Aftonbladet: Ruotsalaiset Davidssonin veljekset siirtyvät Tapparaan

LIIGA / Uutinen
Marcus Davidsson (kuvassa) ja hänen veljensä Jonathan ovat tulossa Tapparaan.
Ruotsalainen Aftonbladet paljastaa, että Jonathan ja Marcus Davidsson ovat siirtymässä Tapparan riveihin. Kaksikko on jo jättänyt HV71:n taakseen.

Aftonbladetin tietojen mukaan ruotsalaisveljekset Jonathan ja Marcus Davidsson matkaavat Liigaan ja Tapparaan. Kaksikko pelasi alkukauden SHL:n HV71:ssä, mutta nyt Ruotsin kaukalot ovat jääneet taakse.

Jonathan Davidsson on tällä kaudella tehnyt HV71:n paidassa 23 ottelussa tehot 0+2. Veli Marcus on summannut 1+2=3 tehopistettä. Viime kaudella veljekset pelasivat niin ikään HV71:ssä, mutta sarjaporrasta alempana HockeyAllsvenskanin puolella. Kumpikin teki tuolla kaudella hieman yli 20 pistettä.

Veljeksistä Jonathan on pelannut urallaan muutaman NHL-ottelun Ottawa Senatorsissa. Lisäksi hänellä on otteluita AHL:stä kahdelta kaudelta. Marcus on kiekkoillut vain kotimaansa sarjoissa.

Tappara kärsii tällä hetkellä loukkaantumishuolista, sillä Waltteri Merelä on toipumassa pahasta rannevammastaan, jonka hän sai luistimenviillon seurauksena. Myös kapteeni Otto Rauhalaa odottaa pitkä huili.

» Lähetä palautetta toimitukselle