Näkymättömät sankarit: Miksei naisten kiekkoa mainosteta? – Suomen tulisi ottaa oppia Ruotsista

Naisten Liiga / Podcast
Naisleijonissa pitkään pelannut Rosa Lindstedt on ensimmäistä kauttaan Ruotsissa apuvalmentajana.
Kuva © Julia Heino, julia.heino@jatkoaika.com
Suomessa Naisten Liigan näkyvyys on todella vähäistä peilattuna esimerkiksi Ruotsin SDHL-sarjaan. Ruotsissa valmentava Rosa Lindstedt näkee ongelmaan yhden ratkaisun ruotsalaisten organisaatioiden toiminnassa.

Olen monesti ihmetellyt, miksi naisten urheilua ei markkinoida samalla tavalla kuin miesten urheilua. Hyvän esimerkkitapauksen muistan elokuulta 2023, kun olimme ystävieni kanssa viettämässä hidasta aamua asunnollani. Päätimme avata television ja yllätykseksemme jalkapallon naisten MM-kisojen finaali oli juuri alkanut.

Ihmettelimme, miksei ottelu ollut tavoittanut yhtäkään meistä. Jos tilannetta vertaa miesten puolelle, kenelläkään ei menisi ohi, että miesten jalkapallon MM-finaali on meneillään. Vaikka kyseessä on eri laji, esimerkki pätee yhtä lailla myös jääkiekkoon.

Nykyään kaiken tulisi olla helposti kuluttajan saatavilla, jotta tämän ei tarvitse nähdä suurta vaivaa seuratakseen jotain ohjelmaa, tai kilpailua. Naisten urheilun mainoksia ei ainakaan itselläni tule juuri vastaan, kun taas kotikaupungissani Tampereella ei voi välttyä miesten jääkiekkojoukkueiden kadunvarsimainoksilta.

Surullinen fakta on se, että raha ratkaisee. Budjetit Suomessa miesten ja naisten sarjojen välillä ovat aivan eri tasolla. Myös markkinointi miesten puolella on suurempaa. Toisaalta tämä on haastava tilanne; miten joukkueet voivat saada enemmän tuloja, jos ihmiset eivät edes löydä tietään halliin? Saman ongelman on myös huomannut Ruotsissa nykyään valmentava Rosa Lindstedt.

Naisleijonissa pelaajaurallaan yhden MM-hopean, neljä MM-pronssia sekä kaksi olympiapronssia saavuttanut Lindstedt viettää ensimmäistä kauttansa SDHL-sarjassa pelaavan Brynäs IF:n apuvalmentajana.

– Jotta miesten ja naisten kiekkoa saataisiin samalle viivalle, kaikki lähtee siitä, että halliin saadaan ihmisiä katsomaan pelejä, hän kertoo.

Lindstedt näkisi useamman ruotsalaisorganisaation toimintamallin ratkaisuna näkyvyysongelmiin.

– Esimerkiksi täällä Ruotsissa monilla organisaatioilla on yhdistetyt sometilit. Naisten joukkueen pelimainokset, joukkueesta kirjoitetut jutut ja haastattelut pyörivät myös samoilla kanavilla miesten joukkueen kanssa.

– Ei tarvitse montaa tiliä seurata, että tietää, mitä Brynäsin miesten ja naisten joukkueessa tapahtuu.

Ruotsin mallista voisi saada oivan esimerkin näkyvyysongelmien taklaamiseen. Mutta pelkkä sosiaalisen median ylläpito ei ratkaise ongelmaa. Tekeminen ja näkyvyys täytyisi saada mahdollisimman lähelle kuluttajien arkea, jotta ihmiset saataisiin massoittain liikkumaan kohti jäähalleja.

Lindstedt oli vieraana Näkymättömät sankarit -podcastissa. Jaksossa keskustellaan hänen hienosta urasta ja siirtymisestä valmennukseen. Jakso äänitettiin etänä 25.1. Tuottajana ja studioisäntänä on Elmeri Lindqvist. Jakson voi kuunnella Spotifysta, Soundcloudista tai tähän artikkeliin liitetyn soitinlinkin kautta. Musiikit podcastiin on luonut Aleksi Hiivala.

0.16 Rosa Lindstedt
2.08 Sukupuoli kiekossa
6.44 Suomi vs Ruotsi
12.36 Uran lopettaminen
24.58 Tulevaisuus
30.50 Näkymättömät sankarit

Ilmianna Näkymättömiä sankareita! Jos tunnet ihmisen, joka elää ja hengittää jääkiekkoa erilaisissa tehtävissä tai laji on hänelle elämäntapa, anna hänet ilmi sähköpostiosoitteeseen elmeri.lindqvist@jatkoaika.com.

» Lähetä palautetta toimitukselle