Evander Kane sopi vuosia vanhan pahoinpitelykanteen − Hyökkääjä oli myös kuultavana Sharksin sopimuspurkuun liittyvästä valituksesta

NHL / Uutinen
Soviteltu oikeusjuttu liittyy aikaan, jolloin Kane pelasi Buffalo Sabresissa.
Kuva © Getty Images
Kaukalon ulkopuolisista asioista huolimatta Kane pelaa tehokasta kautta Edmonton Oilersissa.

Edmonton Oilersiin kesken kauden siirtynyt Evander Kane on sopinut vuonna 2016 nostetun pahoinpitelykanteen. Sovittelu koskee myös Kanen itse nostamaa kunnianloukkauskannetta. Kanen konkurssiasianaja on vahvistanut sovittelun, mutta ei kertonut yksityiskohtia.

Buffalon alueella asuva Rachel Kuechle väitti kanteessaan, että tuolloin Buffalo Sabresissa pelannut Kane oli ravintolassa tarjonnut naiselle alkoholia ja pyytänyt tämän hotellihuoneeseensa väittäen valheellisesti, että hotellilla olisi bileet.

Syytteen mukaan hotellihuoneessa Kane alkoi pahoinpidellä Kuechlea, joka kärsi väkivallan seurauksena sekä fyysisistä että psyykkisistä vammoista ja tarvitsi muun muassa useita leikkauksia ja verensiirtoja.

Buffalon poliisi teki esitutkinnan, mutta merkkejä rikoksesta ei todettu. Kane nosti vastineena kunnianloukkauskanteen. New Yorkin osavaltion tuomioistuin lykkäsi kanteiden käsittelyä siitä lähtien, kun Kane hakeutui henkilökohtaiseen konkurssiin vuonna 2021.

Kuechle kuitenkin esitti kanteensa käsittelyn jatkamista, mihin konkurssituomioistuin myöntyi. Kanen konkurssipesän hoitaja eväsi rahoituksen tämän nostamalle vastakanteelle, mikä mahdollisesti ennakoi sovitteluratkaisua.

Toisessa kanteessa Hope Parker vaatii Kanelta kahta miljoonaa dollaria väittäen tehneensä abortin, koska Kane lupasi maksaa toimenpiteen. Kanteen mukaan Kane kieltäytyi kuitenkin maksamasta, kun abortti oli jo tehty. Kyseisen kanteen käsittelyä on Los Angelesin korkeimmassa oikeudessa toistaiseksi lykätty.

Yksityisasioidensa lisäksi Kanella on käynnissä myös jääkiekkoon liittyvä juttu, josta hän oli tiistaina New Yorkissa kuultavana.

Kane on lisäksi kuultavana Sharksin sopimuspurusta tehdystä valituksesta.
Kuva © Getty Images

Pelaajayhdistys NHLPA teki Kanen puolesta valituksen, kun kanadalaishyökkääjän edellinen seura San Jose Sharks asetti pelaajan tammikuussa siirtolistalle ja purki sopimuksen välttääkseen lähes 23 miljoonan dollarin palkanmaksun seuraavilta kolmelta kaudelta. Myöhemmin tammikuussa Kane teki vuoden sopimuksen Oilersiin.

The Athleticin lähdetietojen mukaan Kane laitettiin siirtolistalle tämän rikottua AHL:n covid-19-protokollaa ja matkustettua Vancouveriin karanteenissa ollessaan. Syksyllä 2021 NHL langetti Kanelle 21 ottelun pelikiellon, koska hän oli väärentänyt koronatodistuksen.

Käsittelyn kestosta ei ole tietoa, mutta Kane oli Oilersin kokoonpanossa ottelussa Dallas Starsia vastaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa. Kane on 38 ottelussa tehnyt 17 maalia ja yhteensä 32 tehopistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle