Määttä jatkaa Ässissä – ”Olemme menossa oikeaan suuntaan”

LIIGA / Uutinen
Määttä on pelannut Porissa kaudesta 2018–19 lähtien.
Kuva © Jarno Hietanen
Puolustaja Rami Määttä kantaa patapaitaa myös seuraavat kaksi kautta.

Ässät tiedotti solmineensa kaksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Rami Määtän kanssa.

Oulussa syntynyt 21-vuotias Määttä on pelannut porilaisjoukkueessa kaudesta 2020–21 alkaen. Hän on myös edustanut aikaisemmin myös seuran U18- ja U20-joukkueita. Tällä kaudella hän on pukenut patapaidan päälleen 37 ottelussa ja merkkauttanut itselleen kolme syöttöpistettä.

– Määttä on nuoresta iästään huolimatta jo melko kokenut liigapelaaja, jonka parhaat vuodet ovat vielä edessäpäin. Hän on sitoutunut joukkuepelaaja, jonka arvoa mitataan erityisesti puolustuspelin kautta, Ässien urheilujohtaja Janne Vuorinen kommentoi tiedotteella.

– Viihdyn Porissa mainiosti ja puitteet ovat täällä erinomaiset. Olemme menossa oikeaan suuntaan koko organisaationa ja haluan olla yksi soihdun kantajista jatkossakin, Määttä itse kertoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle