Jääkiekkoliitto vei Noora Rädyn ja Naisleijonien syytökset Pasi Mustosen epäasiallisesta käytöksestä eettisen keskuksen tutkintaan

MAAJOUKKUE / Uutinen
Pasi Mustosen ympärillä kuohuu päävalmentajapestin jälkeenkin.

Suomen urheilun eettinen keskus tiedotti ottavansa käsittelyyn Suomen jääkiekkoliiton tapauksen, jossa Naisleijonien jäsenet syyttävät entistä päävalmentajaansa Pasi Mustosta epäasiallisesta käytöksestä. Asian vahvisti Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela Ilta-Sanomille, joka kertoi asiasta ensimmäisenä. Syytökset toi julkisuuteen Naisleijonien entinen tähtimaalivahti Noora Räty tuoreessa elämäkertakirjassaan. Siinä hän tähdentää, että kyse ei ole rikosepäilystä.

Räty mukaan luettuna 16 Naisleijonien pelaajaa valitti Pelaajayhdistykselle entisen päävalmentajan Mustosen käytöksestä. Pelaajayhdistys vei asian eteenpäin Jääkiekkoliitolle.

− Pelaajayhdistys oli meihin aiemmin yhteydessä nimettöminä tehdyistä lausunnoista. Pyynnöistämme huolimatta emme ole aiemmin saaneet suoria yhteydenottoja asianomistajilta asian tarkemman selvittelyn ja tutkinnan mahdollistamiseksi, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Nummela totesi Ilta-Sanomille.

Nummela kertoi Ilta-Sanomille, että liitto sai viime viikonloppuna asiasta muutamilta henkilöiltä yhteydenotot, joiden perusteella käynnistettiin selvitystyö kera eettisen keskuksen.

Jutussa on mukana sekä entisiä että nykyisiä maajoukkuepelaajia.

Mustosen taival Naisleijonien peräsimessä päättyi Pekingin olympialaisissa, jolloin hän lähti kesken kisojen kotiin vedoten perhesyihin. Myöhemmin hän kertoi MTV:llä, että hänen vaimonsa sairastui vakavasti. Rädyn kirjan mukaan Mustonen sai tietää 16 pelaajan valituksista Pekingissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle