On aika aloittaa Jatkoajan päätoimittajan viikoittainen kolumnipalsta. Tämä on sen ensimmäinen teksti. Palstalla kerrotaan, mitä kunkin viikon kiinnostavimmasta kotimaisesta jääkiekkopuheenaiheesta tulisi ajatella.
Ensimmäinen teksti on seksikästä aloittaa luettelolla.
Patrik Laine, 13 ottelua, keskimääräinen jääaika 16:58, 8 tehopistettä, teholukema -1
Sebastian Aho, 12 ottelua, keskimääräinen jääaika 18:31, 7 tehopistettä, teholukema +1
Artturi Lehkonen, 14 ottelua, keskimääräinen jääaika 16:32, 5 tehopistettä, teholukema -3
Leo Komarov, 15 ottelua, keskimääräinen jääaika 15:20, 5 tehopistettä, teholukema -2
Markus Granlund, 13 ottelua, keskimääräinen jääaika 17:45, 3 tehopistettä, teholukema 0
Joel Armia, 10 ottelua, keskimääräinen jääaika 9:51, 3 tehopistettä, teholukema -1
Jussi Jokinen, 10 ottelua, keskimääräinen jääaika 12:27, 1 tehopiste, teholukema -2
Jori Lehterä, 9 ottelua, keskimääräinen jääaika 11:24, 1 tehopiste, teholukema -3
Julius Honka, 6 ottelua, keskimääräinen jääaika 14:58, 0 tehopistettä, teholukema -4
Siinä suomalaiset NHL-kenttäpelaajat, joiden alkukausi on ollut floppi. Lista on pitkähkö, sillä sarjassa on pelannut tällä kaudella yhteensä 28 suomalaiskenttäpelaajaa. Yhdeksän floppia on kokonaismäärästä liki kolmasosa.
Eikä epäonnistujien määrä ole oikeastaan edes olennaisin seikka, vaan heidän henkilöllisyytensä. Roolit ja uravaiheet vaihtelevat, mutta yksi asia yhdistää lähes kaikkia listalla olevia. Heiltä on perusteltua odottaa vähintään viime kauden veroista sesonkia.
Laine sekä Aho nousivat tulokaskaudellaan jo tähtikategoriaan, Lehkosen rooli on kasvanut Canadiensissa, Komarov kuuluu Maple Leafsin luottopelaajiin, Granlund sekä Armia löivät viime kaudella läpi, Jokinen lukeutuu NHL-suomalaisten kiintotähtiin ja Honka on hyökkäävä puolustaja, joka on saanut mukavasti peliaikaa. Yhdeksiköstä vain Lehterälle oli povattavissa merkittäviä vaikeuksia.
Erityisen huomionarvoista on tietysti kansakunnan kultapojan Laineen tuskailu. Vaikeudet ovat totta kai ymmärrettäviä, kun ikää on vain 19 vuotta, käsillä usein hankala toinen kausi ja takana raaka kesäinen massakuuri, mutta enää ei ole tarvinnut spekuloida, tekikö Maple Leafs oikein varatessaan Auston Matthewsin toissa kesän varaustilaisuuden ensimmäisenä ennen Lainetta. Matthews valittiin viime kauden Vuoden tulokkaaksi, on iskenyt nyt 15 ottelussa 18 tehopistettä ja näyttää johtavan maailman suurimman jääkiekkoseuran todella pitkästä aikaa NHL:n huipulle.
Floppaamisia ei toki voi perustella vain tehopisteillä ja teholukemilla, mutta tässä tapauksessa ne kertovat olennaisen. Laine, Aho, Lehkonen, Granlund, Jokinen, Honka ja Komarovkin kun ovat ansainneet joukkueissaan aseman, jossa pelkästään luotettava viisikkopelaaminen ja uutteruus eivät riitä. On tehtävä tulosta. Esimerkiksi Aholla on ollut runsaasti maalintekopaikkoja eikä hänen jääkiekkoälykkyytensä ole huvennut, mutta hän on jo kohtuullista menestystä tavoittelevan joukkueen ykkösketjun hyökkääjä. Seitsemän tehopistettä on liian vähän. Lehkonen puolestaan on erittäin kurinalainen ja erityisen terävä karvaaja, mutta se ei enää ykkös–kakkosvitjassa piisaa.
Vaikeudet näkyvät karusti myös teholukemissa. Monen viisikot pelaavat häviävää jääkiekkoa. Ylipäätäänkin 28 NHL:ssä tällä kaudella esiintyneestä suomalaiskenttäpelaajasta vain kahdeksan teholukema on plussalla. Neljällä heistä yhden maalin verran.
Muista suomalaiskenttäpelaajista loukkaantumisesta äskettäinen kuntoutunut Mikael Granlund on pelannut nyt maaleitta seitsemän ottelua, ja Sabresin ykköspuolustajana runsasta ylivoimavastuuta nauttiva Rasmus Ristolainen 13. Toinen hyökkäävä suomalaispuolustaja Sami Vatanenkin aloitti kauden loukkaantumisen vuoksi myöhässä. Neljä ottelua eivät ole tuottaneet hänelle osumia vastustajien kenttäpäätyyn. Omassa päädyssä sen sijaan on helähtänyt neljästi. Hurricanesin kakkos–kolmosketjuissa pelaava Teuvo Teräväinen on kerännyt 12 ottelussa mukavat seitsemän tehopistettä, mutta ne ovat syntyneet ryppäissä neljässä ottelussa.
Nyt tekstin loppupuolella on hyvä nostaa jälleen erotiikkatasoa luettelolla.
Pekka Rinne, 10 ottelua, 291 torjuntaa, torjuntaprosentti 93,0
Tuukka Rask, 8 ottelua, 199 torjuntaa, torjuntaprosentti 90,4
Kari Lehtonen, 5 ottelua, 96 torjuntaa, torjuntaprosentti 91,4
Antti Raanta, 5 ottelua, 113 torjuntaa, torjuntaprosentti 91,1
Joonas Korpisalo, 3 ottelua, 86 torjuntaa, torjuntaprosentti 88,6
Juuse Saros, 4 ottelua, 94 torjuntaa, torjuntaprosentti 85,5
Antti Niemi, 5 ottelua, 97 torjuntaa, torjuntaprosentti 82,2
Rinne on NHL:n ykkösmaalivahtien torjuntaprosenttivertailussa suomalaisista korkeimmalla, kuudes. Hänen lisäkseen sinivalkoisia ykkösmaalivahteja on kaksi: Rask ja Raanta. Rinne on suomalaisista ainoa, joka on voittanut tällä kaudella yli puolet pelaamistaan otteluista. Nuorten Korpisalon ja Saroksen tilastot ovat kammottavat. Niemi on jo vaihtanut kerran seuraa suoritettuaan hallitsevassa mestarissa Penguinsissa alle arvostelun. Kaiken kaikkiaan suomalaistorjujien kauden alku on ollut huono.
Toki NHL:n suomalaisten joukossa on myös selkeitä onnistujia. Esimerkiksi yli tehopiste per ottelu -tahdissa etenevä Aleksander Barkov, lähes piste per ottelu -tahtiin yltänyt Mikko Rantanen, jo yhdeksän tehopistettä heikosti aloittaneessa Penguinsissa napsinut peruspuolustaja Olli Määttä, Wildia jälleen epäkkäillään kannatteleva Mikko Koivu, kolmessa viime ottelussa neljä maalisyöttöä jakanut Markus Nutivaara ja Starsissa paljon urakoiva Esa Lindell.
Kokonaiskuva on kuitenkin alakuloinen.
Ja kun suomalaiset jääkiekkoihmiset puhuvat näinä päivinä, että laineille, ahoille, lehkosille ja puljujärville on annettava aikaa, ei kannata uskoa. Se on eräänlaista markkinointipuhetta. NHL on nykyään nuorukaisten liiga. Matthews ei ole pyytänyt aikaa. Eikä Mitch Marner, Matthew Tkachuk tai Noah Hanifin. Tuollaisiin yksilöihin nuoria suomalaisia huippunimiä tulee verrata. Sen aseman he ovat ansainneet.
Floppisyksy mikä floppisyksy.
Päätoimittajan Pärnänen-palstaa julkaistaan viikoittain. Tekstit eivät ole pääkirjoituksia, mutta ne ovat päätoimittajan näkemyksiä.
