Dan Smith

Puolustajap

Syntynyt:
19.10.1976 @ Fernie, BC, CAN
Varaus:
1995 Colorado Avalanche, 7. kierros #181
Sopimus:
2008
  • Maa
    CAN
  • Ikä
    v.
    47
  • Pituus
    cm
    188
  • Paino
    kg
    91
  • Käsi
    L

Ura:

Isokokoinen Smith on syntynyt pienessä Fernien kaupungissa, Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadan länsirannikolla. Colorado Avalanche varasi hänet kesällä 1995, jolloin Smith pelasi yliopistonsa University of British Columbian Thunderbirds-joukkueessa. Sieltä hän kuitenkin siirtyi varauksen johdosta kovaan WHL-liigaan, jossa pelasi kaksi kautta Tri-City Americans-joukkueessa. WHL:aan hän siirtyi nimenomaan hakemaan lisää kovuutta tulevia NHL-pelejä varten.

Niitä NHL-pelejä ei kuitenkaan ole kertynyt kuin 15, ja nekin kahden kauden aikana. Ammattilaisvuodet ovat kuluneet pääosin farmiliigoissa, suurelta osin AHL:ssa mutta kuluvan kauden hän aloitti WCHL-liigassa Colorado Gold Kings-nimisessä joukkueessa, jonka kotipaikka ei ole Denver, vaan Colorado Springs.

Suomeen tulon syynä Smithillä oli se, että hän haluaa vielä kehittyä pelaajana, ja nimenomaan kiekollisessa pelissä hänellä on eniten parantamisen varaa. Hän uskoo pystyvänsä kehittämään sitä paremmin Suomessa kuin Pohjois-Amerikan farmisarjoissa. Jo nyt hänestä on sanottu, että hän pystyisi pelaamaan NHL:ssa liigan huonoimmissa joukkueissa, mutta halusta kehittyä paremmaksi pelaajaksi kertoo se, että hän suostui Lukon tarjoamaan sopimukseen, joka kuitenkin takaa hänelle huomattavasti vähemmän palkkaa kuin hän WCHL:ssa sai.

Smithin ura Lukossa alkoi hyvin. Smith pelasi pitkään ilman takaiskuja, mutta viime aikoina on punavalo alkanut vilkahdella omassakin päädyssä hänen kentälläoloaikanaan. Smith on kuitenkin ollut juuri sellainen tärkeä rauhoittava tekijä, jota valmentaja Lehkonen on hakenutkin, ja Tuomas Grönmanin ollessa loukkaantuneena Smithin panos ja peliaika kasvavat entisestään.

Vahvuudet:

Heikkoudet:

Rooli:

Tyypillinen kanadalainen peruspuolustaja. Farmipelaaja.

KausiOMSPP/O+/-R
1995-95U.B.C. Thunderbirds281340.1426
CWUAA
1995-96Tri-City Americans58121220.3870
WHL
1995-96Tri-City Americans111340.3614
WHL pudotuspelit
1996-97Tri-City Americans72519240.33174
WHL
1996-97Hershey Bears80110.136
AHL
1996-97Hershey Bears150110.0725
AHL pudotuspelit
1997-98Hershey Bears501230.0671
AHL
1997-98Hershey Bears600004
AHL pudotuspelit
1998-99Colorado Avalanche1200009
NHL
1998-99Hershey Bears5457120.2272
AHL
1998-99Hershey Bears50110.20
AHL pudotuspelit
1999-00Hershey Bears49715220.4556
AHL
1999-00Colorado Avalanche300000
NHL
2000-01Hershey Bears58212140.2434
AHL
2000-01Hershey Bears120110.084
AHL pudotuspelit
2001-02Lukko321230.0918
SM-liiga
2001-02Colorado Gold Kings120220.1716
WCHL
2002-03Springfield Falcons69114150.2253
AHL
2002-03Springfield Falcons60220.330
AHL pudotuspelit
2003-04Toronto Roadrunners6649130.241
AHL
2004-05Edmonton Roadrunners72510150.2172
AHL
2005-06Edmonton Oilers700007
NHL
2005-06Hamilton Bulldogs69016160.2361
AHL
2006-07Grand Rapids Griffins80110110.1497
AHL
2006-07Grand Rapids Griffins70110.148
AHL pudotuspelit
2007-08Syracuse Crunch771670.0973
AHL
2007-08Syracuse Crunch100110.117
AHL pudotuspelit
2008-09Syracuse Crunch793470.0991
AHL
YHTEENSÄ
AHL731301061360.190727
WHL130640460.350244
AHL pudotuspelit610770.11058
SM-liiga321230.09018
CWUAA281340.14026
NHL220000016
WCHL120220.17016
WHL pudotuspelit111340.36014