Kumman putki katkeaa?

LIIGA / Ennakko
Pääseekö sarjajohtaja vapaasti rymistelemään kirvesrintojen maalille?
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkue Tappara lähtee torstain otteluun allaan peräti seitsemän perättäistä voittoa. Huonosti ei ole mennyt vieraaksi saapuvalla sarjakärjelläkään; Jokerit viilettää neljän ottelun myötätuulessa, mutta kärsi edellisen tappionsa juuri Tapparaa vastaan. Asetelmat kovatasoiselle kärkikamppailulle ovat herkulliset, sillä kyseessä on jo joukkueiden kuudes keskinäinen kohtaaminen kuluvalla kaudella.

Tapparalla kulkee

Tappara on juuri nyt terästä. Päävalmentaja Jukka Rautakorven kädenjälki on tammikuussa alkanut toden teolla näkyä ja tamperelaisjoukkue on kuin varkain hiipinyt sarjataulukossa jo toiseksi, edellään vain Jokerit kymmenen pisteen päässä. Jatkamalla voittojen tiellä torstainakin, kirvesrintojen piikkipaikan metsästys ottaisi jälleen askeleen eteenpäin. Joukkueen tasonnostosta kertoo erityisesti tiukkojen ottelujen kääntäminen voitoksi ja yleisesti parantunut peli-ilme. Voittoputken seitsemästä ottelusta neljä on päättynyt yhden maalin erolla ja kahdessa huippuvireinen maalivahti Juha Metsola on yltänyt nollapeliin. Jos syksyllä Tappara oli vielä hajanainen ja virhealtis joukkue, niin nyt sen viisikkopelaaminen pysyy pääosin koko ottelun ajan kasassa eikä ratkaisupaikoissa jäädytä. Parannettavaa toki löytyy edelleenkin, mutta myrskyvaroitus kevättä silmällä pitäen on annettu.

Iskevätkö tasauspelien haamut?

Vierasjoukkue Jokerit näyttää päässeen hyvin yli Tapparalle kärsimistään tappioista Tammikuun tasauksessa. Voitot JYP:stä, KalPa:sta, Pelicansista ja SaiPasta ovat tuoneet helsinkiläisjoukkueen tekemiseen jälleen uutta puhtia eikä se helpolla luovu sarjajohdostaan. Joukkueen rutiinitaso ja usko otteluiden voittamiseen on kovaa luokkaa ja onnistumisia on saatu laajalla rintamalla. Saadessaan vähänkin ylimääräistä tilaa joukkueen hyökkäyskalusto kykenee tekemään tuhoisaa jälkeä, mutta tarkalla puolustuspelaamisella ja pelin jäädyttämisellä Tomi Lämsän suojatit ovat voitettavissa. Tappara todennäköisesti muistaa millä keinoin se taannoin onnistui voittamaan tasausvastuksensa kahdesti peräkkäin, joten välttääkseen saman kaavan toistumisen Lämsän tulee muuttaa taktiikkaansa viime kerrasta. Etenkin ottelun alkuun tulee kiinnittää huomiota, sillä myös edellisessä ottelussaan Ilmalassa SaiPaa vastaan lappeenrantalaisten terävä alku oli sekoittaa kotijoukkueen pasmat lähes täysin.

Umicevic debytoi

Kokoonpanojen kannalta suurin mielenkiinto kohdistuu kotijoukkueen uuteen vahvistukseen, Ässissäkin piipahtaneeseen Dragan Umiceviciin. Paikka kokoonpanosta aukesi kun Tampereella päätettiin luopua hyviä tehoja iskeneestä, mutta löysästi puolustaneesta Jeff Ulmerista. Tapparalaisten keskuudessa ratkaisu on toistaiseksi herättänyt ajatuksia puolesta ja vastaan. Sairastuvalla merkittävin poissaolo on Pekka Saravon sormivamma.

Jokerit kunnostautui myös siirtomarkkinoilla ja hankki joukkueeseensa TUTO:ssa työsulun aikana pyörähtäneen Jesse Winchesterin. NHL:ssä viimeksi Ottawa Senatorsissa pelannut Winchester debytoi Jokerien paidassa tiistaina ja saalisti heti syöttöpisteen. Sairastupalaisista Ben Eavesin pelikunto on arvoitus.

Seuraa Heitä

Jukka Peltola #81 |

Laitahyökkääjä

Pystyykö mies käyttämään näytönpaikkansa Barkovin ja Niemisen rinnalla?

Jesse Winchester #18 |

Keskushyökkääjä

TUTO:n työsulkuvahvistus siirtyi tasoa korkeammalle Mestiksestä SM-liigaan ja Jokereihin. Esiintyi SaiPaa vastaan lupaavasti ja loisti etenkin aloituksissa. Nappasi myös syöttöpisteen. Onnistuuko myös Tapparaa vastaan?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Tappara M S P
1.Ville Nieminen 5 2 7
2.Aleksander Barkov 1 4 5
3.Jeff Ulmer 2 2 4
4.Juha Leimu 2 1 3
5.Chris Connolly 0 2 2
Jokerit M S P
1.Jeremy Dehner 1 3 4
2.Teemu Pulkkinen 0 3 3
3.Jani Rita 2 1 3
4.Teuvo Teräväinen 3 0 3
5.Jesse Winchester 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle