Jukurit jatkosopimukseen lupaavan Topias Hynnisen kanssa − "Iso osa jukuritarinaa tulevien kausien aikana"

LIIGA / Uutinen
Hynninen kiekkoilee Jukureissa tulevatkin vuodet.
Kuva © Oskari Mäkisarka / https://facebook.com/makisarkaphoto
Jukurit on solminut jatkosopimuksen hyökkääjälupaus Topias Hynnisen kanssa.

Topias Hynninen jatkaa Jukurien riveissä kaksivuotisella, kevääseen 2026 ulottuvalla sopimuksella. Joulukuussa 18 vuotta täyttänyt hyökkääjä on kuluvalla kaudella murtautunut mikkeliläisten liigaryhmään ja esiintynyt 36 ottelussa, joissa hän on tehnyt tehot 1+7.

− Hienoa, että saimme päivitettyä ensi kautta koskevan option kahden vuoden jatkosopimukseksi, sillä Topias tulee olemaan iso osa jukuritarinaa tulevien kausien aikana, totesi Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen.

− Topias saapui meille pari vuotta sitten ja tuolloin loimme suunnitelman, jonka tavoite oli auttaa häntä kohti ammattilaisuutta. Suunnitelma on toiminut erinomaisesti, ja sen pohjalta on myös helppo jatkaa tulevilla kausilla kohti seuraavia askelia.

Hynninen siirtyi Jukureihin viime kaudeksi KalPasta eli hän pelaa mikkeliläisseurassa nyt toista kauttaan. Hyökkääjä teki liigadebyyttinsä jo viime kaudella pelaten kaikkiaan 15 liigaottelua. Tällä kaudella liigaotteluiden lisäksi Hynninen on esiintynyt myös Jukurien U20-joukkueessa sekä Mestiksessä IPK:n paidassa.

Tulevana kesänä NHL:n varaustilaisuudessakin varattavissa oleva hyökkääjä on ollut Suomen ikäkausimaajoukkueiden vakiokasvoja. Viime keväänä hän oli mukana alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa, joissa hyökkääjä iski viidessä ottelussa kolme tehopistettä.

− Täällä olen päässyt pelaajana todella paljon eteenpäin, ja erityisesti Viima Hockeyn fysiikkatreenit ovat olleet isossa roolissa kehitykseni kannalta. Seuraava tavoite urallani on vakiinnuttaa paikka Liigasta, ja uskon, että Jukurit tarjoaa juuri minulle oikean paikan kehittyä kohti sitä, Hynninen kommentoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle