat laittaisin Greenin edelleen aloittamaan.
Oli tuleva kokoonpano mikä hyvänsä, tulisi se jo pikku hiljaa vakiinnuttaa.
