Onko Kerhosta katkaisemaan Tapparan voittoputkea?

LIIGA / Ennakko
Rautakorpi on saanut Tapparan pelin toimimaan.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Tappara on porskuttanut vuodenvaihteesta asti vahvassa vireessä ja voittoputkikin on venähtänyt jo kuuden pelin mittaiseksi. Lauantaina Hakametsässä käydään jälleen ottelu Hämeen herruudesta, kun edelleen hyvissä asemissa sarjataulukossa majaileva HPK saapuu Tapparan vieraaksi.

Käytännössä otteluohjelman epätasaisuus tekee sijoitusvertailusta hankalaa, sillä HPK:lla on peräti kolme peliä vähemmän pelattuna, kuin Tapparalla. Jos nämä kaikki laskettaisiin kolmen pisteen voitoiksi, olisi HPK taulukossa pisteen Tapparaa edellä. Joka piste on tällä hetkellä kullan kallis taistelussa suorasta pudotuspelipaikasta, johon kaikilla sarjataulukon kymmenellä ensimmäisellä joukkueella on vielä hyvä mahdollisuus.

Yhdeksi kysymyksesi nousee, mikä on HPK:n fokus tällä viikolla. Joukkueella on Tappara otteluun lähdettäessä allaan edellisillan kotiottelu Kärppiä vastaan, joka kaikkien pelien tärkeydestä huolimatta oli melko varmasti vähintään hämeenlinnalaisten alitajunnassa kalkuloitu helpommaksi voittaa, kuin nykykuntoinen Tappara Hakametsässä.

Tapparalla tuntuu olevan joka osa-alue tällä hetkellä kunnossa maalivahtipeliä myöten. Kotijoukkuetta voisi kenties kuitenkin horjuttaa todella yksinkertaisella ja virheettömällä keskialueen ylittämisellä, kiekon Tapparan päätyyn toimittamisella ja voimakkaalla puolustajien paineistamisella. Ari-Pekka Selinin pelikirjasta Tapparan kaatoon vaadittava taktiikka voi löytyäkin.

Tapparalla itsellään ei näytä olevan tarvetta tehdä suurempia muutoksia, sillä joukkue toteuttaa Jukka Rautakorven pelitapaa tällä hetkellä hyvällä itseluottamuksella. Parantamista on pienten asioiden huolellisemmassa toteuttamisessa. Rautakorven peluuttamista helpottaa se, että joukkueen sairastupa on harvinaisenkin tyhjä ajankohtaan nähden.

Seuraa Heitä

Jeff Ulmer #19 |

Laitahyökkääjä

Ulmer on Aleksander Barkovin ja Ville Niemisen vierellä kirjauttanut kolme pistettä neljässä pelissä.

Aleksi Laakso #34 | Kiekko-Espoo

Puolustaja

Nuori puolustaja pelaa toistaiseksi elämänsä parasta kauttaan.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Tappara M S P
1.Aleksander Barkov 2 4 6
2.Ville Nieminen 4 2 6
3.Jeff Ulmer 2 3 5
4.Juha Leimu 2 2 4
5.Chris Connolly 1 2 3
HPK M S P
1.Ville Viitaluoma 3 3 6
2.Juha Kiilholma 4 1 5
3.Jere Sallinen 0 4 4
4.Borna Rendulic 1 2 3
5.Tuomas Santavuori 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle