Avalanche julkaisi tukun sopimuksia

NHL / Uutinen
Heinäkuun kääntyessä jo loppuilleen ja harjoitusleirien lähestyessä Avalanche ilmoitti tällä viikolla solmineensa joukon sopimuksia. Viime kauden vakiomiehistöstä sopimuksen saivat kolmos-ja nelosketjun raatajat Dan Hinote ja Brad Larsen. Heidän lisäkseen pahvit tehtiin kahden NHL:n ja AHL:n rajoilla keikkuneen puolustajan, neljän juniorivarauksen ja kolmen pääosin farmijoukkueissa pelanneen veteraanihyökkääjän kanssa.

Denver Postin mukaan Dan Hinoten sopimus oli kestoltaan kaksi vuotta, joista ensimmäisenä vuonna palkka on 600 000 taalaa ja toisena 700 000 taalaa. Pääsemällä sopimukseen Hinote ja Avalanche välttivät välimiesneuvottelut, joihin jenkkilaituri oli jo ehtinyt ilmoittautua. Vaikkei loukkaantumisten vaivaama Hinote tehnyt viime kaudella kuin kaksitoista pistettä (6+6), niin hänen merkityksensä joukkuelle on pelkkiä tehopisteitä suurempi. Hinote on hyvä luistelija, aktiivinen taklaaja ja erinomaisena ärsyttäjänä tehokas jäähyjen hankkija, eikä maalin läheisyydessäkään aivan kädetön kaveri. Luistelutaitonsa ja peräänantamattoman asenteensa vuoksi hän pystyy tarvittaessa vetämään vaihtoja myös kahdessa ensimmäisessä ketjussa, mutta luontevimillaan on kolmos-nelosketjun duunarina.

Brad Larsenin sopimus on myös kaksivuotinen, mutta hänen vuosipalkkansa jää hivenen Hinoten lukemista. Viime kaudella ensimmäisen täyden vuotensa NHL:ssä pelanneen Bradin ensimäisen vuoden tienesti on 500 000 dollaria ja nousee jälkimmäisenä vuotena 560 000 taalaan. Hinoten tavoin Larsen pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa, mutta on omimmillaan kolmos-nelosketjun laiturina. Danin tavoin Brad on aktiivinen taklaaja ja hyvä koppipelaaja, mutta vasemmassa laidassa viihtyvän kanukin kädet eivät ole aivan yhtä herkät kuin oikeassa laidassa viilettävän jenkin. Hinote ja Larsen muodostivat pudotuspelissä yhdessä Riku Hahlin kanssa Avalanchen aktiivisen nelosketjun, mikä pelasi mainiosti varsinkin pudotuspelien kahdella ensimmäisellä kierroksella.

Pudotuspeleissä Avsien kuutospakin paikan vallanneen Bryan Muirin kanssa solmittiin yhden vuoden, kahden suunnan sopimus. Ylhäällä pelattaessa Muirin palkka on puoli miljoonaa dollaria ja farmissa huomattavasti vähemmän. Myös viime kauden puolessavälissä Toronto Maple Leafs-organisaatiosta Hersheyhin siirtyneen D.J. Smithin kanssa solmittiin sopimus, mutta sopimuksen kestosta tai suuruudesta ei ole tarkempaa tietoa. Muir ja Smith ovat isokokoisia, suhteellisen kovaotteisia nikkaripakkeja, joiden tähänastisen uran kohtalona on ollut matkaaminen NHL:n ja AHL:n välillä. Jollei Pierre Lacroix hanki Avalancheen uusia pakkeja ennen runkosarjan alkua, niin molemmilla herroilla on hyvät mahdollisuudet aloittaa kausi ylimmässä ammattilaissarjassa.

Neljän kokeneemmän pelimiehen lisäksi julkaistiin neljän uuden yrittäjän sopimus. Slovakkimaalivahti Peter Budaj on pelannut jo pari kautta Pohjois-Amerikassa OHL juniorisarjassa. Kahdet nuorten MM-kisat kunnialla käynyt nuorukainen aloittaanee ensi kauden Hersheyssä Phil Sauven kakkosvahtina, tarvittaessa peliaikaa haetaan alemmistakin ammattilaissarjoista. Budaj oli Avalanchen ensimmäinen varaus (toinen kierros) vuoden 2001 draftissa.

