Kättelyiden aika?

LIIGA / Ennakko
Lauantaille keinot keksittävä, on aikalisän paikka.
Kuva © Jarno Hietanen
Lauantaina Hakametsässä pelataan puolivälieräsarjan elämästä ja kuolemasta. Nouseeko HIFK tuhkasta taisteluun vai jatkuuko Tapparan dominanssi myös kolmannessa osaottelussa?

Tapparan ja HIFK:n välisen puolivälieräsarjan marssijärjestys on ennen lauantaita selvä. Tappara on ollut systemaattisella ja itsevarmalla pelillään huomattavasti haastajaansa parempi ja hidas HIFK on paikoitellen joutunut altavastaajan asemaan.

HIFK:n päävalmentaja Raimo Summanen on tunnettu taidostaan muuttaa systeemiään hankalina aikoina uuteen suuntaan. Summasen kokoonpanomuutokset eivät ole vielä kirvesrintojen muuria puhkoneet ja uusia ideoita onkin keksittävä, jotta petopaidat nousevat vielä taisteluun mukaan.

Erikoistilannepelaamisessa suuria eroja

Joukkueiden erot ovat syntyneet suurimmilta osin erikoistilanteiden aikana. Kahdessa ottelussa Tappara on kyennyt murjomaan sisään jo kolme ylivoimaosumaa HIFK:n ollessa yhä nollilla.

HIFK:n melko passiivinen alivoimapelaaminen on johtanut Tapparan viivapyssyjen ilakointiin, sillä molemmissa otteluissa voittomaali on syntynyt Tapparan toimesta viivalta ylivoimalla

HIFK löysi vauhtia peliinsä yhä paremmin torstaina. Joukkueen onnistuessa parantamaan lauantaita varten, se kykenee pysymään jäähyaitiosta paremmin poissa ja saa näin varmasti tasoiteltua tilastoja lauantaina

Riittääkö tämä kuitenkaan Tapparan kaatoon, on toinen kysymys. Torstaina huilannut ykkössentteri Jarno Koskiranta palannee kentälle ja yhtenäinen kirvesmiehittymä tuskin sortuu vastustajaansa aliarvioimaan.

Seuraa Heitä

Jukka Peltola #81 |

Laitahyökkääjä

Sai paikkansa ykkösketjun keskellä torstaina ja väänsi komean 3-1-osuman. Osoitus Tapparan pelisysteemistä, sillä palikoiden vaihtuminen ei liiemmin vaivaa.

Corey Elkins #91 |

Keskushyökkääjä

Maalin edessä mies paikallaan. Harvinainen HIFK-hyökkääjä siinä mielessä. Keskushyökkääjältä kaivataan yhä lisää esimerkkiä lauantaina.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HIFK M S P
1.Kimmo Kuhta 1 2 3
2.Kyle Klubertanz 1 2 3
3.Corey Elkins 3 0 3
4.Siim Liivik 1 2 3
5.Roope Talaja 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle