Miikka Pitkänen suuntaa Kuopiosta naapurimaakuntaan − "Haluan päästä takaisin samalle tasolle kuin mitä olin KooKoon vuosina"

LIIGA / Uutinen
Pitkänen kamppailee jatkossa Savon paikallisissa jukuripaidassa.
Miikka Pitkänen pysyy jatkossakin Savossa, mutta seura vaihtuu. Hyökkääjän uusi osoite on Mikkelin Jukurit.

Miikka Pitkänen siirtyy Jukureihin kasvattajaseurastaan KalPasta, jota hän edusti viimeiset kolme kautta. 26-vuotiaan hyökkääjän sopimus Jukurien kanssa on kaksivuotinen.

− Miikka on yksi Liigan taitavimmista ja ratkaisuvoimaisimmista pelaajista, joten on hienoa päästä hänen kanssaan kaksivuotiseen sopimukseen. Uskomme, että hän pystyy ottamaan juuri Jukureissa seuraavat askeleet omalla urallaan, arvioi Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen.

Viime kaudella Pitkänen teki 47 ottelussa tehot 12+18=30. Liigassa Pitkänen on edustanut aiemmin myös KooKoota kahden kauden ajan. KooKoon riveissä hän teki kaudella 2018-2019 Liiga-uransa tähänastiset ennätyspisteet iskemällä 60 otteluun tehot 16+32=48. 

Sekä keskushyökkääjän että laitahyökkääjän rooleissa viihtyvälle Pitkäselle on Jukureissa kaavailtu keskushyökkääjän roolia.

− Haluan päästä takaisin samalle tasolle kuin mitä olin KooKoon vuosina. Keskushyökkääjänä saan pelata vahvuuksillani. Omat vahvuuteni ovat hyökkäyspäässä, ja ne näkyvät tehoina ja tietynlaisena oveluutena. Pyrin tekemään myös ketjukavereista aina parempia, Pitkänen toteaa.

−Tavoitteenani on löytää tasaisuus. Viime kausina on ollut hyviä ja vaikeampia hetkiä. Nyt haluan olla jokaisessa pelissä paras mahdollinen versio itsestäni.

» Lähetä palautetta toimitukselle