Laituri Sergei Kliazmin ja puolustaja Agris Saviels ovat Budajin tavoin eurooppalaisperäisiä junioreita, jotka siirtyivät kaksi kautta sitten pelaamaan Kanadan junnusarjoihin - Saviels OHL:ään ja ja Kliazmin QMHJL:ään. Moskovasta kotoisin oleva vasen laituri Kliazmin on isokokoinen ”net crasher”, jolla on Hockey’s Futuren pelaajakuvauksen mukaan on potentiaalia vaikka mihin. Hän ei ole kuitenkaan vielä täysin saanut hyödennyttyä kaikkia ominaisuuksiaan ja kehitystä hidasti viime kaudella paha polvivamma. Ennen loukkaantumistaan venäläinen ehti kuitenkin tehoilla Halifaxissa reilusti yli piste per peli vauhtia (46 peliä, 24+37 = 61 pistettä). Sergei aloittanee kauden Hersheyssä, missä on puutetta hänen kaltaisestaan isosta laiturista.

Agris Savielsin asema Avsin/Bearsin hierarkiassa riippuu paljolti Avalanchen toimistusjohtaja Lacroixin ja Hersheyn toimitusjohtajan Doug Yingstin ennen kauden alkua tekemistä pelaajahankinnoista. Jos lisähankintoja ei tehdä, niin taitavaksi kiekolliseksi pelaajaksi mainitulla Savielsilla on Hersheyässä tarjolla hyökäyspainotteisen pakin paikka. Riikalaissyntyinen Agris nakutteli kahdella OHL:ssä pelaamallaan kaudella ihan mukavasti pisteitä, mutta Bears-valmentaja Mike Folignon tehtävänä on opettaa latvialaiselle puolustuspään pelaamista ammattilaistasolla. Jollei oppiminen suju AHL-tahtiin, niin matka suuntautuu alemmille sarjatasoille eli ECHL:ään tai UHL:ään.

Neljästä sopimuksen saaneesta juniorista iäkkäin on vuonna 1981 syntynyt Charlie Stephens. 190 senttinen ja satakiloinen hyökkääjä pystyy pelaamaan sekä keskellä että oikeassa laidassa. Hän on alunperin Washington Capitalsin toisen kierroksen varaus vuodelta 1999, mutta ei saanut pääkaupunkilaisseuralta tarjousta. Näin Stephens joutui uudestaan draftattavaksi ja päätyi lopulta viime kesänä (-01) Avalanchen varaamaksi. Viime kauden hän pelasi yli-ikäisenä OHL:ssä ja onnistuneiden playoffsien ansiosta Avalanche solmi Charlien kanssa kolmen vuoden sopimuksen. Budajn, Kliazminin ja Savielsin tavoin Stephensille sopiva tavoite ensi kaudeksi on vakituisen pelipaikan saaminen Hershey Bearsissa. Yhden-kahden kauden menestyksekkään AHL-harjoittelun ja -pelaamisen jälkeen tavoitteet voidaan asettaa ylimmälle tasolle jos lahjat ja asenne siihen näyttävät riittävän.

Mainittujen sopimusten lisäksi organisaatio on heinäkuun aikana solminut sopimuksen kolmen AHL-veteraanin kanssa. Suhteellisen pienikokoiset hyökkääjät Steve Brule (27 v.) ja Mark Freer (34 v.) tuovat Karhuryhmään AHL:ssä tarvittavaa kokemusta ja pappaenergiaa. Molemmat ovat olleet vuosikausia AHL-tasolla varmoja pistenikkareita eikä kumpikaan ole loukkaantumisaltis pelaaja. Brulen pelipaikka tullee olemaan ykkösketjun oikeassa laidassa ja Freerin kakkosketjun keskellä. Kolmas sopimuksen saanut farmihyökkäjä oli Cail MacLean, jonka rooli enemmänkin puolustuspainotteinen. 25-vuotias oikea laituri MacLean on pelannut koko ammattilaisuransa alemmissa ammattilaissarjoissa. Viime kaudella hän tuli Bearseihin kesken kauden ECHL:n Trenton Titans joukkueesta ja pelasi kauden lopun riittävän hyvin vakuuttaakseen valmentajan Mike Folignon ja GM Yingstin jatkosopimuksen kannattavuudesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle