Sveitsi säilytti paikkansa tyttöjen MM-kisoissa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Sveitsin lippu liehuu jatkossakin MM-kisatasolla.
Kuva © Timo Savela
Sveitsi voitti putoamiskarsintaottelussa Saksan.

Sveitsi säilytti paikkansa alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa ensi vuodelle, kun se voitti kotiturnauksessaan Zugissa lauantaina pelatun lohkojumbojen välisen karsintaottelun Saksaa vastaan 2−1. Saksan tie vie takaisin 1A-divisioonan kisoihin.

Ottelussa Saksa aloitti maalinteon, kun Anna Rose iski 28 minuutin pelin jälkeen. Norina Müller kuitenkin tasoitti lukemat vain muutama minuutti myöhemmin. Voittomaaliksi jäänyt osuma syntyi heti kolmannen erän alussa, kun Xenia Balzarolo onnistui.

Sveitsin maalilla Talina Benderer pysäytti 20 kiekkoa, kun taas Saksan veräjänvartija Hannah Loist koppasi 24 torjuntaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle