Pieniä harppauksia kohti onnistunutta turnausta ottanut Suomi repsahti USA-ottelussa yksilövirheisiin ja maalivahtien kaksintaistelun häviämiseen.
Näkyvin yksilölle sattunut kämmi oli Juhamatti Aaltosen nakkikoju-imitaatio ottelun kolmannessa erässä. Kesken kontrolloidun hyökkäyksen jäälle päätynyt Aaltonen oli kuin pizzansa kadulle tiputtanut perheenisä kuukauden ainoana vapaana iltanaan.
Antti Raannalle ottelu ei ollut vahva esitys. Kaksintaistelussa John Gibsonia vastaan lyhyempi tikku jäi Ässien kultavahdin käteen.
Juniorit kasvatetaan maltilla ja ajan kanssa, turnaus on käynnissä nyt!
Yksilötason epäonnistumisia, jotka jokainen huomaa. Auttamatomia mokia, joita ei kauden tärkeimmissä ottelussa saisi sattua. Kun päälle ruvetaan vertaamaan joukkueiden laukaisu- ja viimeistelytaitoa, meinaa suomalaiselle tulla orpo olo.
Yksilöiden ja heidän laukaisutaitonsa perään huutelu on kuitenkin epäolennaista. Juniorit kasvatetaan maltilla ja ajan kanssa, turnaus on käynnissä nyt!
Turnauksen mittakaavassa olennaista on se, napsahtaako peli joukkueena oikeisiin uomiin. Vaikka jokainen joukkue kaipaisi NHL:n kärkitason viimeistelyä, tai edes kykyä laukoa hyvin suoraan syötöstä, lepäävät Suomen mahdollisuudet edelleen ensisijaisesti koko joukkueen ja pelitavan onnistumisessa. Yksilöt voittavat otteluita, eivät mestaruuksia. Kultaan tarvitaan joukkue.
Suomi parantaa pelinhallintaansa hiljalleen kohti turnauksen tärkeimpiä pelejä. Aaltoselle ja monelle muulle Suomen pelaajalle kyseessä oli turnauksen paras peli. Tehoja näyttää sittenkin löytyvän myös muilta kentällisiltä, ja Suomen hyökkäykset pilkkoivat vastustajaa välillä erittäin maukkaasti.
Tappio USA:ta vastaan tuntuu kirvelevältä, kun seuraavaksi vastassa on Venäjä. Hitsaussauman tulee olla tiiviimpi kuin kertaakaan aiemmin tässä turnauksessa, sillä vastassa on mestarisuosikki numero yksi.
Kysyn silloin, montako Venäjä-ottelua muistat Suomen voittaneen yksilöiden paremmuudella, ei joukkueena? En minäkään.
