Andre Roy

Vasen laitahyökkääjävlh

Syntynyt:
8.2.1975 @ Port Chester, NY, USA
Varaus:
1994 Boston Bruins 6.kierros #151
Sopimus:
UFA
  • Maa
    USA
  • Ikä
    v.
    49
  • Pituus
    cm
    191
  • Paino
    kg
    81
  • Käsi
    L

Ura:

Roy pelas juniorivuotensa QMJHL:ssa, jossa edusti Beauportia, Chicoutimia ja Drummondvillea. Jo juniorivuosien jäähysaldot ovat melko suuria. NHL-organisaatioon Roy siirtyi kaudeksi 1995-96. Seura oli Royn varannut Boston. Kahdella ensimmäisellä Boston-kaudellaan Roy pelasi 13 ottelua NHL:ssä, lopun ajan kuluessa farmimiehistössä. Kolmannella kaudella ovet NHL:ään eivät enää avautuneet ja farmin farmi ECHL:kin kävi tutuksi.

Lopulta kausi 1998-99 sujui IHL:ssä, jossa Roy edusti Fort Waynea. Jäähytilastoihin kirjattiin minuuteiksi 395. Tämä vuosi jäi Royn viimeiseksi NHL:n ulkopuolella, sillä seuraavalla kaudella Roy pelasi Ottawa Senatorsissa, eikä farmiin ole sen jälkeen täytynyt palata.

Kahdella ensimmäisellä Ottawan kaudellaan Roy sai pelata 137 ottelua Senators-paidassa. Pisteitä kausien aikana syntyi yhteensä 15. Roolista kertovat kuitenkin eniten jäähyminuutit, jotka olivat 150:n tietämillä.

Kauden 2001-02 aikana Roy kaupattiin Tampa Bay Lightningiin. Tuon kauden aikana Roy teki 16 pistettä ja ylitti 200 jäähyminuutin rajan. Piste-ennätyksensä 17 pistettä Roy teki ensimmäisellä kokonaisella Tampan kaudellaan 2002-03. Kaudella 2003-04 Roy esiintyi runkosarjassa vain 33 ottelussa, mutta pudotuspelien alkaessa kuului joukkueen vakiokokoonpanoon. Kauden päätteksi Roy saikin nostaa Stanley Cup-maljan ilmaan ensimmäistä kertaa urallaan.

NHL-työsulun jälkeen siirtyi Pittsburghiin, jossa ura jäi yhden kauden mittaiseksi. Palasi takaisin Tampaan, josta kaupattiin kahden kauden jälkeen Calgaryyn. Nyt toinen kausi Kanadassa.

Vahvuudet:

Kova peli. Pystyy pelaamaan enemmän minuutteja kuin monet muut ärsyttäjät/tappelijat.

Heikkoudet:

Ei ole kovinkaan hyvä puolustamaan.

Rooli:

Taistelee nelosketjun paikasta. Todennäköisesti puolet peleistä kentällä ja puolet healthy scratchina katsomossa.

KausiOMSPP/O+/-R
1993-94Beauport Harfangs3367130.39125
1993-94Chicoutimi Sagueneens32414180.56152
QMJHL
1994-95Chicoutimi Sagueneens20158231.1590
1994-95Drummondville Voltigeurs341813310.91233
QMJHL
1994-95Drummondville Voltigeurs42020.534
QMJHL pudotuspelit
1995-96Providence Bruins5878150.26167
AHL
1995-96Providence Bruins1000010
AHL pudotuspelit
1995-96Boston Bruins300000
NHL
1996-97Providence Bruins501711280.56234
AHL
1996-97Boston Bruins100220.212
NHL
1997-98Charlotte Checkers27108180.67132
ECHL
1997-98Charlotte Checkers72350.7134
ECHL pudotuspelit
1997-98Providence Bruins36311140.39154
AHL
1998-99Fort Wayne Komets65156210.32395
IHL
1998-99Fort Wayne Komets2000011
IHL pudotuspelit
1999-00Ottawa Senators734370.1145
NHL
1999-00Ottawa Senators500002
NHL pudotuspelit
2000-01Ottawa Senators643580.13169
NHL
2000-01Ottawa Senators2000016
NHL pudotuspelit
2001-02Ottawa Senators5668140.25148
2001-02Tampa Bay Lightning91120.2263
NHL
2002-03Tampa Bay Lightning62107170.270119
NHL
2002-03Tampa Bay Lightning50110.202
NHL pudotuspelit
2003-04Tampa Bay Lightning331120.0678
NHL
2003-04Tampa Bay Lightning211230.1461
NHL pudotuspelit
2004-05ei pelannut0
2005-06Pittsburgh Penguins422130.07116
NHL
2006-07Pittsburgh Penguins5000012
2006-07Tampa Bay Lightning511230.06116
NHL
2006-07Tampa Bay Lightning6000017
NHL pudotuspelit
2007-08Tampa Bay Lightning634370.11108
NHL
2008-09Calgary Flames443030.0783
NHL
2008-09Calgary Flames200000
NHL pudotuspelit
YHTEENSÄ
NHL5153533680.1301169
AHL1442730570.40555
QMJHL1194342850.710600
IHL65156210.320395
NHL pudotuspelit411340.1098
ECHL27108180.670132
ECHL pudotuspelit72350.71034
QMJHL pudotuspelit42020.5034
IHL pudotuspelit20000011
AHL pudotuspelit10000010